Eeva O. Schaubin kirjoittama, Arkiterveydelle erityinen

Olipa kerran terve; ainakin luulin olevani.

Toki minulla ei ollut tarpeeksi energiaa, jotta jaksaisin päivän, mutta kun TV: ssä mainostettiin energiajuomia Amerikan väsyneille massoille, oletin aina, etten ollut ainoa kärsijä. Ja toki kaikki perheessäni pelkäsivät tulevaa kylmä-ja flunssakautta, mutta taas ajattelin, että tammikuussa kaikille kehittyy jonkinasteinen germofobia.

ainakin niin ajattelin, kunnes kuulin huolestuttavaa uutta tietoa sokerin vaikutuksista. Useiden asiantuntijoiden mukaan sokeri on se asia, joka lihottaa ja sairastuttaa niin monia amerikkalaisia. Mitä enemmän ajattelin sitä, sitä enemmän tämä tuntui minusta järkevältä-todella järkevältä. Joka seitsemännellä amerikkalaisella on metabolinen oireyhtymä. Joka kolmas amerikkalainen on ylipainoinen. Diabeteksen määrä kasvaa huimasti, ja sydän-ja verisuonitaudit ovat Amerikan ykköstappaja.

tämän teorian mukaan kaikki nämä sairaudet ja paljon muuta voidaan jäljittää yhteen suureen myrkylliseen esiintymiseen ravinnossamme… sokeria.

kirkas Idea

otin kaiken tämän uuden tiedon ja muotoilin idean. Halusin nähdä, miten vaikeaa olisi, jos perheemme-minä, mieheni ja kaksi lastamme (6-ja 11-vuotiaat) – söisivät kokonaisen vuoden ruokia, jotka eivät sisällä lisättyä sokeria. Leikkaisimme pois kaiken, mihin on lisätty makeutusainetta, oli se sitten pöytäsokeria, hunajaa, melassia, vaahterasiirappia, agavea tai hedelmämehua. Jätimme ulkopuolelle myös kaiken, mikä on tehty valesokerilla tai sokerialkoholeilla. Ellei makeus ollut kiinni sen alkuperäisessä lähteessä (esim.hedelmässä), emme syöneet sitä.

kun aloimme etsiä, löysimme sokeria mitä ihmeellisimmistä paikoista: tortilloista, makkaroista, kanaliemestä, salaatinkastikkeesta, leikkeleistä, suolakekseistä, majoneesista, pekonista, leivästä ja jopa vauvanruoasta. Miksi lisätä kaikki tämä sokeri? Jotta nämä tuotteet olisivat maukkaampia, niiden säilyvyys paranee ja pakattujen elintarvikkeiden tuotanto halpenee entisestään.

kutsu minua hulluksi, mutta lisätyn sokerin välttäminen vuoden ajan tuntui suurelta seikkailulta. Olin utelias, mitä tapahtuisi. Halusin tietää, miten vaikeaa se olisi, mitä mielenkiintoisia asioita voisi tapahtua, miten kokkaukseni ja ostokseni muuttuisivat. Jatkettuani tutkimustani olin vakuuttunut siitä, että sokerin poistaminen tekisi meistä kaikista terveempiä. En osannut odottaa, miten sokerin syömättä jättäminen helpottaisi oloani hyvin aidolla ja konkreettisella tavalla.

sokeriton vuosi myöhemmin

se oli hienovaraista, mutta havaittavissa; mitä pidempään jatkoin syömistä ilman lisättyä sokeria, sitä paremmalta ja energisemmältä tuntui. Jos epäilin yhteyttä, tapahtui seuraavaksi jotain, joka todistaisi sen minulle: mieheni syntymäpäivä.

sokerittoman vuotemme aikana yksi säännöistä oli, että perheenä meillä sai olla yksi varsinainen sokeripitoinen jälkiruoka kuukaudessa; jos oli syntymäpäivä, sai valita jälkiruoan. Syyskuun kääntyessä ympäri huomasimme, että makumme alkoivat muuttua, ja pikkuhiljaa aloimme nauttia kuukausittaisesta ”herkustelustamme” yhä vähemmän.

mutta kun söimme rappion monikerroksisen banaanikermapiirakan, jota mieheni oli pyytänyt syntymäpäiväjuhliinsa, tiesin, että jotain uutta oli tapahtumassa. En nauttinut piirakkapalastani, enkä saanut sitä edes valmiiksi. Se maistui sairaan makealta nyt herkälle makuaistilleni. Se teki hampaisiini kipeää. Pääni alkoi jyskyttää ja sydämeni alkoi jyskyttää; minusta tuntui kamalalta.

kesti reilun tunnin maata sohvalla päätäni pidellen ennen kuin aloin toipua. Ajattelin:” onko sokeri aina saanut minut tuntemaan oloni pahaksi, mutta koska sitä oli kaikkialla, en vain ole huomannut sitä aiemmin?”

kun sokeriton vuotemme päättyi, kävin laskemassa lasteni poissaolot koulusta ja vertasin niitä aiempien vuosien poissaoloihin. Ero oli dramaattinen. Vanhempi tyttäreni Greta katosi 15 päivää sitten ja katosi vain kaksi päivää sitten.

nyt kun sokeriton vuotemme on ohi, hemmottelemme silloin tällöin, mutta tapa, jolla syömme sitä, on hyvin erilainen. Arvostamme sokeria huomattavasti pienemmissä määrissä, Vältämme sitä arkiruoissa (että sen ei pitäisi olla ylipäätään) ja säästämme jälkiruokaa todella erikoisiin tilaisuuksiin. Kehoni tuntuu kiittävän minua siitä. En murehdi energian loppumista. Ja kun influenssakausi lähestyy, en jotenkin enää tunne halua mennä ja piiloutua lasteni kanssa sängyn alle. Mutta jos sairastumme johonkin, kehomme ovat paremmin varustettuja taistelemaan sitä vastaan. Sairastumme vähemmän ja paranemme nopeammin. Yllätyksekseni sokerittoman elämämme jälkeen me kaikki tunnemme itsemme terveemmiksi ja vahvemmiksi. Eikä siinä ole mitään aivasteltavaa.

Eeva O. Schaub on kirjoittanut kirjan Year of No Sugar: A Memoir. Hänellä on BA ja BFA Cornellin yliopistosta sekä MFA Rochester Institute of Technologysta. Hänen henkilökohtaisia esseitä on esillä monta kertaa Albany, New York, NPR asema WAMC. Voit liittyä Schaubin perheeseen ja ottaa oman Day of no Sugar Challengen 9. huhtikuuta 2014.

Lue lisää tarinoita taistelusta, voimasta ja selviytymisestä Everyday Healthin My Health Story-palstalta.