Relaxin, yleisessä käytössä on kaksiketjuinen peptidihormoni H2 relaxin, joka kuuluu relaxin-peptidiperheeseen hormonien insuliini-superperheessä. Relaxin-peptidiperheeseen kuuluu kuusi muuta samankaltaista hormonia: insuliinin kaltaiset peptidit H1 relaxin, INSL3, INSL4, INSL5, INSL6 ja INSL7 (tunnetaan myös nimellä H3 relaxin). H1-relaksiinia esiintyy vain korkeammilla kädellisillä, myös ihmisillä, kun taas H2-relaksiinia esiintyy useimmilla selkärankaisilla (myös korkeammilla kädellisillä). H3 relaksiinin uskotaan olevan hormonin esi-isä.

Relaxin löydettiin vuonna 1926 tiineiltä marsuilta. Sen osoitettiin saavan lantion nivelsiteet rentoutumaan, jolloin keho pystyy mukautumaan raskauden rasitukseen ja helpottamaan jälkeläisten kulkua synnytyskanavan läpi. Hormonilla osoitettiin myöhemmin olevan rooli kohdunkaulan pehmenemisessä eli kypsymisessä kollageeninmuodostuksen kautta, mikä mahdollistaa sileän synnytyksen. Relaksiinia syntyy naaraiden keltarauhasessa, istukassa ja kohdussa sekä muissa lisääntymisrakenteissa; tämä vaihtelee lajeittain. Relaxin edistää myös tiineiden nisäkkäiden nännien ja maitorauhasten kehittymistä. Näiden vaikutusten vuoksi relaxinin ajateltiin aluksi toimivan vain raskaushormonina.

myöhemmät tutkimukset kuitenkin selvittivät, että relaksiini on pleiotrooppinen eli se on aktiivinen lukuisissa fysiologisissa prosesseissa. Sitä tuottaa miehillä eturauhanen, ja sillä tiedetään olevan vaikutuksia siittiösolujen liikkuvuuteen. Sen roolia urosten lisääntymisessä ei täysin ymmärretä. Relaxin on myös yhdistetty vasodilataatioon, muiden hormonien erityksen säätelyyn, munuaisten toimintaan ja kollageenin uudelleenmuodostukseen kehon alueilla lisääntymiskanavan lisäksi. Tämä laajempi käsitys relaxinista vauhditti tutkimusta sen soveltuvuudesta terapeuttisena aineena monenlaisiin olosuhteisiin. Sitä käytettiin jonkin verran menestyksekkäästi fibroottisen ihosairauden skleroderman hoitoon.