kauppiaat odottavat uutisia Yhdysvaltain keskuspankin vastauksesta asuntolainakriisiin New Yorkin pörssissä. (Kuva: Bettmann/Bettmann/Getty Images)

Yhdysvaltain keskuspankin vastaus kriisiin kehittyi ajan myötä ja vei useita ei-perinteisiä keinoja. Aluksi Fed käytti ”perinteisiä” politiikkatoimia laskemalla federal funds-koron syyskuun 2007 5,25 prosentista vaihteluväliin 0-0.25 prosenttia joulukuussa 2008, ja suuri osa vähennyksestä tapahtui tammi-maaliskuussa 2008 ja syys-joulukuussa 2008. Näiden ajanjaksojen voimakas supistuminen johtui talousnäkymien selvästä heikkenemisestä ja sekä tuotantoon että inflaatioon kohdistuvien ennakoitua hitaamman kasvun riskeistä (deflaatioriski mukaan luettuna).

koska federal funds-korko oli joulukuussa 2008 tosiasiallinen alaraja, FOMC alkoi käyttää politiikkalausuntoaan antaakseen suuntaa federal funds-korolle. Kielessä viitattiin siihen, että korko pidetään poikkeuksellisen alhaisena ”jonkin aikaa” (valtuusto 2008) ja sen jälkeen ”pidemmäksi aikaa” (valtuusto 2009a). Ohjeistuksen tarkoituksena oli tarjota rahapoliittista elvytystä alentamalla korkorakennetta, nostamalla inflaatio-odotuksia (tai heikentämällä deflaationäkymiä) ja laskemalla reaalikorkoja. Koska toipuminen suuresta taantumasta oli hidasta ja heikkoa, ennakointia vahvistettiin asettamalla selkeämpiä ehtoja tietyille taloudellisille olosuhteille, kuten ”resurssien alhainen käyttöaste, Vaimea inflaatiokehitys ja vakaat inflaatio-odotukset” (valtuusto 2009b). Tämän jälkeen elokuussa 2011 annettiin nimenomainen kalenteriohje ”poikkeuksellisen alhaiset tasot federal funds rate at least through mid-2013” ja lopulta economic-threshold-based guidance for raising the funds rate from its zero lower bound, with the growths based on the temployment rate and inflationary conditions (Board of Governors 2012). Tämä ennakoiva ohjaus voidaan nähdä jatkona Yhdysvaltain keskuspankin perinteiselle politiikalle, jonka mukaan se vaikuttaa rahastojen koron nykyiseen ja tulevaan kulkuun.

eteenpäin ohjaamisen lisäksi Fed toteutti suuren taantuman aikana kahta muuta ”ei-perinteistä” politiikkatoimea. Yksi joukko ei-perinteisiä politiikkoja voidaan luonnehtia luoton helpottamisohjelmiksi, joilla pyrittiin helpottamaan luottovirtoja ja vähentämään luottokustannuksia, kuten on käsitelty tarkemmin ”Federal Reserve Credit Programs during the Meltdown.”

toinen joukko ei-perinteisiä politiikkoja koostui large scale asset purchase (LSAP) – ohjelmista. Kun federal funds-korko oli lähellä nollaa, omaisuuserien ostot toteutettiin, jotta julkisen ja yksityisen sektorin pidemmän aikavälin lainakorkoja voitiin painaa alas. Marraskuussa 2008 Fed ilmoitti ostavansa Yhdysvaltain agency mortgage-backed securities (MBS) – yhtiön ja Yhdysvaltain valtion virastojen (Fannie Mae, Freddie Mac ja liittovaltion Asuntolainapankit) velat.1 varallisuusvalinnalla pyrittiin osittain vähentämään kustannuksia ja lisäämään luoton saatavuutta asuntokauppoja varten. Nämä ostot tukivat asuntomarkkinoita, jotka olivat kriisin ja laman keskus, ja auttoivat myös parantamaan laajempia rahoitusoloja. Alkuperäinen suunnitelma oli Fed ostaa jopa $500 miljardia agency MBS ja jopa $100 miljardia agency velka; tämä erityisesti ohjelma laajennettiin maaliskuussa 2009 ja valmistui 2010. Maaliskuussa 2009, FOMC ilmoitti myös ohjelman ostaa 300 miljardia dollaria pidempiaikaisia Treasury arvopapereita, joka valmistui lokakuussa 2009, heti päättymisen jälkeen Suuren taantuman päivätty National Bureau of Economic Research. Yhdessä, näiden ohjelmien ja niiden laajennusten (yleisesti kutsutaan QE1), Federal Reserve osti Noin $1.75 biljoonaa pitkän aikavälin varat, koko Federal Reserve taseen kasvaa hieman vähemmän, koska jotkut arvopaperit taseen erääntyivät samaan aikaan.

tätä kirjoitettaessa vuonna 2013 BKT: n määrä on kuitenkin vain hieman yli 4,5 prosenttia edellistä huippuaan korkeampi ja työttömyysaste pysyy 7,3 prosentissa. Federal funds-koron ollessa nollarajalla ja nykyisen elvytyksen ollessa hidasta ja vastahakoista, Fedin rahapoliittinen strategia on jatkanut kehittymistään pyrkien elvyttämään taloutta ja täyttämään lakisääteisen tehtävänsä. Suuren taantuman päättymisen jälkeen Fed on jatkanut muutoksia viestintäpolitiikkaansa ja toteuttanut lisää LSAP-ohjelmia: Treasuries-only purchase program of $600 billion in 2010-11 (yleisesti kutsutaan QE2) and an outcome-based purchase program that started in September 2012 (in addition, there was a maturity extension program in 2011-12 where the Fed mysed shorter-maturity Treasury securities and buy longer-term Treasuries). Lisäksi lisääntynyt keskittyminen rahoitusvakauteen ja sääntelyn uudistamiseen, Euroopan valtionvelkakriisin taloudelliset sivuvaikutukset ja maailmantalouden rajalliset kasvunäkymät vuosina 2013 ja 2014 kertovat siitä, miltä suuren taantuman jälkipyykki tuntuu edelleen.