avasit kirjanne aiheena Kreikan korvaukset velkakriisin alussa ja esititte ajatuksen, että velka hoidetaan natsien Kreikan keskuspankille toisen maailmansodan aikana pakottamien lainojen mukaisesti. Miten realistinen tämä ehdotus oli?

idealla oli joitakin asioita menossa sitä kohti, mutta olen mennyt eteenpäin. Ehdotus tuli muun muassa ekonomisteilta, jotka halusivat muistuttaa Berliinin massiivisista velkahelpotuksista . Lontoon Velkasopimuksessa yli 50 prosenttia kaikista Saksan valtion veloista mitätöitiin.

samaan aikaan olen alkanut uskoa, että pelissä on eri tekijöitä. Korvaukset ovat eettinen kysymys, eikä niitä pitäisi yhdistää nykyisiin talousongelmiin. Uudessa painoksessa keskustelen myös ekonomistien kanssa, jotka korjausvelkaa laskiessaan muuttivat tuhojen ja humanitaaristen vahinkojen laskennallisen arvon kuvitteelliseksi lainaksi ja lisäsivät siihen korkoa. Tämä kaupallistaa korjausvelan. Olemme pidättäytyneet lisäämästä kiinnostusta omiin laskelmiimme. Tämä on toisinaan vahingollista korvausvelkojille, mutta se on kiistatonta.

Lue lisää: voisivatko Saksan entiset siirtomaat vaatia sotakorvauksia?

mihin lukuihin olet päätynyt?

kaiken toisen maailmansodan aiheuttaman tuhon ja tuhon perusarvo, josta saksalaiset joutuvat vastaamaan, on lähes 500 miljardia dollaria vuoden 1938 tasolla. Se on tänään lähes 7,5 biljoonaa euroa ilman korkoa ja korkoa. Puolalle ennustamme 78 miljardia dollaria vuoden 1938 tasolla. Nykyään se on biljoona euroa. Tämän luvun on nimennyt myös puolalaispoliitikko Arkadiusz Mularczykin parlamenttiryhmä.

nyky-Kreikassa se vastaa 190 miljoonaa euroa (217 miljoonaa dollaria). Koska emme lisää korkoa, Kreikan tapauksessa olemme paljon alle virallisten lukujen, jotka lisäävät 380 miljoonaa euroa. Niin suurta velkaa ei ole koskaan mahdollista maksaa takaisin. Kyse on aina vain pienen osuuden maksamisesta, ehkä kymmenesosan tai viidenneksen, koska Saksa on velvollinen maksamaan korvauksia.

Saksan hallitus tunnustaa natsimenneisyytensä moraalisen velan, mutta katsoo myös, että korvauskysymys on käsitelty riittävästi. Yhden maan vaatimuksiin vastaaminen tässä asiassa olisi kuin Pandoran lippaan avaaminen.

kyseinen laatikko on avattava. Kreikan ja Puolan vaatimukset-ne voivat olla vain ensimmäisiä askeleita tässä prosessissa. Vastaavia aloitteita on tehty muissakin maissa – Tsekissä, Unkarissa, Italiassa, entisessä Jugoslaviassa. Mielestäni tarvitsemme monenvälisen ratkaisun. Paras vaihtoehto olisi Kreikan, Puolan, entisen Jugoslavian, Italian ja muiden yhteinen lähestymistapa, joka perustuisi 2 + 4-sopimukseen .

Lue lisää: natsien varastama laina kreikkalaispankista: maksaako Saksa sen takaisin?

sopimus oli käytännössä rauhansopimus, jossa ei puututtu sotakorvauskysymykseen – sopimuksen allekirjoittamattomien Maiden vahingoksi. Se tarkoittaa, että sopimus ei sido heitä kansainvälisen oikeuden mukaisesti, mikä on hyvin selvää, ja myös Saksan hallitus tietää sen. Se tietää, että sen velvoitteet eivät kuulu vanhentumissääntöjen piiriin eikä mitään ole ratkaistu. Kaikki on vielä ilmassa.

Berliinissä pelätään vain edellä mainittujen maiden yhteistä lähestymistapaa. Tätä varten on jopa komitea, ja se on ETYJ, jolla on välimiesoikeus, vaikka sitä ei ole koskaan pyydetty. Sen hyödyntämisellä olisi se etu, että EU: n ulkopuoliset maat, kuten Valko-Venäjä Ja Ukraina, saataisiin neuvottelupöytään.

Puolassa keskustelu korvauksista on hyvin tunteikasta. Millaisia kokemuksia sinulla on Saksasta?

minua vastaan on hyökätty ankarasti ja on ilmiannettu. Joissakin tapaamisissa on myös esitetty syytöksiä korvauksia koskevasta kirjastamme. Olen saanut paljon tukea myös kirjalukemistilaisuuksissa,mutta lähinnä hiljaisuutta on ollut.

Karl-Heinz Roth on historioitsija ja lääkäri. Hän työskentelee 1900-luvun sosiaalihistorian säätiössä. Hän on mukana kirjoittamassa kirjaa ”Reparationsschuld” (korvausvelvollisuus), joka on tarkoitus julkaista pian englanniksi, kreikaksi ja puolaksi.