OPEC
toisen maailmansodan jälkeinen tilanne
vuonna 1949 Venezuela ja Iran ottivat ensimmäiset askeleet Opecin suuntaan kutsumalla Irakin, Kuwaitin ja Saudi-Arabian parantamaan öljynviejämaiden välistä viestintää, kun maailma toipui toisesta maailmansodasta. Yhdysvallat oli perustanut Interstate Oil Compact Commissionin liittyäkseen Texas Railroad Commissioniin rajoittamaan ylituotantoa. Yhdysvallat oli samanaikaisesti maailman suurin öljyn tuottaja ja kuluttaja; maailmanmarkkinoita hallitsi ”Seven Sisters” – nimellä tunnettu monikansallisten yhtiöiden ryhmä, joista viiden pääkonttori oli Yhdysvalloissa John D. Rockefellerin alkuperäisen Standard Oil-monopolin hajottua. Öljynviejämaat motivoituivat lopulta muodostamaan Opecin vastapainoksi tälle poliittisen ja taloudellisen vallan keskittymiselle.
1959-1960 vientimaiden suuttumus
helmikuussa 1959, kun uusia toimituksia oli tulossa, monikansalliset öljy-yhtiöt laskivat yksipuolisesti venezuelalaisen ja Lähi-idän raakaöljyn postitushintoja 10 prosenttia. Viikkoja myöhemmin Arabiliiton ensimmäinen Arab Petroleum-kongressi kokoontui Egyptin Kairoon, jossa vaikutusvaltainen toimittaja Wanda Jablonski esitteli Saudi-Arabian Abdullah Tarikin Venezuelan tarkkailijalle Juan Pablo Pérez Alfonzolle, joka edusti kahta silloista suurinta öljyntuottajamaata Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton ulkopuolella. Molemmat öljyministerit suuttuivat hinnanalennuksista, ja kaksikko sai kollegansa laatimaan Maadi-sopimuksen eli herrasmiessopimuksen, jossa vaadittiin viejämaiden ”öljyn Neuvottelukomissiota”, jolle ministerien tulisi esittää hinnanmuutossuunnitelmia. Jablonski raportoi tuntuvasta vihamielisyydestä länttä kohtaan ja kasvavasta paheksunnasta Moc: n ”poissaolevaa maanomistajuutta” vastaan, joka tuohon aikaan valvoi kaikkea öljytoimintaa viejämaissa ja käytti valtavaa poliittista vaikutusvaltaa. Elokuussa 1960 varoituksista piittaamatta ja Yhdysvaltojen suosiessa kanadalaista ja meksikolaista öljyä strategisista syistä Moc: t ilmoittivat jälleen yksipuolisesti merkittävistä hinnanalennuksista Lähi-idän raakaöljylle.
1960-1975 perustamis-ja laajennusedit
(vuoden 2009 rakennus).
seuraavassa kuussa, 10.-14. Syyskuuta 1960, järjestettiin Bagdadin konferenssi Tarikin, Pérez Alfonzon ja Irakin pääministerin Abd al-Karim Qasimin aloitteesta. Hallituksen edustajat Iranista, Irakista, Kuwaitista, Saudi-Arabiasta ja Venezuelasta kokoontuivat Bagdadiin keskustelemaan keinoista nostaa maidensa tuottaman raakaöljyn hintaa sekä keinoista vastata yhteistyöjärjestöjen yksipuolisiin toimiin. Yhdysvaltojen voimakkaasta vastustuksesta huolimatta: ”Yhdessä arabialaisten ja ei-arabialaisten tuottajien kanssa Saudi-Arabia muodosti öljyn vientimaiden järjestön (Opec) varmistaakseen parhaan mahdollisen hinnan suurimmilta öljy-yhtiöiltä.”Lähi-idän jäsenet vaativat alun perin Opecin päämajan olevan Bagdadissa tai Beirutissa, mutta Venezuela puolusti puolueetonta sijoituspaikkaa, ja niin järjestö valitsi Sveitsin Geneven. Syyskuuta 1965 OPEC siirtyi Wieniin Itävaltaan Sveitsin kieltäydyttyä laajentamasta diplomaattisia etuoikeuksia.
vuosien 1961-1975 aikana viiteen perustajavaltioon liittyivät Qatar (1961), Indonesia (1962-2008, liittyi uudelleen 2014-2016), Libya (1962), Yhdistyneet Arabiemiirikunnat (alun perin vain Abu Dhabin emiraatti, 1967), Algeria (1969), Nigeria (1971), Ecuador (1973-1992, 2007-2020) ja Gabon (1975-1994, liittyi uudelleen 2016). 1970-luvun alussa Opecin jäsenmäärä oli yli puolet maailman öljyntuotannosta. Osoittaen, että OPEC ei vastusta laajentumista, Mohammed Barkindo, Opecin virkaatekevä pääsihteeri vuonna 2006, kehotti afrikkalaisia naapureitaan Angolaa ja Sudania liittymään, Ja Angola liittyikin vuonna 2007 Ja Päiväntasaajan Guinea vuonna 2017. 1980-luvulta lähtien Egyptin, Meksikon, Norjan, Omanin, Venäjän ja muiden öljynviejämaiden edustajat ovat osallistuneet moniin Opecin kokouksiin tarkkailijoina, epävirallisena politiikan koordinointimekanismina.
vuonna 1971 allekirjoitettiin suurten öljy-yhtiöiden ja Välimeren alueella kauppaa käyvien OPECin jäsenten välinen sopimus, jota kutsutaan Tripolin sopimukseksi. 2. huhtikuuta 1971 allekirjoitettu sopimus nosti öljyn hintaa ja kasvatti tuottajamaiden voitto-osuuksia.
1973-1974 öljysaarto
lokakuussa 1973 arabimaiden öljynviejämaiden järjestö OAPEC, johon kuuluivat Opecin arabienemmistö sekä Egypti Ja Syyria) julisti merkittäviä tuotantoleikkauksia ja öljysaarron Yhdysvaltoja ja muita Israelia Jom Kippur-sodassa tukeneita teollisuusmaita vastaan. Edellinen kauppasaartoyritys oli suurelta osin tehoton vastauksena kuuden päivän sotaan vuonna 1967. Vuonna 1973 seurauksena oli kuitenkin öljyn hinnan ja OPECin tulojen jyrkkä nousu 3 dollarista 12 dollariin 12 dollariin 12 dollariin 12 dollarilta ja energian säännöstelyn hätätila, jota kiihdyttivät paniikkireaktiot, Yhdysvaltain öljyntuotannon laskusuuntaus, valuutan devalvaatiot ja pitkä Yhdistyneen kuningaskunnan hiilikaivostyöläisten välinen kiista. Britannia määräsi joksikin aikaa poikkeustilan kolmipäiväiseksi työviikoksi. Seitsemän Euroopan maata kielsi ei-välttämättömät sunnuntaiajelut. Yhdysvaltain huoltoasemat rajoittivat bensiinin jakelua, sulkivat ovensa sunnuntaisin ja rajoittivat bensiinin ostopäiviä rekisterinumeroiden perusteella. Vaikka kauppasaarto päättyi maaliskuussa 1974 diplomaattisen toiminnan seurauksena, hinnat jatkoivat nousuaan. Maailma koki maailmantalouden taantuman, jossa työttömyys ja inflaatio syöksyivät samanaikaisesti, osakkeiden ja joukkolainojen hinnat laskivat jyrkästi, kauppataseet ja petrodollarivirrat muuttuivat merkittävästi ja toisen maailmansodan jälkeinen taloudellinen nousukausi päättyi dramaattisesti.
vuosien 1973-1974 öljysaarrolla oli pysyviä vaikutuksia Yhdysvaltoihin ja muihin teollisuusmaihin, jotka perustivat vastatoimena Kansainvälisen energiajärjestön (International Energy Agency) sekä kansallisia hätävarastoja, jotka oli suunniteltu kestämään kuukausia jatkuvia toimitushäiriöitä. Öljyensuojelutoimia olivat alhaisemmat nopeusrajoitukset moottoriteillä, pienemmät ja energiatehokkaammat autot ja laitteet, ympärivuotinen kesäaika, lämmityksen ja ilmastoinnin käytön vähentäminen, parempi eristys, joukkoliikenteen tuen lisääminen sekä hiilen, maakaasun, etanolin, ydinvoiman ja muiden vaihtoehtoisten energialähteiden painottaminen. Nämä pitkän aikavälin ponnistelut tulivat niin tehokkaiksi, että Yhdysvaltain öljynkulutus kasvaisi vuosina 1980-2014 vain 11 prosenttia, kun BKT: n määrä nousi 150 prosenttia. Mutta 1970-luvulla OPEC-maat osoittivat vakuuttavasti, että niiden öljyä voitaisiin käyttää sekä poliittisena että taloudellisena aseena muita valtioita vastaan, ainakin lyhyellä aikavälillä.
kauppasaarto merkitsi kuitenkin myös sitä, että osa Sitoutumattomien liikkeen jäsenistä näki vallan toivon lähteenä kehitysmailleen. Algerian presidentti Houari Boumédiène ilmaisi tämän toiveen puheessaan YK: n 6. erityisistunnossa huhtikuussa 1974.:
Opecin toiminta on itse asiassa ensimmäinen ja samalla konkreettisin ja näyttävin osoitus raaka-aineiden hintojen merkityksestä maillemme, tuottajamaiden välttämättömästä tarpeesta käyttää hintavalvonnan keinoja ja lopuksi raaka-aineita tuottavien maiden unionin suurista mahdollisuuksista. Kehitysmaiden pitäisi pitää tätä toimintaa esimerkkinä ja toivon lähteenä.
1975-1980 erityisrahasto, nyt omavastuu
Opecin kansainvälinen avustustoiminta on peräisin paljon ennen vuosien 1973-1974 öljyn hinnan nousua. Esimerkiksi Kuwait Fund for Arab Economic Development on toiminut vuodesta 1961.
vuoden 1973 jälkeisinä vuosina eräät arabimaat ovat olleet niin sanotun ”shekkivihkodiplomatian” esimerkkinä maailman suurimpia ulkomaanavun antajia, ja OPEC lisäsi tavoitteisiinsa öljyn myynnin köyhempien maiden sosioekonomiseen kasvuun. Opecin erityisrahasto perustettiin Algerissa Algeriassa maaliskuussa 1975, ja se perustettiin virallisesti seuraavan vuoden tammikuussa. ”Juhlallisessa julistuksessa’ vahvistettiin luonnollinen solidaarisuus, joka yhdistää OPEC-maat muihin kehitysmaihin niiden kamppailussa alikehittyneisyyden voittamiseksi’, ja vaadittiin toimenpiteitä näiden maiden välisen yhteistyön vahvistamiseksi… voimavarat täydentävät OPEC-valtioiden jo useiden kahden-ja monenvälisten kanavien kautta tarjoamia voimavaroja.”Rahastosta tuli virallinen kansainvälinen kehitysjärjestö toukokuussa 1980 ja sen nimeksi tuli OPEC Fund for International Development (Ofid), jolla on pysyvä tarkkailijan asema Yhdistyneissä Kansakunnissa.
1975 panttivanki siegeEdit
21.joulukuuta 1975 Saudi-Arabian Ahmed Zaki Yamani, Iranin Jamshid Amuzegar ja muut Opecin öljyministerit otettiin panttivangeiksi puolivuotisessa konferenssissaan Wienissä Itävallassa. Kolme ei-ministeriä tappaneen iskun takana oli venezuelalaisen militantin ”Carlos sakaalin” johtama kuusihenkinen ryhmä, johon kuuluivat Gabriele Kröcher-Tiedemann ja Hans-Joachim Klein. Itse nimetty ”Arabivallankumouksen Arm” – ryhmä ilmoitti tavoitteekseen Palestiinan vapauttamisen. Carlos suunnitteli valtaavansa konferenssin väkisin ja pitävänsä lunnaita vastaan kaikki yksitoista läsnä olevaa öljyministeriä, paitsi Yamanin ja Amuzegarin, jotka oli määrä teloittaa.
Carlos järjesti ryhmälleen ja 42 alkuperäisistä 63 panttivangista bussi-ja lentomatkan Algeriin ja Tripoliin ja suunnitteli lentävänsä lopulta Bagdadiin, jossa Yamani ja Amuzegar oli määrä surmata. Kaikki 30 ei-arabialaista panttivankia vapautettiin Algerissa Amuzegaria lukuun ottamatta. Lisää panttivankeja vapautettiin toisella pysäkillä Tripolissa ennen paluutaan Algeriin. Kun panttivankeja oli jäljellä vain 10, Carlos kävi puhelinkeskustelun Algerian presidentin Houari Boumédiennen kanssa, joka ilmoitti Carlosille, että öljyministerien kuolemat johtaisivat hyökkäykseen koneeseen. Boumédiennen on myös täytynyt tarjota Carlosille tällä kertaa turvapaikkaa ja mahdollisesti rahallista korvausta siitä, ettei hän ollut suorittanut tehtäväänsä loppuun. Carlos pahoitteli, ettei kyennyt murhaamaan Yamania ja Amuzegaria, minkä jälkeen hän tovereineen poistui koneesta. Kaikki panttivangit ja terroristit kävelivät pois tilanteesta kaksi päivää sen alkamisen jälkeen.
jonkin aikaa iskun jälkeen Carlosin rikoskumppanit paljastivat, että operaatiota johti Palestiinan vapautuksen kansanrintaman perustaja Wadie Haddad. He väittivät myös, että idea ja rahoitus tuli Arabipresidentiltä, jota yleisesti pidetään Libyan Muammar Al-Gaddafina, joka itsekin on OPECin jäsen. Militantit Bassam Abu Sharif ja Klein väittivät Carlosin saaneen ja pitäneen lunnaita 20-50 miljoonaa Yhdysvaltain Dollaria ”Arabipresidentiltä”. Carlos väitti, että Saudi-Arabia maksoi lunnaita Iranin puolesta, mutta että rahat ”ohjautuivat matkalla muualle ja katosivat vallankumouksen myötä”. Hän jäi lopulta kiinni vuonna 1994 ja istuu elinkautista tuomiota ainakin 16 muusta murhasta.
1979–1980 oil crisis and 1980s oil glutEdit
vastauksena öljyn kansallistamisaaltoon ja 1970–luvun korkeisiin hintoihin teollisuusmaat ryhtyivät toimiin vähentääkseen riippuvuuttaan OPEC-maiden öljystä, erityisesti sen jälkeen, kun hinnat nousivat uusiin huippuihin, jotka lähestyivät 40 Yhdysvaltain dollaria / bbl vuosina 1979-1980, kun Iranin vallankumous ja Iranin ja Irakin sota häiritsivät alueellista vakautta ja öljytoimituksia. Sähkölaitokset siirtyivät öljystä kivihiileen, maakaasuun tai ydinvoimaan maailmanlaajuisesti; kansalliset hallitukset käynnistivät miljardien dollarien tutkimusohjelmia kehittääkseen vaihtoehtoja öljylle; ja kaupallinen etsintä kehitti merkittäviä Opecin ulkopuolisia öljykenttiä Siperiaan, Alaskaan, Pohjanmerelle ja Meksikonlahdelle. Vuoteen 1986 mennessä öljyn päivittäinen maailmanlaajuinen kysyntä laski 5 miljoonaa barrelia, Opecin ulkopuolinen tuotanto kasvoi vielä enemmän ja OPECin markkinaosuus vajosi vuoden 1979 noin 50 prosentista alle 30 prosenttiin vuonna 1985. Kun otetaan huomioon luonnonvarojen tyypillisten markkinasyklien epävakaat monivuotiset ajanjaksot, tuloksena oli öljyn hinnan kuuden vuoden lasku, joka huipentui yli puolittumiseen pelkästään vuonna 1986. Kuten eräs öljyanalyytikko tiivisti ytimekkäästi: ”Kun hinta jotain niin tärkeää kuin öljy piikkejä, ihmiskunta tekee kaksi asiaa: löytää enemmän sitä ja löytää tapoja käyttää vähemmän sitä.”
torjuakseen öljymyynnistä saatavien tulojen vähenemistä Saudi-Arabia painosti vuonna 1982 OPECia tarkastettuihin kansallisiin tuotantokiintiöihin pyrkiessään rajoittamaan tuotantoa ja nostamaan hintoja. Kun muut OPEC-maat eivät noudattaneet vaatimusta, Saudi-Arabia leikkasi ensin oman tuotantonsa 10 miljoonasta barrelista päivässä vuosina 1979-1981 vain kolmasosaan tuosta tasosta vuonna 1985. Kun tämäkin osoittautui tehottomaksi, Saudi-Arabia käänsi kurssin ja tulvi markkinoille halpaa öljyä, jolloin hinnat laskivat alle 10 dollarin/bbl: n ja kalliimpien tuottajien kannattamattomiksi.:127-128, 136-137 lisääntyvien taloudellisten vaikeuksien (jotka lopulta johtivat neuvostoblokin romahtamiseen vuonna 1989) edessä ”vapaamatkustajat” öljynviejät, jotka eivät aiemmin olleet noudattaneet Opecin sopimuksia, alkoivat lopulta rajoittaa tuotantoa hintojen nostamiseksi.tämä perustui huolellisesti neuvoteltuihin kansallisiin kiintiöihin, joilla pyrittiin tasapainottamaan öljyyn liittyviä ja taloudellisia kriteerejä vuodesta 1986 lähtien. (OPECin jäsenten kansalliset hallitukset voivat suvereenien hallitsemillaan alueilla asettaa tuotantorajoituksia sekä valtion omistamille että yksityisille öljy-yhtiöille.) Yleensä kun Opecin tuotantotavoitteita alennetaan, öljyn hinta nousee.
1990-2003 runsaasti tarjontaa ja vaatimattomia häiriöitä
ennen elokuussa 1990 tapahtunutta hyökkäystä Kuwaitiin Irakin presidentti Saddam Hussein painosti OPECia lopettamaan ylituotannon ja nostamaan öljyn hintaa auttaakseen Opecin jäseniä taloudellisesti ja nopeuttaakseen jälleenrakentamista vuosien 1980-1988 Iranin–Irakin sodan jäljiltä. Nämä kaksi Irakin sotaa Opecin perustajia vastaan merkitsivät kuitenkin järjestön yhteenkuuluvuuden aallonpohjaa, ja öljyn hinta laski nopeasti lyhytaikaisten toimitushäiriöiden jälkeen. Syyskuun 2001 al-Qaidan iskut Yhdysvaltoja vastaan ja Yhdysvaltain hyökkäys Irakiin maaliskuussa 2003 vaikuttivat vielä lievemmin öljyn hintaan lyhyellä aikavälillä, kun Saudi-Arabia ja muut viejät tekivät jälleen yhteistyötä pitääkseen maailmalle riittävästi tarjontaa.
1990-luvulla Opec menetti kaksi uusinta jäsentään, jotka olivat liittyneet 1970-luvun puolivälissä. Ecuador vetäytyi joulukuussa 1992, koska se ei halunnut maksaa 2 miljoonan yhdysvaltain dollarin vuosittaista jäsenmaksua ja katsoi tarvitsevansa enemmän öljyä kuin Opecin kiintiössä sallittiin, vaikka se liittyi takaisin lokakuussa 2007. Samankaltaiset huolet saivat Gabonin keskeyttämään jäsenyyden tammikuussa 1995 ja se liittyi uudelleen heinäkuussa 2016. Irak on pysynyt Opecin jäsenenä järjestön perustamisesta lähtien, mutta Irakin tuotanto ei kuulunut Opecin kiintiösopimuksiin vuosina 1998-2016 maan pelottavien poliittisten vaikeuksien vuoksi.
vuosien 1997-1998 aasian finanssikriisin aiheuttama kysynnän heikkeneminen laski öljyn hinnan takaisin vuoden 1986 tasolle. Öljyn laskettua noin 10 dollariin bbl: ltä, Opecin, Meksikon ja Norjan yhteinen diplomatia sai aikaan öljyntuotannon vähittäisen hidastumisen. Kun hinnat romahtivat uudelleen marraskuussa. 2001 Opec, Norja, Meksiko, Venäjä, Oman Ja Angola sopivat tuotannon leikkaamisesta 1. 2002 6 kuukauden ajan. OPEC antoi 1,5 miljoonaa barrelia päivässä (mbpd) ilmoitetuista noin 2 mbpd: n leikkauksista.
kesäkuussa 2003 Kansainvälinen energiajärjestö IEA ja OPEC pitivät ensimmäisen yhteisen seminaarinsa energia-asioista. He ovat jatkaneet säännöllistä tapaamistaan siitä lähtien, ”jotta he yhdessä ymmärtäisivät paremmin trendejä, analyyseja ja näkökulmia ja edistäisivät markkinoiden avoimuutta ja ennustettavuutta.”
2003-2011 volatilityEdit
laajamittaista kapinointia ja sabotaasia esiintyi vuosina 2003-2008, jolloin Yhdysvaltojen miehitys Irakissa oli voimakkaimmillaan.samaan aikaan Kiinan öljynkysyntä ja hyödykettä janoavat sijoittajat kasvoivat nopeasti, Nigerian öljyteollisuuteen kohdistui toistuvia väkivaltaisuuksia ja käyttämätön kapasiteetti hupeni mahdollisten puutteiden varalta. Tämä voimayhdistelmä sai öljyn hinnan nousemaan jyrkästi Opecin aiemmin tavoittelemaa tasoa korkeammalle. Hintaheilahtelu oli äärimmäistä vuonna 2008, kun WTI-raakaöljy nousi ennätykselliseen 147 dollariin/bbl: ään heinäkuussa ja syöksyi sitten takaisin 32 dollariin/bbl: ään joulukuussa pahimman maailmanlaajuisen taantuman aikana sitten toisen maailmansodan. Opecin vuotuiset öljynvientitulot asettivat myös uuden ennätyksen vuonna 2008, arviolta noin 1 biljoona dollaria, ja saavuttivat samansuuruiset vuotuiset korot vuosina 2011-2014 (yhdessä laajan petrodollarin kierrätystoiminnan kanssa) ennen kuin se syöksyi jälleen. Vuoden 2011 Libyan sisällissodan ja arabikevään aikaan OPEC alkoi antaa selkeitä lausuntoja ”liiallisen keinottelun” torjumiseksi öljyn futuurimarkkinoilla syyttäen rahoituskeinottelijoita volatiliteetin lisäämisestä markkinoiden perustekijöiden lisäksi.
toukokuussa 2008 Indonesia ilmoitti eroavansa OPECISTA, kun sen jäsenyys päättyi saman vuoden lopussa, koska siitä tuli öljyn nettotuoja eikä se pystynyt täyttämään tuotantokiintiötään. Opecin 10.syyskuuta 2008 julkaisemassa lausunnossa vahvistettiin Indonesian vetäytyminen ja todettiin, että OPEC ”hyväksyi valitettavasti Indonesian toiveen lakkauttaa järjestön täysjäsenyys ja ilmoitti toivovansa, että maa voisi liittyä uudelleen järjestöön lähitulevaisuudessa.”
2008 production disputeEdit
Opecin jäsenmaiden erilaiset taloudelliset tarpeet vaikuttavat usein Opecin tuotantokiintiöiden taustalla oleviin sisäisiin keskusteluihin. Köyhemmät jäsenet ovat ajaneet tuotantoleikkauksia kollegoilta nostaakseen öljyn hintaa ja sitä kautta omia tulojaan. Nämä ehdotukset ovat ristiriidassa Saudi-Arabian esittämän pitkän aikavälin strategian kanssa, jonka mukaan se on kumppani maailman talousmahtien kanssa varmistaakseen vakaan öljyvirran, joka tukisi talouskasvua. Yksi tämän politiikan perusteista on Saudi-Arabian huoli siitä, että liian kallis öljy tai epäluotettavat toimitukset ajavat teollisuusmaat säästämään energiaa ja kehittämään vaihtoehtoisia polttoaineita, mikä vähentää öljyn maailmanlaajuista kysyntää ja lopulta jättää tarpeettomat tynnyrit maahan. Saudi-Arabian öljyministeri Yamani huomautti tähän kuuluisasti vuonna 1973: ”Kivikausi ei päättynyt siihen, että meiltä loppuivat kivet.”
10.syyskuuta 2008, öljyn hinnan ollessa yhä lähellä 100 Yhdysvaltain dollaria / bbl, tapahtui tuotantokiista, kun Saudien kerrottiin kävelleen ulos neuvottelutilaisuudesta, jossa kilpailevat jäsenet äänestivät Opecin tuotannon vähentämisestä. Vaikka Saudi-Arabian edustajat hyväksyivät uudet kiintiöt virallisesti, he ilmoittivat nimettöminä, etteivät aio noudattaa niitä. New York Times-lehti lainasi erästä tällaista valtuutettua sanoen: ”Saudi-Arabia vastaa markkinoiden kysyntään. Katsotaan, mitä markkinat vaativat, emmekä jätä asiakasta ilman öljyä. Käytäntö ei ole muuttunut.”Seuraavien kuukausien aikana öljyn hinta romahti 30 dollariin ja palasi sataan dollariin vasta Libyan sisällissodassa vuonna 2011.
2014-2017 öljyglutedi
(million barrels per day, 1973–2016)
vuosina 2014-2015 OPECin jäsenet ylittivät jatkuvasti tuotantokattonsa, ja Kiinan talouskasvu hidastui. Samaan aikaan Yhdysvaltain öljyntuotanto lähes kaksinkertaistui vuoden 2008 tasosta ja lähestyi maailman johtavia Saudi-Arabian ja Venäjän ”swing-tuottajamääriä” johtuen liuskekiven ”fracking” – teknologian huomattavasta pitkäaikaisesta parantumisesta ja leviämisestä vastauksena öljyn ennätyksellisiin hintoihin. Tämä kehitys johti puolestaan Yhdysvaltain öljyn tuontivaatimusten romahtamiseen (siirtyminen lähemmäs energiaomavaraisuutta), maailman öljyvarastojen ennätysmäärään ja öljyn hinnan romahdukseen, joka jatkui alkuvuoteen 2016.
maailmanlaajuisesta ylitarjonnasta huolimatta Saudi-Arabian öljyministeri Ali Al-Naimi esti 27.marraskuuta 2014 Wienissä köyhempien OPECin jäsenten vetoomukset tuotannon leikkauksista hintojen tukemiseksi. Naimi esitti, että öljymarkkinat pitäisi jättää tasapainottamaan itseään kilpailukykyisesti alhaisemmilla hintatasoilla ja rakentaa strategisesti uudelleen Opecin pitkän aikavälin markkinaosuus lopettamalla kalliin yhdysvaltalaisen liuskeöljytuotannon kannattavuus. Kuten hän selvitti haastattelussa:
onko järkevää, että erittäin tehokas tuottaja vähentää tuotantoa, kun taas huonon hyötysuhteen tuottaja jatkaa tuotantoa? Tuo on kieroa logiikkaa. Jos vähennän, miten käy markkinaosuudelleni? Hinta nousee ja venäläiset, brasilialaiset, USA: n liuskeöljyntuottajat ottavat minun osuuteni… Haluamme kertoa maailmalle, että korkean hyötysuhteen tuottajamaat ansaitsevat markkinaosuuden. Tämä on toimintaperiaate kaikissa kapitalistisissa maissa… Yksi asia on varma: nykyhinnat eivät tue kaikkia tuottajia.
vuotta myöhemmin, kun OPEC kokoontui Wienissä 4. joulukuuta 2015, järjestö oli ylittänyt tuotantorajansa 18 peräkkäisen kuukauden ajan, Yhdysvaltain öljyntuotanto oli laskenut vain hieman huipustaan, maailmanmarkkinoilla näytti olevan ylitarjontaa vähintään 2 miljoonaa barrelia päivässä sodan runtelemasta Libyasta huolimatta pumppaamalla miljoona barrelia alle kapasiteetin, öljyntuottajat tekivät suuria mukautuksia kestääkseen niinkin alhaiset hinnat kuin 40 dollaria, Indonesia liittyi uudelleen vientiorganisaatioon, Iraqi tuotanto oli kasvanut vuosien epäjärjestyksen jälkeen, Iranin tuotanto oli valmis rebound kansainvälisten pakotteiden purkamisen myötä sadat maailman johtajat sitoutuivat Pariisin ilmastosopimuksessa rajoittamaan fossiilisten polttoaineiden hiilidioksidipäästöjä, ja aurinkoteknologiasta tuli koko ajan kilpailukykyisempää ja yleisempää. Kaikkien näiden markkinapaineiden vuoksi OPEC päätti siirtää tehottoman tuotantokattonsa seuraavaan ministerikokoukseen kesäkuussa 2016. Opecin Viitekori oli laskenut 20.tammikuuta 2016 mennessä 22,48 dollariin/bbl – alle neljäsosan korkeudestaan kesäkuusta 2014 (110,48 dollaria), alle kuudesosan ennätyksestään heinäkuusta 2008 (140 dollaria).73), ja takaisin alle huhtikuun 2003 lähtöpisteen (23,27 dollaria) historiallisessa juoksussaan.
vuoden 2016 jatkuessa öljyliukumaa lohkottiin osittain merkittävällä tuotantomäärällä Yhdysvalloissa, Kanadassa, Libyassa, Nigeriassa ja Kiinassa, ja korihinta nousi vähitellen takaisin 40 dollariin. OPEC sai takaisin vaatimattoman osuuden markkinaosuudesta, monia kilpailevia poraushankkeita peruttiin, säilytti nykytilanteen kesäkuun konferenssissaan ja vahvisti ”hinnat tasolle, joka sopii sekä tuottajille että kuluttajille”, vaikka monilla tuottajilla oli edelleen vakavia taloudellisia vaikeuksia.
2017-2020 tuotantoleikkaus ja OPEC+Edit
kun Opecin jäsenet kyllästyivät monivuotiseen tarjontakilpailuun, jossa tuotot pienenivät ja rahoitusvarat kutistuivat, järjestö yritti vihdoin ensimmäistä tuotantoleikkaustaan sitten vuoden 2008. Monista poliittisista esteistä huolimatta syyskuun 2016 päätös leikata noin miljoona tynnyriä päivässä kodifioitiin uudella kiintiösopimuksella Opecin konferenssissa marraskuussa 2016. Sopimus (joka vapautti häiriön riivaamat jäsenet Libya ja Nigeria) kattoi vuoden 2017 ensimmäisen puoliskon-yhdessä luvattujen vähennysten kanssa Venäjältä ja kymmenestä muusta ei – jäsenestä, vastapainona odotetut lisäykset Yhdysvaltain liuskekivialalla, Libyassa, Nigeriassa, vapaa kapasiteetti ja vellova loppuvuoden 2016 OPEC-tuotanto ennen leikkauksia tuli voimaan. Indonesia ilmoitti toisesta OPEC-jäsenyytensä” väliaikaisesta hyllyttämisestä ” sen sijaan, että se olisi hyväksynyt järjestön vaatiman 5 prosentin tuotannonleikkauksen. Hinnat vaihtelivat noin US$50 / bbl, ja toukokuussa 2017 OPEC päätti jatkaa uusia kiintiöitä maaliskuuhun 2018, Maailman odottaessa, jos ja miten öljyvaraston glut voitaisiin täysin siivota pois siihen mennessä. Pitkäaikainen öljyanalyytikko Daniel Yergin ”kuvaili Opecin ja liuskekiven suhdetta ”keskinäiseksi rinnakkaiseloksi”, jossa molemmat osapuolet oppivat elämään halvempien hintojen kanssa kuin haluaisivat.”Näitä Opecin ulkopuolisten maiden kanssa tehtyjä tuotantoleikkauksia kutsutaan yleensä nimellä OPEC+.
joulukuussa 2017 venäjä ja OPEC sopivat 1,8 miljoonan barrelin tuotantoleikkauksen jatkamisesta vuoden 2018 loppuun.
Qatar ilmoitti vetäytyvänsä OPECISTA 1. New York Timesin mukaan kyseessä on strateginen vastaus Saudi-Arabian, Yhdistyneiden Arabiemiirikuntien, Bahrainin ja Egyptin käynnissä olevaan Qatarin saartoon.
29.kesäkuuta 2019 Venäjä sopi jälleen Saudi-Arabian kanssa vuoden 2018 alkuperäisten tuotantoleikkausten jatkamisesta kuudella yhdeksällä kuukaudella.
lokakuussa 2019 Ecuador ilmoitti eroavansa OPECISTA 1.tammikuuta 2020 maata kohdanneiden talousongelmien vuoksi.
joulukuussa 2019 OPEC ja Venäjä sopivat yhden tähänastisista syvimmistä tuotannon leikkauksista ylitarjonnan estämiseksi sopimuksessa, joka kestää vuoden 2020 kolme ensimmäistä kuukautta.
2020 Saudi-Arabian hintavaihtelu
maaliskuun alussa 2020 Opecin virkamiehet esittivät Venäjälle uhkavaatimuksen tuotannon leikkaamisesta 1,5 prosentilla maailman tarjonnasta. Venäjä, joka ennakoi jatkuvia leikkauksia Yhdysvaltain liuskeöljytuotannon kasvaessa, torjui kysynnän ja päätti Opecin ja sen ulkopuolisten suuryritysten kolmivuotisen kumppanuuden. Toinen tekijä oli COVID-19-pandemian aiheuttama maailmanlaajuisen kysynnän heikkeneminen. Tämä johti myös siihen, että OPEC plus ei jatkanut sopimusta, joka leikkasi 2,1 miljoonaa barrelia päivässä ja jonka oli määrä päättyä maaliskuun lopussa. Saudi-Arabia, joka on niellyt suhteettoman määrän leikkauksia vakuuttaakseen Venäjän pysymään sopimuksessa, ilmoitti ostajilleen 7.maaliskuuta nostavansa tuotantoaan ja alentavansa öljyään huhtikuussa. Tämä johti Brent-raakaöljyn hinnan yli 30 prosentin romahdukseen ennen lievää elpymistä ja rahoitusmarkkinoiden laajaa myllerrystä.
useat asiantuntijat näkivät tämän Saudi-Venäjän hintasotana eli kanaleikkeinä, jotka saavat ”vastapuolen räpäyttämään silmiään ensin”. Saudi-Arabialla oli maaliskuussa 2020 500 miljardin dollarin valuuttavarannot, kun tuolloin Venäjän varannot olivat 580 miljardia dollaria. Saudien velka suhteessa BKT: hen oli 25 prosenttia, kun taas venäläisten suhde oli 15 prosenttia. Toinen huomautti, että Saudit voivat tuottaa öljyä niinkin halvalla kuin 3 dollarilla barrelilta, kun taas Venäjä tarvitsee 30 dollaria barrelilta tuotantokustannusten kattamiseen. Toinen analyytikko väittää, että” se on noin hyökkää Länsi talouden, erityisesti Amerikan. ” jotta ward alkaen öljyn viejien hintasota, joka voi tehdä liuskeöljyn tuotanto epätaloudellinen, Yhdysvallat voi suojella raakaöljyn markkinaosuus ohittamalla NOPEC bill.
huhtikuussa 2020 OPEC ja joukko muita öljyntuottajia, mukaan lukien Venäjä, sopivat tuotannon leikkausten jatkamisesta heinäkuun loppuun. Kartelli ja sen liittolaiset sopivat leikkaavansa öljyntuotantoa touko-ja kesäkuussa 9,7 miljoonalla barrelilla päivässä, mikä vastaa noin 10 prosenttia maailman tuotannosta, pyrkiessään nostamaan hintoja, jotka olivat aiemmin laskeneet ennätyksellisen alas.
Leave a Reply