Saksa Sisällysluettelo

Saksan ensimmäisen yhdistymisen jälkeen vuonna 1871 Saksan keisarikunnaksi Saksan väkiluku ja aluelaajennus ovat vaihdelleet huomattavasti, pääasiassa sodan voittojen ja tappioiden seurauksena. Perustamishetkellä valtakunnassa asui noin 41 miljoonaa ihmistä, joista suurin osa asui kylissä tai pikkukaupungeissa. Teollistumisen ja kaupungistumisen kiihtyessä seuraavan neljänkymmenen vuoden aikana väkiluku kasvoi vuoden 1910 väestönlaskennan mukaan merkittävästi 64,6 miljoonaan. Noin kaksi kolmasosaa tästä väestöstä asui yli 2 000 asukkaan kaupungeissa, ja suurten kaupunkien määrä oli kasvanut vuoden 1871 kahdeksasta kahdeksankymmentäneljään vuonna 1910. Väestönkasvua vauhdittivat terveys-ja työolojen sekä lääketieteen parannukset. Toinen merkittävä kasvun lähde oli Itä-Euroopasta saapunut siirtolaisvirta, joka tuli Saksaan työskentelemään maatiloilla sekä kaivoksissa ja tehtaissa. Tämä siirtolaisaalto, ensimmäinen monista ryhmistä, jotka kasvattivat Saksan väestöä seuraavina vuosikymmeninä, auttoi korvaamaan ne miljoonat saksalaiset, jotka lähtivät maastaan etsimään parempaa elämää ja joista monet lähtivät Yhdysvaltoihin.

ensimmäisen maailmansodan syttyessä vuonna 1914 Saksan väkiluku oli noussut noin 68 miljoonaan. Suuri väestökatastrofi, sota vaati 2,8 miljoonaa kuolonuhria ja aiheutti syntyvyyden jyrkän laskun. Lisäksi vuoden 1919 Versailles ’ n rauhansopimuksessa luovutettiin voittajille alueita, joissa oli noin 7 miljoonaa saksalaista asukasta, sekä Itä-Euroopan vastaitsenäistyneille tai uudelleen itsenäistyneille maille.

1930-luvulla Adolf Hitlerin hallinnon aikana Kolmanteen valtakuntaan liitettiin sekä alueita että väestöä. Itävallan liittämisen jälkeen vuonna 1938 ja sudeettialueet (osa Tšekkoslovakiaa) vuonna 1939 Saksan pinta-ala oli 586 126 neliökilometriä ja väkiluku vuoden 1939 väestönlaskennan mukaan 79,7 miljoonaa ihmistä. Väestönlaskennan mukaan naisia oli edelleen miehiä vähemmän (40,4-38,7 miljoonaa), vaikka sodanjälkeinen suuntaus oli tasaantunut.

toisen maailmansodan verilöyly ylitti ensimmäisen maailmansodan verilöylyn.pelkästään saksalaisten sotatappioiksi arvioitiin 7 miljoonaa, joista noin puolet kuoli taistelussa. Raunioitunut, kukistettu ja miehitysvyöhykkeisiin jakautunut Saksa syntyi vuonna 1945, ja sen väkiluku oli suunnilleen sama kuin vuonna 1910. Välittömästi sodanjälkeisenä aikana yli 12 miljoonaa ihmistä–karkotettuja saksalaisia ja siirtymään joutuneita–muutti Saksaan tai käytti maata kauttakulkupaikkana matkalla muihin kohteisiin, mikä lisäsi väestöä.

vuonna 1950 vasta perustetun Saksan liittotasavallan väkiluku oli noin 50 miljoonaa, joista yli 9 miljoonaa oli ”karkotettuja.”Saksan demokraattisessa tasavallassa oli noin 4 miljoonaa uutta ja 14 miljoonaa alkuasukasta. Suurin osa karkotetuista tuli Itä-Preussista, Pommerista, Sleesiasta ja Sudeettialueilta, jotka kaikki olivat toisen maailmansodan lopussa muiden maiden hallussa olleita entisiä saksalaisia alueita. Vuosina 1950-1989 Länsi-Saksan väkiluku kasvoi 50 miljoonasta 62,1 miljoonaan. Uudelleensijoitettuja saksalaisia ja entisten itäisten alueiden pakolaisia perheineen oli noin 20 prosenttia maan väestöstä. Länsi-Saksasta oli tullut varhaisimmista vuosistaan lähtien joko väliaikainen tai lopullinen määränpää miljoonille siirtolaisille. Tästä tulvasta huolimatta maa ei kuitenkaan kehittänyt identiteettiä maahanmuuttomaana kuten esimerkiksi Yhdysvallat tai Kanada.

Itä-Saksan tilanne oli hyvin erilainen. Perustamisestaan 1949 lähtien DDR pyrki vakauttamaan väestöään ja estämään maastamuuton. Sen nelikymmenvuotisen historian aikana lähes neljännes Itä-Saksan väestöstä pakeni osavaltiosta asettuakseen Länsi-Saksaan. Pelkästään 1950-luvulla yli 2 miljoonaa ihmistä muutti länteen, muuttoliike, joka käynnisti hallinnon radikaalin ratkaisun elokuussa 1961, Berliinin muurin rakentamisen. Suurimman osan olemassaolostaan ainoa Itä-Saksan väestönosa, joka sai lähteä Länsi-Saksaan, olivat eläkeläiset, joiden uudelleensijoittamista sinne kannustettiin epävirallisesti alentamaan DDR: n eläkemaksuja. Tämän seurauksena kuusikymmenvuotiaiden ja sitä vanhempien määrä DDR: ssä laski vuoden 1970 22,1 prosentista 18,3 prosenttiin vuonna 1985 ja teki Itä-Saksan väestöstä nuoremman kuin Länsi-Saksan.

Berliinin muurin rakentamisen vuoksi liittotasavalta menetti säännöllisen työvoiman tarjonnan, ja 1960-luvulla se imi itseensä jälleen uuden siirtolaisaallon. Työntekijöitä värvättiin sopimuksilla seitsemän maan kanssa: Italian, Espanjan, Kreikan, Turkin, Portugalin, Tunisian ja Marokon. Vuosien 1955 ja 1973 välillä ulkomaisten työntekijöiden, joita kutsuttiin vierastyöläisiksi (Gastarbeiter ) korostaakseen työsopimustensa määräaikaisuutta, määrä kasvoi noin 100 000: sta noin 2,5 miljoonaan. Alun perin kolmivuotiseen työvuoroon tuodut useimmat työntekijät-pääasiassa naimattomat miehet-jäivät ja antoivat arvokkaan panoksen Länsi-Saksan kukoistavalle taloudelle. 1970-luvun alussa kansainvälisen energiakriisin aiheuttama lama kuitenkin hidasti Länsi-Saksan taloutta; työntekijöiden tuonti päättyi virallisesti vuonna 1973.

1980-luvulla ja 1990-luvun alussa neljäs ja kiistellyin maahanmuuttoaalto Länsi-Saksaan oli turvapaikanhakijoita ja poliittisia pakolaisia–etnisiä saksalaisia Puolasta, Jugoslaviasta, Tšekkoslovakiasta ja entisen Neuvostoliiton alueilta sekä myös itäsaksalaisia, jotka muuttivat länteen DDR: n luhistuessa. Monet saksalaiset olivat vihaisia näiden maahanmuuttajien vaatimista taloudellisista ja sosiaalisista kustannuksista, koska he uskoivat monien turvapaikanhakijoiden tulleen Saksaan enemmän paremman elintason toivosta kuin tarpeesta paeta poliittista sortoa. Monet etniset saksalaiset tuskin vaikuttivat saksalaisilta: jotkut eivät edes puhuneet Saksaa.

Lisää Saksan väestöstä.

oma haku