Australialaisjohtoinen tutkijaryhmä on valottanut uutta tietoa yhden historian katastrofaalisimman joukkosukupuuton ajoituksesta, joka loi näyttämön dinosaurusten hallitsemaan maapalloa.

kaksisataa miljoonaa vuotta sitten Triaskausi päättyi tuhoisasti laajoihin tulivuorenpurkauksiin Keski-Atlantin magmaattisesta provinssista (CAMP), joka muodostui Pangean hajotessa. Hiilidioksidin syöksyessä ilmakehään maan hiilikierto häiriintyi ja meret happamoituivat.

herkät meriekosysteemit luhistuivat, ja esihistorialliset olennot, kuten conodontit ja fytosaurit, kuolivat sukupuuttoon – vaikka jostain syystä kasvit, dinosaurukset, pterosaurit ja nisäkkäät raahautuivat läpi. Tämä uusi maailma salli dinosaurusten laajentaa ekologista lokeroaan ja hallita ylimpänä seuraavat 135 miljoonaa vuotta.

todisteet tästä triaskauden lopun sukupuuttotapahtumasta ovat peräisin kahdesta merkittävästä koostumusmuutoksesta, jotka havaittiin hiilen isotooppiennätyksessä 200 miljoonaa vuotta sitten, koska laaja vulkanismi olisi voinut vapauttaa isotooppisesti kevyttä metaania ilmakehään.

nyt Curtin-yliopiston johtama tutkimus viittaa siihen, että ensimmäinen muutos johtui itse asiassa paikallisemmasta ympäristön muutoksesta kaikkialla Euroopan syvänteissä, joten joukkosukupuutto on saattanut tapahtua myöhemmin.

heidän PNAS-lehdessä julkaistussa paperissaan kerrotaan, miten ryhmä tutki molekyylifossiilien stabiileja isotooppiolosuhteita: fossiiliaineistosta löytyneitä orgaanisten molekyylien jälkiä. Nämä hyvin säilyneet ”biomarkkerit” louhittiin kivistä Bristolin kanaalissa Isossa-Britanniassa, ja ne osoittivat mikrobimatot, jotka ovat monimutkaisia mikro-organismien yhteisöjä.

Curtin ’ s Calum Peter Fox, lehden ensimmäinen kirjoittaja, selittää: ”analysoidessamme näiden mikrobimatojen kemiallista jälkeä, sen lisäksi, että näimme merenpinnan muutoksen ja vesipatsaan raikastumisen, huomasimme lopun triaskauden joukkosukupuuton tapahtuneen myöhemmin kuin aiemmin luultiin.”

merenpinnan lasku Euroopan syvänteissä – mikä on saattanut epäsuorasti johtua leirin vulkaanisesta toiminnasta – aiheutti paikallisia ympäristömuutoksia. Meriekosysteemistä tuli murtovesimäinen, matalien vesien ympäristö, jossa mikrobimatot menestyivät.

nämä muinaiset limaiset mikrobit tuottivat sitten kevyempiä hiili-isotooppeja, mikä vaikeutti kiviennätystä ja aiheutti sekaannusta Lopputriaskauden sukupuuton ajoituksesta ja sijainnista.

curtiniin niin ikään sijoittuneen Kirjoittajakollegan Kliti Gricen mukaan ensimmäiset havaitut isotooppimuutokset eivät siis osu yksiin globaalin sukupuuttotapahtuman kanssa.

”sen sijaan joukkosukupuuttovaihe on täytynyt tapahtua hieman myöhemmin, samoin kuin maakasvien sukupuutot, rikkivedyn myrkylliset pitoisuudet ja valtamerten happamoituminen, jonka taustalla on valtava vulkaaninen toiminta, joka liittyy Proto-Atlantin valtameren avautumiseen”, hän sanoo.

toistaiseksi on epäselvää, kuinka paljon myöhemmin sukupuutto tapahtui. Gricen mukaan heidän Uusi tulkintansa vaatii hiilen isotooppiennätyksen uudelleenanalysointia, jotta saadaan parempi käsitys leirin alueellisista ja maailmanlaajuisista vaikutuksista.

Tämä tutkimus saattaa myös muuttaa käsitystämme muista joukkosukupuuttotapahtumista – erityisesti niistä, jotka liittyvät vulkaaniseen toimintaan – ja saattaa varoittaa meitä tulevista mahdollisista joukkosukupuutoista nykyisellä maapallolla.

koska fossiilisten polttoaineiden kulutus ajaa meidät yhä syvemmälle ilmastokriisiin, Grice selittää, että ”on tärkeää korreloida nykyiset olosuhteet ja dynamiikka menneisiin suurten ympäristönmuutosten ja uhkien kausiin. Uhkia voivat olla biologisen monimuotoisuuden väheneminen, merien happamoituminen, hapettomat ympäristöt, elinympäristöjen tuhoutuminen ja pilaantuminen, muuttuvat ravinnetasot sekä merenpinnan nousu ja lasku.”

hän lopettaa: ”Kun tiedämme enemmän triaskauden lopun joukkosukupuuttotapahtuman hiilidioksiditasoista, saamme tärkeitä yksityiskohtia, jotka voivat auttaa suojelemaan ympäristöämme ja ekosysteemiemme terveyttä tuleville sukupolville.”