ajan mittaan Pattonin perintöä on alkanut määritellä hänen ristiriitainen ja joskus arvaamaton käytöksensä lähes yhtä paljon kuin hänen taistelutaitonsa. Kun muulipari tukki sillan Sisilian offensiivin aikana vuonna 1943 pysäyttäen panssarisaattueensa ja tehden siitä haavoittuvan vihollisen tulelle, Patton ampui henkilökohtaisesti eläimet ja käski työntää ne pois sillalta. Kaksi Pattonin miehistä joutui oikeuden eteen liittyen kymmenien italialaisten ja saksalaisten sotavankien surmaamiseen Etelä-Sisiliassa 14.heinäkuuta 1943, mikä tuli tunnetuksi Biscarien verilöylynä. Molemmat väittivät noudattaneensa käskyä olla ottamatta vankeja, jotka Patton oli itse esittänyt tulisessa puheessaan heidän osastolleen kuukautta aiemmin. Patton kiisti syyllisyytensä ja hänet vapautettiin kaikista rikoksista.

Pattonia arvosteltiin ankarasti kahdesta välikohtauksesta elokuussa 1943, jolloin hän löi fyysisesti sairaalaan joutuneita sotilaita, joissa ei näkynyt ulkoisia vammoja. Elokuuta Patton vieraili 15. Evakuointisairaalassa Nikosian ulkopuolella Sisiliassa, jossa hän kohtasi vapaalta vaikuttaneen sotamies Charles Kuhlin. Kun sotilaalta kysyttiin, mistä hän kärsi, hän vastasi: ”en kai vain kestä sitä.”Patton kirosi sotilaalle haukkuen tätä pelkuriksi ja löi tämän hanskallaan kasvoihin ja potki hänet ulos teltasta. Kuhlilla todettiin myöhemmin krooninen punatauti ja malaria. Elokuun 10. päivänä Patton toisti kohtauksen 93. Evakuointisairaalassa lähellä San Stefanoa Sisiliassa. Pvt. Paul Bennettillä oli diagnosoitu taisteluväsymys, ja nähtyään Bennettin itkevän Patton löi häntä toistuvasti, kirosi ja uhkasi joko lähettää hänet etulinjaan tai tapattaa hänet teloituskomppanialla. Lääkintäupseerit ja joukko toimittajia kertoivat tapahtumista nopeasti Eisenhowerille, joka nuhteli Pattonia kirjeitse ja käski häntä pyytämään anteeksi kaikilta asianosaisilta. Patton teki sen vastahakoisesti, ja Eisenhower, jolla ei ollut varaa menettää Pattonia, pyysi toimittajia hautaamaan tarinan sotaponnistelujen vuoksi. Uutiset välikohtauksista tulivat kuitenkin julki marraskuun lopulla 1943, mikä aiheutti kohun, jonka Eisenhower oli toivonut välttävänsä. Monet Yhdysvaltain kongressissa ja lehdistössä vaativat Pattonin erottamista, ja Senaatti lykkäsi Pattonin ylentämistä pysyväksi kenraalimajuriksi. Vaikka Patton säilytti työpaikkansa, nämä välikohtaukset todennäköisesti maksoivat hänelle maajoukkojen komentajuuden Normandian maihinnousussa kesäkuussa 1944.

historioitsijat ovat yleensä yhtä mieltä siitä, että Patton oli paitsi yksi suurimmista sotilasjohtajista, joita Yhdysvallat on koskaan tuottanut, myös yksi monimutkaisimmista ja ristiriitaisimmista. Patton uskoi, että kenraalin oli tärkeää erottua joukosta ja tulla joukkojensa nähtäväksi.filosofia sopi sopivasti yhteen hänen egonsa kanssa. Hän pukeutui moitteettomasti värikkääseen univormuun ja polvenkorkuisiin saappaisiin, urheilullisiin norsunluukäsiteltyihin pistooleihin. Pidettiinpä hänestä tai vihattiinpa häntä, kukaan ei unohtanut häntä. Hän oli harras kristitty, joka rukoili aamuin illoin, mutta silti hän oli vapaamielinen kirosanojen käytössään; hän oli myös vankkumaton jälleensyntymiseen uskova, joka oli vakuuttunut siitä, että hän oli elänyt monta aikaisempaa elämää soturina. Vaikka hänellä oli monia mustia sotilaita komennossaan-erityisesti 761st Tank pataljoona, erillinen panssaroitu yksikkö tunnetaan ”Black Panthers”, joka voitti eroa taistelukentällä—hän kuitenkin näki afroamerikkalaiset alempiarvoisia ja väheksyi niiden suorituskykyä taistelussa. Hän auttoi lukuisten keskitysleirien vapauttamisessa, mutta antoi yksityisesti virulistisen juutalaisvastaisia lausuntoja Saksan miehityksen aikana. Mitä tahansa demoneja hän kamppaili, ja todennäköisesti oli monia, Patton oli nero sodankäyntiin kuin harvat muut historiassa.

Alex LovelaceThe Editors of Encyclopaedia Britannica