ostovoima on rahayksiköllä ostettavien tavaroiden ja palvelujen määrä. Esimerkiksi, jos yksi rahayksikkö olisi viety kauppaan 1950-luvulla, olisi ollut mahdollista ostaa suurempi määrä tuotteita kuin nykyään, mikä osoittaa, että valuutalla oli suurempi ostovoima 1950-luvulla.

Jos rahatulot pysyvät samoina, mutta hintataso nousee, niiden ostovoima laskee. Inflaatio ei aina tarkoita rahatulojen ostovoiman heikkenemistä, sillä ne saattavat nousta hintatasoa nopeammin. Suurempi reaalitulo tarkoittaa suurempaa ostovoimaa, sillä reaalituloilla tarkoitetaan inflaatiokorjattua tuloa.

perinteisesti rahan ostovoima riippui suuresti kullan ja hopean paikallisesta arvosta, mutta se tehtiin myös riippuvaiseksi tiettyjen tavaroiden saatavuudesta ja kysynnästä markkinoilla. Useimmat nykyaikaiset fiat-valuutat, kuten Yhdysvaltain dollarit, käyvät kauppaa toisiaan ja hyödykerahaa vastaan jälkimarkkinoilla tavaroiden ja palvelujen kansainvälistä maksuliikennettä varten.

kuten Adam Smith totesi, rahan omistaminen antaa ihmiselle kyvyn ”komentaa” toisten työtä, joten ostovoima on jossain määrin valtaa muihin ihmisiin nähden, siinä määrin kuin he ovat valmiita vaihtamaan työnsä tai tavaransa rahaan tai valuuttaan.

hintaindeksissä sen arvo perusvuonna normalisoidaan yleensä arvoon 100. Valuuttayksikön, vaikkapa dollarin, ostovoima tiettynä vuonna perusvuoden dollareina ilmaistuna on 100 / P, missä P on kyseisen vuoden hintaindeksi. Dollarin ostovoima siis lähtökohtaisesti laskee hintatason noustessa.

Adam Smith käytti ostovoimayksikkönä tunnin työtä, joten arvo mitattaisiin työtunteina, jotka tarvittaisiin tietyn määrän tuottamiseen (tai jonkin muun tavaran tuottamiseen, jonka arvo riittäisi saman ostamiseen).

EUROSTAT määrittelee ostovoimastandardin (OVS) keinotekoiseksi valuuttayksiköksi.