sotaretki Puolassa, 1939

Saksan Puolan valloitus syyskuussa 1939 oli ensimmäinen osoitus sodassa uudesta nopean panssarisodankäynnin teoriasta, jonka saksalaiset olivat omaksuneet uudelleenaseistamisen alkaessa. Puola sopi aivan liian hyvin tällaiseen mielenosoitukseen. Sen rajat olivat äärettömän pitkät-yhteensä noin 3 500 mailia; ja saksalaisten miehittäessä Böömin-Määrin ja Slovakian 1250 meripeninkulman alue oli äskettäin laajentunut yhteensä 1750 meripeninkulmaan, niin että Puolan eteläinen sivusta joutui hyökkäyksen kohteeksi—kuten Pohjoinen sivusta Itä-Preussiin päin jo oli. Länsi-Puolasta oli tullut valtava saliaasi, joka makasi Saksan leukojen välissä.

Britannica Quiz

41 kysymystä Britannican suosituimmista maailmanhistorian Tietovisoista

tämä tietovisa kerää 41 kovinta kysymystä Britannican suosituimmista maailmanhistorian tietovisoista. Jos haluat voittaa sen, sinun täytyy tietää Yhdysvaltojen historia, jotkut kuuluisimmista ihmisistä historiassa, mitä tapahtui toisen maailmansodan aikana, ja paljon muuta.

olisi ollut viisaampaa, että Puolan armeija olisi kokoontunut kauemmaksi taaksepäin, Veiksel-ja Sanjokien muodostaman luonnollisen puolustuslinjan taakse, mutta se olisi merkinnyt luopumista joistakin maan arvokkaimmista länsiosista, mukaan lukien Sleesian hiilikentistä ja suurimmasta osasta pääteollisuusvyöhykettä, joka sijaitsi joen esteen länsipuolella. Taloudellista perustelua saksalaisten pääteollisuusalueen viivyttämiselle vahvistivat voimakkaasti Puolan kansallisylpeys ja sotilaallinen yliluottamus.

sodan syttyessä Puolan armeija kykeni mobilisoimaan noin 1 000 000 miestä, melko suuren määrän. Puolan armeija oli kuitenkin surkean vanhanaikainen, ja siltä puuttuivat lähes kokonaan panssarivaunut, panssaroidut miehistönkuljetusvaunut sekä panssarintorjunta-ja ilmatorjuntatykit. Kuitenkin monet puolalaiset sotilasjohtajat pitivät kiinni kaksinkertaisesta uskosta, että heidän ratsuväkensä oli tärkeä voimavara ja että he pystyivät hyökkäämään Saksan mekanisoituja joukkoja vastaan. Niillä oli myös taipumus vähätellä Saksan ylivoimaisten ilmavoimien vaikutusta, jotka olivat lähes 10 kertaa suuremmat kuin heidän omansa.

tällaisen asenteen epärealismi toistui Puolan armeijan asetelmissa. Noin kolmannes Puolan joukoista oli keskitetty Puolan käytävälle tai sen läheisyyteen (Koillis-Puolaan), jossa ne joutuivat vaarallisesti kaksinkertaisen saarron kohteeksi-Itä-Preussista ja lännestä yhteensä. Etelässä, saksalaisten etenemisen pääväylien edessä, puolalaiset joukot olivat ohuesti levittäytyneet. Samaan aikaan lähes kolmannes Puolan joukoista koottiin reserviin maan pohjois-keskiosaan łódźin ja Varsovan välille ylipäällikkö marsalkka Edvard Rydz-śmigłyn johdolla. Puolalaisten etukeskitys yleensä menetti mahdollisuutensa viivytystaisteluihin, sillä heidän jalkaisin marssiva armeijansa ei kyennyt perääntymään puolustusasemiinsa selustaan eikä miehittämään niitä ennen kuin hyökkääjien mekanisoidut kolonnat valtasivat heidät.

saksalaisten maihinnousussa käyttämien 40-osaisten jalkaväkidivisioonien määrä oli paljon pienempi kuin niiden 14 mekanisoitua tai osittain mekanisoitua divisioonaa: nämä koostuivat kuudesta panssaridivisioonasta; neljästä kevyestä divisioonasta, jotka koostuivat motorisoidusta jalkaväestä (jalkaväki kuljetettiin kokonaan kuorma-autoilla ja miehistönkuljetusvaunuilla) ja kahdesta panssaroidusta yksiköstä; ja neljästä motorisoidusta divisioonasta. Saksalaiset hyökkäsivät kaikkiaan noin 1 500 000 sotilaan voimin. Juuri näiden mekanisoitujen joukkojen syvät ja nopeat työntötyöt yhdessä Luftwaffen yläpuolisen paineen kanssa ratkaisivat asian, mikä romutti Puolan rautatiejärjestelmän ja tuhosi suurimman osan Puolan ilmavoimista ennen kuin se ehti toimia. Luftwaffen terroripommitukset puolalaisia kaupunkeja, siltoja, teitä, rautateitä ja voimaloita vastaan täydensivät Puolan puolustuksen hajaannuksen.

Syyskuuta 1939 alkoi saksalaisten hyökkäys. Pohjois-Puolaa vastaan kenraali Fedor von Bock komensi armeijaryhmää, johon kuuluivat kenraali Georg von Küchlerin 3.armeija, joka iski Itä-Preussista etelään, ja kenraali Günther von Klugen 4. armeija, joka iski itään käytävän pohjan poikki. Paljon vahvempaa joukoissa ja panssarivaunuissa oli kuitenkin kenraali Gerd von Rundstedtin johtama etelän armeijaryhmä, joka hyökkäsi Sleesiasta sekä Moravian ja Slovakian rajalta: kenraali Johannes Blaskowitzin 8. Armeijan oli tarkoitus vasemmalla ajaa itään Łódźia vastaan.; Kenraali Wilhelm Listin 14. armeijan piti edetä oikealla kohti Krakovaa ja kääntää puolalaisten Karpaattien sivustaa,ja kenraali Walther von Reichenaun 10. armeijan piti antaa ratkaiseva isku keskellä pääosa ryhmän panssareista Puolan sydämeen. Syyskuun 3. päivään mennessä, kun Kluge pohjoisessa oli saavuttanut Veikselin ja Küchler lähestyi Narewjokea, Reichenaun panssari oli jo Warta-joen takana; kaksi päivää myöhemmin vasen siipi oli jo łódźin selustassa ja oikea Kielcessä; ja 8. syyskuuta yksi hänen panssariarmeijakunnistaan oli Varsovan laitamilla, sillä he olivat edenneet 140 mailia sodan ensimmäisellä viikolla. Reichenaun oikealla puolella olevat kevyet divisioonat olivat Varsovan ja Sandomierzin välisellä veikselillä syyskuun 9.päivään mennessä, kun taas etelässä sijaitseva List oli Przemyślin ylä-ja alapuolella. Samaan aikaan Guderianin johtamat 3.Armeijan panssarivaunut olivat Narew ’ n toisella puolella hyökkäämässä Bug-joen linjaan Varsovan taakse. Kaikki Saksan armeijat olivat edenneet osuutensa täyttämisessä yleisesikunnan päällikön kenraali Franz Halderin suunnittelemassa ja ylipäällikkö kenraali Walther von Brauchitschin johtamassa suuressa sotaharjoituksessa. Puolan armeijat jakautuivat koordinoimattomiksi sirpaleiksi, joista osa vetäytyi, kun taas toiset suorittivat hajanaisia hyökkäyksiä lähimpiin saksalaiskolonniin.

syyskuun 10.päivänä Puolan ylipäällikkö, marsalkka Edward Rydz-Śmigły määräsi yleisen vetäytymisen kaakkoon. Saksalaiset eivät kuitenkaan tuolloin ainoastaan kiristäneet verkkojaan Veikselin länsipuolella (łódźin alueella ja vielä lännempänä Poznańin ympäristössä) olevien puolalaisten joukkojen ympärillä, vaan tunkeutuivat myös syvälle itäiseen Puolaan. Puolan puolustus pelkistyi jo erillisten joukkojen sattumanvaraisiksi yrityksiksi, kun toinen isku osui: 17. syyskuuta 1939 Neuvostojoukot tunkeutuivat Puolaan idästä. Seuraavana päivänä Puolan hallitus ja ylin johto ylittivät Romanian rajan matkallaan maanpakoon. Varsovan varuskunta taisteli saksalaisia vastaan syyskuun 28.päivään saakka, jolloin se joutui terroripommituksiin ja tykistösulutuksiin, jotka vähensivät osia kaupungista raunioiksi siviiliväestöstä välittämättä. Puolan armeijan viimeinen huomattava sirpale teki vastarintaa lokakuun 5.päivään saakka, ja joitakin sissitaisteluja jatkui talveen. Saksalaiset ottivat yhteensä 700 000 vankia, ja noin 80 000 puolalaista sotilasta pakeni puolueettomien rajojen yli. Noin 70 000 puolalaista sotilasta kaatui ja yli 130 000 haavoittui taistelun aikana, kun taas saksalaiset kärsivät noin 45 000 kokonaistappiota. Puola valloitettiin Saksan ja Neuvostoliiton väliseksi jaoksi, jonka joukot kohtasivat ja tervehtivät toisiaan Puolan maaperällä. Syyskuun 28.päivänä toinen salainen saksalais–neuvostoliittolainen pöytäkirja muutti elokuun järjestelyjä: koko Liettuan piti olla Neuvostoliiton vaikutuspiiri, ei Saksan, mutta Puolan jakolinja muutettiin Saksan eduksi ja siirrettiin itään Bug-joelle.