Helluntailaisuus ja Pyhyysliike ovat karismaattisia uskonnollisia perinteitä protestanttisessa kristillisyydessä, joka kehittyi 1800-ja 1900-luvuilla Yhdysvalloissa. Helluntailaisille ja pyhille kirkoille on usein ominaista se, että ne painottavat kääntymyksen jälkeistä kohtaamista Jumalan kanssa kokemuksen kautta, jota kutsutaan ”Pyhän Hengen kasteeksi.”Vaikka Helluntailais-ja Pyhyyskirkoilla on erilainen alkuperä ja organisaatio, niillä on joitakin yhteisiä piirteitä. Pyhyysliike voidaan jäljittää John Wesleyyn, Metodismin perustajaan. Pyhyys kristityt uskoivat, että usko Jeesukseen sisälsi pyhityksen synnistä ja siirtymisen pyhään elämään. Pyhyysliike levisi Yhdysvaltain Länsi-ja eteläosiin ja kehotti seuraajia elämään tiukan moraalisäännön mukaan. Helluntailaisuus nousi Pyhyysliikkeestä ja voidaan jäljittää Azusa – kadun herätykseen vuonna 1906, joka vaikutti moniin kristittyihin—mustiin, valkoisiin ja latinalaisamerikkalaisiin, rikkaisiin ja köyhiin—jotka etsivät syvempää kokemusta Pyhästä Hengestä. Pian sen jälkeen Helluntailaisryhmiä ilmaantui eri puolille Yhdysvaltoja, maaseudulle sekä kaupunkien lähiöihin. Helluntailaiseen palvontakokemukseen kuuluu usein glossolalia (tai ”kielilläpuhuminen”). Kielilläpuhumisen lisäksi helluntailaiset uskovat myös muiden yliluonnollisten lahjojen, kuten profetian, toimintaan ja kykyyn parantaa. Näiden ainutlaatuisten ominaisuuksien lisäksi Helluntailais – ja Pyhyyskirkot noudattavat protestantismin evankelisten ja fundamentalististen haarojen perusoppeja ja-tapoja, mukaan lukien Raamatun auktoriteetti elämän ja uskon asioissa. Viime vuosina Helluntailaisuus on levinnyt ympäri maailmaa.