Rembrandt van Rijnin elämäkerta

lapsuus ja koulutus

Rembrandt van Rijn oli kahdeksas yhdeksästä tai useammasta lapsesta, jotka syntyivät maissin myllärille Harmen van Rijnille ja leipurin tyttärelle Cornelia van Zuijtbrouckille. Vauras perhe asui Leidenissä lähellä Rein-jokea, jota alun perin kutsuttiin Van Rijn-joeksi, ja omistautui uskonnolle ja koulutukselle. Cornelia luki lapsilleen usein Raamattua, joka antoi nuorelle ja syvästi kristitylle Rembrandtille vahvan tunteen Jumalasta, ihmisestä ja luonnosta. Rembrandt ’ s vanhemmat tunnustivat hänen lahjakkuutensa kuin nuori lapsi, joten he lähettivät hänet, iästä 7-14, Latina koulun Leiden klassisen koulutuksen. Hän sai parhaan koulutuksen, jonka akateeminen kaupunki Hollannissa voisi antaa lapselle, joka on syvästi kiinnostunut kirjallisuudesta ja Raamatusta. Hän oli asianmukaisesti valmistautunut sisäänpääsyyn Leidenin yliopistoon, joka oli hieno instituutio. Hän pääsi yliopistoon nimellä Rembrandus Hermanni Leydenis ja signeerasi varhaisia maalauksia nimellä RHL, mutta vetäytyi muutaman kuukauden kuluttua omistautuakseen taiteelle.

Rembrandt sai kolmivuotisen oppisopimuskoulutuksen Jacob Swanenburghilta, joka opetti hänelle maalaamisen, piirtämisen ja etsauksen perusteet. Kun hän oli vielä teini-iässä, hänen isänsä lähetti hänet Amsterdamiin opiskelemaan Pieter Lastmanin, taitavan italialaisen historiallisten kohtausten maalarin, johdolla. Lastman oli tutkinut muun muassa Caravaggion ja Roomassa asuneen saksalaisen taidemaalarin Eisheimerin teoksia. Muutaman kuukauden kuluttua Rembrandt oli oppinut chiaroscuron tekniikat sekä kirkkaiden kiiltävien värien käytön ja poseeraavat hahmot teatraalisin elein. Lastman vaikutti myös siihen, että Rembrandt keskittyi historiallisiin ja uskonnollisiin kohtauksiin, vaikka paikalliset taidenostajat suosivat arkielämänsä kohtauksia. Kuten Paul Nemo lainasi vuoden 1975″ Rembrandtin piirroksissaan”, nuori Rembrandt tunsi vahvasti aiheensa, sanoen: ”maalaaminen on luonnon lapsenlapsi. Se on sukua Jumalalle.”

alkuaikojen

18-tai 19-vuotiaana Rembrandt palasi Leideniin perustamaan oman studionsa. Hän näytti hienostuneemmalta, pukeutui hyvin ja teki läheistä yhteistyötä kuusi vuotta nuoremman opiskelijan Jan Lievensin kanssa, joka oli myös opiskellut Lastmanin johdolla. Vuonna 1629 Rembrandt tapasi Haagin hovin valtiomiehen Constantijn Huygensin, joka saattoi hankkia taiteilijoille toimeksiantoja. Huygens oli merkittävä Hollantilainen, hyvin perillä taiteesta, joka vietti suurimman osan elämästään Orangen ruhtinaiden palveluksessa. Hän piti taideakatemiaa, jossa tehtiin kopioita maalauksista ja täytettiin tilaustöitä. Huygens kehotti kahta nuorta taiteilijaa vierailemaan Italiassa, erityisesti Roomassa, oppiakseen mestariteoksista, mutta he olivat liian omistautuneita työlleen omassa rakkaassa kotimaassaan. Simon Schama kertoi merkittävässä historiallisessa elämäkerrassaan Rembrandtin silmät, että Huygens totesi:”…Minusta tuntuu, että velvollisuuteni on todeta, etten ole koskaan havainnut toisten ihmisten antautuvan ja olevan hellittämättömiä heidän pyrkimyksistään tai iästään riippumatta. Nämä nuoret todella lunastavat ajan. Se on heidän ainoa lohtunsa. Mitä hämmästyttävintä on, että he pitävät viattomimpiakin nuoruuden huvituksia ajanhukkana, ikään kuin ikä ja kauan sitten menneet hullutukset olisivat jo rasittaneet heitä.”

Huygens oli vaikuttanut Rembrandtin kunnianhimoisempaan suuntaan, joten vuoteen 1632 mennessä Rembrandt muutti takaisin varakkaaseen kuhisevaan Amsterdamin metropoliin. Siellä hän sai suurta tyydytystä ammattimaisena muotokuvamaalarina menestyksekkäille kaupallisille miehille, älymystölle ja uskonnollisille johtajille, jotka kaikki arvostivat asemiaan ja hyvää onneaan ja halusivat osoittaa erinomaista makuaan, erityisesti maalaamalla itsensä näköisiä kuvia. Rembrandt rakensi mainettaan kuvaamalla Hollannin porvariston porvarit toiminnan miehinä, kolmin-tai kokopitkissä poseerauksissa.

Amsterdamissa Rembrandt asui aluksi taidekauppias Hendrick van Uylenburghin luona. Siellä taiteilija tapasi Hendrickin serkun Saskia van Uylenburghin, joka oli varakkaan pormestarin tytär. Kaksikko avioitui vuonna 1634. Rembrandt oli tunnettu vauras ja muodikas nuori taiteilija tähän aikaan, mutta hän kaipasi pidetään herrasmies ja intellektuelli. Hänen uusi vaimonsa pystyi esittelemään hänet merkittäville yhteiskunnallisille jäsenille hyvin verkostoituneen suurperheensä kautta.

vuonna 1632 Rembrandt maalasi ryhmämuotokuvan nimeltä tohtori Tulpin anatomian oppitunti, joka toi hänelle valtavasti huomiota. Samana vuonna hänestä tuli Amsterdamin burgess ja paikallisen maalarikillan jäsen. Rembrandt valmisti koko 1630-luvun ajan ainakin 65 tilausmuotokuvaa. Hän maalasi myös raamatullisia ja mytologisia maalauksia, maisemia ja muotokuvia nimettömistä ihmisistä, jotka kiinnostivat häntä, kuten juutalaisista, univormuihin pukeutuneista upseereista tai eksoottisiin asuihin pukeutuneista ulkomaalaisista. Rembrandt keräsi monien tuon ajan varakkaiden miesten tavoin taideteoksia, mutta myös haarniskoja, pukuja, itämaisia turbaaneja ja muita kuriositeetteja ulkomaisista paikoista. Jotkut näistä hankinnoista päätyivät usein hänen töidensä rekvisiitaksi, kuten kaarevat sapelit, Jaavantikarit ja puolalaiset jalustimet. Kun hän osallistui huutokauppoihin, italialaisen taidehistorioitsijan ja elämäkerran kirjoittajan Filippo Baldinuccin mukaan hän ”…hankki vaatteita, jotka olivat vanhanaikaisia ja käytöstä poistettuja, kunhan ne vaikuttivat hänestä omituisilta ja maalauksellisilta,” ja hän myös ”…tarjous oli alussa niin korkea, ettei kukaan muu tullut tarjoutumaan, ja hän sanoi tehneensä sen korostaakseen ammattinsa arvostusta.”Hänen maalauksensa ja etsauksensa osoittavat, että hän oli saanut paljon vaikutteita Peter Paul Rubenin tyylistä, henkilöistä ja poseerauksista; hän halusi rikkaan elämän, josta Rubens nautti täynnä hevosia, palvelijoita, sulhasia, kokkeja ja maalinhiomakoneita. Rembrandt nautti täysin siemauksin siitä, että oli voimiensa ja maineensa huipulla.

kypsän kauden

ironisesti Rembrandtin yksityiselämä oli hurskautensa vastaista. Naissuhteistaan aina henkilökohtaisen raha-asiansa hoitamiseen saakka hän kulki ikuisen epäjärjestyksen ja kaaoksen linjaa suoraan vastakohtana julkiselle suosiolleen ja urasaavutuksilleen.

vuonna 1635 Rembrandt ja Saskia vuokrasivat talon odottaessaan uuden kunnostamista tasokkaalla alueella, jota alettiin nopeasti kutsua Juutalaiskortteliksi. Jyrkkä kiinnitys uuteen kotiin aiheutti lopulta pariskunnan myöhemmän taloudellisen ahdingon. Siellä Rembrandt etsi usein juutalaisia naapureitaan malliksi Vanhan testamentin kohtauksilleen. Vaikka he olivat jo varakkaita, pariskunta koki useita henkilökohtaisia takaiskuja. Heidän poikansa Rumbartus kuoli kaksi kuukautta syntymänsä jälkeen vuonna 1635 ja heidän tyttärensä Cornelia kuoli vain kolmen viikon ikäisenä vuonna 1638. Vuonna 1640 he saivat toisen tyttären, joka sai myös nimen Cornelia, joka kuoli elettyään vain kuukauden.

vain heidän neljäs lapsensa Titus, joka syntyi vuonna 1641, selvisi aikuisikään. Saskia kuoli vuonna 1642 pian Tituksen syntymän jälkeen, todennäköisesti pitkään kestäneeseen kamppailuun tuberkuloosin kanssa. Rembrandtin piirrokset hänestä sairaus-ja kuolinvuoteellaan ovat hänen niittaavimpia teoksiaan.

kuten Douglas Mannering kuvaili teoksessaan ”his Life and Works of Rembrandt”…Rembrandtin yksityiselämä takkuili nyt, vaikka todisteita on kiusallisen vaikea tulkita…”Vuonna 1642 Rembrandt palkkasi talonpoikaissukuisen lesken nimeltä Geertghe Dircx auttamaan yhdeksänvuotiaan Tituksen hoidossa, koska Saskia oli sairas. Geertghestä tuli Rembrandtin rakastaja, mutta heidän suhteessaan oli vaikeuksia. Hän aloitti huonon käytöksen, velkojen keräämisen ja joutui ystävien, kirkon, asiakkaiden ja asiakkaiden arvostelun kohteeksi. Geertghe syytti myöhemmin Rembrandtia lupauksen rikkomisesta väittämällä tämän kosineen häntä. Hän sai vuosittain elatusapua vaikka Rembrandt yritti vuosia saada hänet sitoutumaan köyhäintaloon saatuaan tietää, että hän oli pantannut joitakin Saskian koruja. Vaikka hänen taloudellinen tilanteensa oli kireä, hän katsoi silti velvollisuudekseen maksaa tämän asumisesta vuosina 1650-1655 Säätytalossa.

myöhäiskauden ja kuoleman

vuoden 1647 tienoilla Rembrandt palkkasi palvelijattarekseen hendrickje Stoffelsin, 20 vuotta nuoremman naisen. Hän oli yksinkertainen ja lempeä ihminen, joka auttoi lohduttamaan artistia ja luonnollisesti mutkisti Rembrandtin ja Geertghen suhdetta. Kuten selitettiin maailmassa Rembrandt 1606-1669,”…Ilmeisesti hänen suhteensa Rembrandtiin muuttui hyvin pian palvelijasta malliksi vaimoksi, joka oli kaikkea muuta kuin nimi, ja hän pysyi hänen luonaan, kunnes kuoli 37-vuotiaana vuonna 1663.”Hendrickellä oli Rembrandtin kanssa kaksi tytärtä, joista toinen kuoli vauvana, mutta nuorempi, Cornelia, oli terve. Rembrandt vaikutti pitävän pintansa hendrickjestä ja hänen pojastaan Tituksesta, johon hän oli mielissään. Kypsyys toi lisää rauhallisuutta ja viisautta hänen elämäänsä ja taiteeseensa; hän maalasi mestariteoksia toisensa jälkeen.

Rembrandtin barokkityylin suosio kuitenkin hiipui hiljalleen hollantilaisten taidemaun muututtua. Mieltymys draamaan, eleganssiin, kirkkaisiin väreihin ja siroihin käytöstapoihin kehittyi, kuten muotitietoisen flaamilaisen taiteilijan Anthony van Dyckin työssä nähtiin. Vaikka Rembrandt tarvitsi kipeästi tilaustöitä, hän ei tinkinyt taiteestaan, vaan hänen töistään tuli hiljaisempia ja syvällisempiä. Toinen syy hänen suosionsa laskuun on saattanut olla hänen jatkuva omistautumisensa Raamatullisille teemoille. 1640-luvun puolivälissä hän oli yksi harvoista hollantilaisista taiteilijoista, jotka vielä tulkitsivat Raamattua, eikä komissioita ollut montaa.

1600-luvulla hollantilaiset suosivat monenlaisia maisemia: kanaaleja, dyynejä, kaupunkien panoraamoja, näkymiä merelle tai metsään sekä talvisia tai kuuvalaistuja näkymiä. Rembrandt (s…käytti öljyväriä ilmaisemaan mielikuvituksellisempia luontokäsityksiään. Hän varasi maisemien realisminsa lähes kokonaan etsauksille ja piirroksille…”kuten huomattiin Rembrandtin maailmassa 1606-1669. Rembrandtin kiinnostus maisemamaalaukseen kesti seuraavat kaksi vuosikymmentä. Sarja piirroksia ja etsauksia osoittaa hänen tarkka havainnointi luonnosta, suuri omaperäisyys koostumus, ja ihmeellinen taloudellisuus muotoja. Hänen kaiverrettu näkemyksensä Amsterdamista vaikuttaisi Jacob van Ruisdaelin maisemamaalauksiin.

yhdeksännentoista vuosisadan tuntijat pitivät Rembrandtin maalausta myllystä yhtenä mestarin suurimmista luomuksista. Se on kaikki ominaisuudet on maalattu elämästä, vaikka se luultavasti ei ollut, koska se oli harvinaista 1600-luvun Alankomaiden maisemissa. Keräilijät ja kriitikot ylistivät myllyn dramaattista siluettia synkkää, myrskyistä taivasta vasten ja pitivät raskasta tunnelmaa Rembrandtin mielentilana, kun hän joutui vakaviin talousvaikeuksiin.

Rembrandt elikin varmasti yli varojensa, tarjoten myyntitarjouksia omista töistään lisätäkseen voittojaan, ja ostaen maalauksia ja grafiikkaa, mikä saattoi osaltaan vaikuttaa vuonna 1657 järjestettyyn hovin huutokauppaan. Hän myi suurimman osan arvokkaasta omaisuudestaan, johon kuului Roomalaisia rintakuvia, japanilaisia haarniskoja ja aasialaisia esineitä, mineraalisarjoja, maalauksia ja laaja kokoelma muita muinaisesineitä. Myöhemmin hän myi talonsa ja kirjapainonsa muuttaakseen vaatimattomampaan asuntoon Amsterdamin laitamille hendrickjen ja Tituksen kanssa. Amsterdamin Maalarikilta oli ottanut käyttöön uuden määräyksen, jonka mukaan Rembrandtin taloudellisessa tilanteessa kukaan ei voinut käydä kauppaa taidemaalarina. Hendrickje ja Titus kuitenkin perustivat uuden yrityksen taidekauppiaina Rembrandtin toimiessa työntekijänä.

vuoteen 1662 mennessä Rembrandt toteutti uuden yrityksen kautta merkittäviä tilaustöitä yksittäisistä muotokuvista, ryhmämuotokuvista ja muista töistä. Kun Toscanan suurherttua Cosimo III de ’ Medici saapui Amsterdamiin vuonna 1667, hän kunnioitti Rembrandtia vierailulla tämän kotona.

Rembrandt eli kauemmin kuin Hendrickje, joka kuoli vuonna 1663. Hän kuoli vuonna 1669 Amsterdamissa ja hänet haudattiin köyhänä miehenä tuntemattomaan hautaan. Hauta oli kirkon numeroima ja omistama kerkgraf hautakiven alla. Kahdenkymmenen vuoden kuluttua hänen jäännöksensä vietiin pois ja tuhottiin, mikä oli tapana tällaisten huonojen hautausten jäännöksille.

Rembrandt van Rijnin perintö

yksi ensimmäisistä ”moderneista” taiteilijoista, Rembrandtilla oli syvä ymmärrys yksityiskohtien merkityksestä häntä ympäröivän maailman kuvauksessa. Hänet tunnettiin huomattavasta kyvystään kuvata paitsi hyvin luonnollisia, realistisia ihmishahmoja, myös ennen kaikkea syviä inhimillisiä tunteita, epätäydellisyyksiä ja moraalia. Hän koulutettu monet maalarit hänen aikaa jotka olivat innokkaita jäljitellä ominaisuuksia synonyymi hänen nimensä, mukaan lukien monet oppilaat jotka pyörivät koko hänen työpajoja Leiden sekä Amsterdam. Hänen vaikutuksensa hänen ympärillään oleviin maalareihin oli niin suuri, että on vaikea sanoa, työskentelikö joku hänelle hänen ateljeessaan vai vain kopioiko hän hänen tyyliään Rembrandtin hankkimiseen innokkaille mesenaateille.

hänen omistautumisensa arjen totuudelle ja kauneudelle omaksuivat muut aikansa taiteilijat, kuten espanjalainen taidemaalari Diego Velázquez, sekä maalarit 1700-luvun Saksassa ja Venetsiassa. Hänen tyyliään tulkitsivat uudelleen muun muassa saksalaiset kaivertajat Johann Georg Schmidt ja Christian Wilhelm Ernst Dietrich, ja myöhemmin hän toimi innoittajana taidemaalareille kuten Jean Honore Fragonard ja Giovanni Battista Tiepolo. 1800-luvulla nähtiin ”Rembrandtin herätys” realistisille maalareille, jotka työskentelivät esimerkiksi Ranskassa, Saksassa ja Amerikassa.

vuonna 1888 Vincent van Gogh kirjoitti veljelleen Theolle, että hän ajatteli Rembrandtin työtä paljon, mutta myös mestaria ihmisenä ja kristittynä. Hän selitti:”…Rembrandt menee niin syvälle salaperäisyyteen, että hän sanoo asioita, joihin ei ole sanoja millään kielellä. On oikeudenmukaista, että he kutsuvat häntä Rembrandt-taikuri-se ei ole helppo ammatti.”Van Gogh maalasi myös suoraan elämästä ja kuvasi kohteitaan realistisesti ja arvokkaasti. Hän kuvaili Rembrandtin uskonnollisia teoksia ”metafyysiseksi taikuudeksi” ja pyrki jäljittelemään häntä. Rembrandtin kuivat pointit ja etsaukset edistivät Van Goghin ilmaisunvapautta ruokokynällä sekä hänen aiheenvalintaansa.

1900-luvulla Rembrandt vaikutti taiteilijoihin, kuten Frank Auerbachiin ja Francis Baconiin. Hän oli”…ratkaisevaa pekonille maalien tekemisen ja maalien käsittelyn kannalta”, selitti lontoolaisen Ordovas-gallerian johtaja Pilar Ordovas. Rembrandtin myöhäisten omakuvien, kuten omakuvan, jossa on kaksi ympyrää (1665) tapaan Baconin omakuvat ovat hämmentäviä ja salaperäisiä. Vuonna 2013 Amsterdamin Rijksmuseumissa avautui Raw Truth-niminen taidenäyttely, jossa oli esillä Frank Auerbachin ja Rembrandtin maalauksia. Todisteet Rembrandtin vaikutuksesta tulivat esille kuudessa Auerbachin 1960-luvun öljyvärimaalauksessa. Molemmat taiteilijat olivat omistautuneet tunkeutumaan aiheidensa ytimeen;” raaka totuus ” oli Auerbachin kuvaus laadusta, joka takasi hollantilaisen kestävän vaikutusvallan.

Rijksmuseumin kokoelmien johtajana Taco Dibbits summasi parhaiten, ”…Rembrandt on vuosisatojen saatossa inspiroinut taiteilijoita eri tavoin…hän kuvaa erilaisia humoja, erilaisia tunnelmia, erilaisia psykologioita. Hänen persoonallisuuksissaan on niin syvyyttä; hänen neroutensa ydin on siinä, että sen sijaan että hän yrittäisi tehdä ihmisistä kauniimpia kuin he ovat, hän kuvaa heidät sellaisina kuin he todella ovat. Se tekee hänen muotokuvistaan äärimmäisen inhimillisiä ja helposti lähestyttäviä – toisin kuin vaikkapa klassiset italialaiset muotokuvat, jotka ovat paljon etäisempiä ja vähemmän suoria. Rembrandt ei yrittänyt miellyttää aihettaan tai katsojaa. Rembrandtin kanssa katsot oikeita ihmisiä.”

nykyään Rembrandtin työ on edelleen keskeinen osa taidehistoriaa, mikä kuvastaa hollantilaisuutta ja maalauksellista suuruutta. Taiteilijat hyödyntävät edelleen hänen hienoa realismiaan, jossa hänen nykyteoksissaan on mestarin lähtemätön perintö.