näissä käsitteen kokeellisissa kokeissa on tavallista, että todistajayksilö saa tietoonsa, että myös muut todistajat ovat tietoisia mahdollisesta hätätilanteesta, mutta todistajan on mahdotonta tietää, miten muut henkilöt reagoivat tapahtuma. Perustelu tässä on, että jos he ovat tietoisia siitä, miten muut reagoivat, tämä antaa tietoa muiden määritelmästä tapahtumalle, joka voi myös vaikuttaa heidän reaktioihinsa siihen tavoilla, jotka eivät liity diffuusiokäsitteeseen. Tässä yritetään mallintaa tilanteita, kuten kuuluisa Kitty Genovesen murha, jossa henkilö tapettiin hänen kerrostalonsa pihalla. Ikkunoissaan olleet naapurit olivat tietoisia siitä, että myös muut naapurit olivat todistamassa tapahtumaa, mutta eivät voineet tietää muiden naapureiden tarkkoja reaktioita tapahtumaan.

vastuun hajaantumista voi syntyä myös ryhmän päätöksentekotilanteissa. Oletetaan, että päätös on tehtävä, ja se on yksi epävarmuus tai riski. Toisin sanoen päätöksen lopputulos voi olla hyvä, mutta se voi myös olla huono. Jos päätöksen tekee yksi henkilö, hän on huolissaan siitä, onko hänen tekemänsä päätös huono, koska hän tuntee olevansa vastuussa huonosta päätöksestä. Toiset myös pitävät tuota henkilöä vastuullisena ja arvostelevat ja ehkä rankaisevat häntä. Toisaalta oletetaan, että se on ryhmä, joka tekee päätöksen siitä, mihin toimiin ryhdytään. Intuitiivisesti taas jokainen ryhmäpäätöksentekoon osallistuva henkilö kokee, ettei hän olisi niinkään vastuussa yhteisen päätöksen lopputuloksesta, jos päätös tulee huonosti. Eihän päätöstä olisi tehty, jos muut eivät olisi olleet samaa mieltä. ”Joten en ollut todella niin tyhmä, koska kaikki ajattelivat, että se oli oikea päätös.”

diffuusioidea laajenee helposti valaisemaan usein havaittua sosiaalisen loafingin ilmiötä. Köydenvetojoukkueen tehtävä on voittaa köydenveto, ja luokassa raportin tekevän ryhmän tehtävä on tehdä todella hyvä raportti. Sinua ei kuitenkaan yllätä se, että ryhmässä työskennellessään ihmiset näkevät usein vähemmän vaivaa tavoitteen saavuttamiseksi kuin yksin työskennellessään. Syynä on se, että heillä on heikentynyt motivaatio tehdä parhaansa, kun heidän oma panoksensa tuotteeseen häviää koko konsernin tuotteessa. Tämän vuoksi tehtävän suunnittelussa taitavat usein järjestävät asiat niin, että jokaisen todellinen panos tehtävään voidaan erikseen arvioida ja ryhmän jäsenet tietävät, että näin on. Mutta jollain tavalla tämä ei oikeastaan ole mitään muuta kuin ryhmätehtävän kääntämistä takaisin yksittäisiksi tehtäviksi. Onneksi usein ei tarvitse mennä näin pitkälle, jotta porukasta saataisiin korkea tuottavuus. Jos jäsenet ovat esimerkiksi todella sitoutuneita ryhmän tavoitteen saavuttamiseen, niin sosiaalista loafingia ei todennäköisesti tapahdu. Tehokkuusetuja on usein mahdollista saada myös ryhmätyöskentelyllä, siten, että eri henkilöt ottavat hoitaakseen ne tehtävät, jotka he parhaiten osaavat.

1. Darley, J. M., & Latane, B. (1968). Sivullisten toiminta hätätilanteissa: vastuun leviäminen. Journal of Personality and Social Psychology, 8, 377-383.
2. Karau, S. J., & Williams, K. D. (1993). Social loafing: a meta-analytic review and theoretical integration. Journal of Personality and Social Psychology, 65, 681-706.
3. Latane, B. (1979). Monet kädet keventävät työtä: sosiaalisen loafingin syitä ja seurauksia. Journal of Personality and Social Psychology, 37, 822-832.
4. Mynatt, C., & Sherman, S. J. (1975). Vastuun jakaminen ryhmissä ja yksilöissä: suora testi vastuun hypoteesin diffuusiosta. Journal of Personality and Social Psychology, 32, 1111-1118.