johdatus proosarunouteen.

Runous on laaja maisema, jossa esiintyy monenlaisia runoja vapaista säkeistöistä sonetteihin ja haikuihin. Proosarunous on poikkeuksellista, koska sen muoto poikkeaa runojen luonteesta, joka on runosäkeisiin kirjoittamista.

ennen proosarunouden tarkastelua on ensin ymmärrettävä proosan ja runouden ero.

Proosa

Merriam-Websterin sanakirja määrittelee proosan seuraavasti:

a : tavallinen kieli, jota ihmiset käyttävät puhuessaan tai kirjoittaessaan

b : kirjallinen väline, joka eroaa runoudesta erityisesti suuremmalla epäsäännöllisyydellään ja rytminvaihtelullaan sekä läheisemmällä vastaavuudellaan arkipuheen kaavoihin

periaatteessa proosa on säännöllisiä tekstisanoja, jotka on muodostettu lauseiksi, joista muodostetaan kappaleita. Vaikka proosa voi olla rytmikästä ja musikaalista, sitä ei ole kirjoitettu metreillä tai riimillä. Valtaosa kirjoittamisesta on proosaa esseistä ja artikkeleista romaaneihin ja tietokirjoihin.

Runous (säkeistö)

runouteen on ominaista se, että se on kirjoitettu säkeistönä. Merriam-Websterin sanakirja tarjoaa useita määritelmiä säkeistölle:

1 : metrinen kirjoitus

2a : (1) metrinen kieli (2) : metrinen kirjoitus, joka eroaa runoudesta erityisesti alemmalla intensiteettitasollaan (3) : runous
2b : runo
2C : metrinen kirjoitus (ajanjaksosta tai maasta)

3 : säkeistö

säkeistö on metrinen ja kirjoitettu säkeistöillä. Runojen tapaan laulut ovat usein kirjoitettuja säkeistöjä, minkä vuoksi laulun joitakin osia kutsutaan säkeistöiksi. Sen sijaan, että lauseet muodostaisivat kappaleita, joita käytetään proosan kirjoittamiseen, runous koostuu metrisistä säkeistä, jotka muodostavat säkeistöjä.

Proosarunous

aluksi proosarunous tuntuu oksymoronilta. Jos proosa määritellään siten, että se koostuu lauseista ja kappaleista ja runous määritellään säkeistöksi, eikö olisi mahdotonta luoda jotain, mitä kutsutaan proosarunoudeksi?

kuten tiedätte, taiteilijat taipuvat ja rikkovat sääntöjä, eivätkä runoilijat ole poikkeus. Luonnollisesti he loivat muodon, joka uhmasi juuri runoutta määritteleviä sääntöjä. Proosarunouden ymmärtämiseksi on katsottava rakennetta pidemmälle ja tarkasteltava muita runoutta määritteleviä elementtejä: kielen ja mielikuvien luovaa käyttöä, kielen taloutta ja sanaleikkejä. Harkitse tätä määritelmää runoudesta Merriam-Webster:

kirjoitus, joka muodostaa keskittyneen mielikuvituksellisen tietoisuuden kielen kokemuksesta, joka on valittu ja järjestetty luomaan erityinen tunnereaktio merkityksen, äänen ja rytmin kautta

vaikka suurin osa runoudesta on kirjoitettu säkeistönä, rakenne ei yksin määrittele runoutta. Voimme siis ottaa runouden muut elementit ja muokata kirjoituksen lauseiksi ja kappaleiksi. Näin syntyy proosarunoutta.

Wikipedian mukaan ”proosaruno esiintyy proosana, lukee runona, mutta siinä ei ole runouteen liittyviä viivataukoja, vaan siinä käytetään…fragmentaatiota, puristusta, toistoa ja riimittelyä ja…runosymboleja, metaforia ja kielikuvia. Proosa poetry…is lähinnä hybridi tai fuusio .”

mitä on Proosarunous? Tässä esimerkki

katso seuraava ote Campbell McGrathin osuvasti otsikoidusta ”Proosarunosta”:

kartassa se on tarkka ja suoraviivainen kuin shakkilauta, vaikka ohittaessa sitä tuskin huomaisikaan, tämä rajaviiva tai repaleinen marginaali, matala suo, joka Kupittaa yksinkertaisen vesikerroksen, vähemmän rilliä kuin rivulet, enemmän rotkoa kuin dell, sotkuinen oja, joka on kasvanut kauttaaltaan pelottavan lehtokukkien ja murtoveden sekamelskalla. Aitaa ei ole, vaikka siellä täällä on rapistunut pylväs, joka väittää entistä väitettä, pölyn ottamia langallisia lankoja. Vasemmalla maissipelto vie kaukaisuuteen, sukeltaa ja nousee siniselle taivaalle, vihreitten ja terveiden kasvien kumpuileva tasanko, joka on samassa järjestyksessä rivi riviltä.

hieman historiaa

Proosarunoutta voidaan jäljittää Haibuniin, 1600-luvulla nähtyyn japanilaiseen proosarunouden muotoon. Länsimainen proosarunous syntyi 1800-luvun alussa kapinana perinteisiä runorakenteita vastaan. Runoilijat kuten Aloysious Bertrand, Charles Baudelaire, Arthur Rimbaud ja Stéphane Mallarmé käyttivät proosarunoutta keinona uhmata ajan konventioita. Koko 1800-luvun ajan runoilijat omaksuivat muodon edelleen.

tunnetuimpia proosaa kirjoittavia runoilijoita ovat Hans Christian Andersen, Rainer Maria Rilke, Edgar Allan Poe, Walt Whitman, H. P. Lovecraft ja Gertrude Stein.

uusi muoto kantautui 1900-luvulle, jolloin amerikkalaiset runoilijat kirjoittivat proosarunoutta 1950-ja 60-luvuilla, kuten Allen Ginsberg, Bob Dylan, Jack Kerouac, William S. Burroughs ja Robert Bly. Charles Simic voitti Pulitzer-palkinnon vuonna 1989 proosarunoja sisältäneestä kokoelmastaan ”maailma ei lopu”.

proosarunous ei kuitenkaan ollut kaikkien suosiossa. T. S. Eliot vastusti proosarunoutta väittäen, että siitä puuttui säkeistön rytmi ja musiikilliset kuviot.

kirjoittaa Proosarunoutta

miksi kirjoittaa proosarunoutta? Miksi runoilija suosisi lauseita ja kappaleita perinteisen säkeistöjen ja säkeistöjen rakenteen sijaan?

se riippuu runosta ja runoilijasta. Runon luovassa visiossasi saattaa olla mukana iso tekstilohko, joka on tiheää eikä säkeistöjen ja säkeistöjen wispier-rakenne. Runosi saattaa kertoa abstraktia tarinaa, jonka tunnet lukevan paremmin kappaleissa kuin säkeistössä. Kappaleista seuraa erilainen virtaus kuin vuorosanoista ja säkeistöistä, ja proosarakenne saattaa antaa lukijalle paremman tuntuman runosi rytmiin.