onnellisuuden käsite on positiivisen psykologian oletusten kulmakivi. Onnellisuudelle on ominaista kokemus useammin positiivisista affektiivisista tiloista kuin negatiivisista sekä käsitys siitä, että ihminen etenee kohti tärkeitä elämän tavoitteita (Tkach & Lyubomirsky, 2006). Onnellisuuteen vaikuttavien tekijöiden tunnistaminen on osoittautunut haastavaksi. Mielenkiintoista kuitenkin on, että yksi seikka, joka erottuu tähänastisessa tutkimuksessa, on se, että nautinnon saavuttaminen ja tavoittelu eivät välttämättä aina johda onnellisuuteen.

tietynlaisten ympäristötekijöiden tai olosuhteiden on todettu liittyvän onnellisuuteen, ja niitä ovat esimerkiksi yksilötulot, työmarkkina-asema, terveys, Perhe, sosiaaliset suhteet, moraaliarvot ja monet muut (Carr, 2004; Selim, 2008; Diener, Oishi & Lucas, 2003). Viime kädessä onnellisuuden ymmärtämisen tavoittelussa on kaksi pääasiallista teoreettista näkökulmaa, jotka keskittyvät käsittelemään kysymystä siitä, mikä saa ihmiset tuntemaan olonsa hyväksi ja onnelliseksi. Nämä ovat hedoniset ja eudaimoniset lähestymistavat onnellisuuteen (Keyes, Shmotkin, & Ryff, 2002).

Hedoninen hyvinvointi

Hedoninen hyvinvointi perustuu käsitykseen, että lisääntynyt mielihyvä ja vähentynyt kipu johtavat onnellisuuteen. Hedoniset käsitteet perustuvat subjektiivisen hyvinvoinnin käsitteeseen. Subjektiivinen hyvinvointi on tieteellinen termi, jota käytetään yleisesti tarkoittamaan ’onnellista tai hyvää elämää’. Se koostuu affektiivisesta komponentista (korkea positiivinen vaikutus ja matala negatiivinen vaikutus) ja kognitiivisesta komponentista (tyytyväisyys elämään). On esitetty, että yksilö kokee onnellisuutta, kun positiivinen vaikutus ja tyytyväisyys elämään ovat molemmat korkealla (Carruthers & Hood, 2004).

eudaimoninen hyvinvointi

Eudaimoninen hyvinvointi taas nojautuu vahvasti Maslow ’ n ajatuksiin itsensä aktualisoitumisesta ja Rogerin käsitykseen täysin toimivasta ihmisestä ja heidän subjektiivisesta hyvinvoinnistaan. Eudaimonin onnellisuus perustuu siis siihen oletukseen, että ihmiset tuntevat itsensä onnellisiksi, jos he kokevat elämän tarkoituksen, haasteita ja kasvua. Tämä lähestymistapa omaksuu itsemääräämisoikeuden teorian onnellisuuden käsitteellistämiseksi (Keyes et al., 2002; Deci & Ryan, 2000). Itsemääräämisoikeusteorian mukaan onnellisuus liittyy täyttymykseen autonomian ja osaamisen alueilla.

tästä näkökulmasta eudaimonisiin pyrkimyksiin sitoutumalla Subjektiivinen hyvinvointi (onnellisuus) tapahtuu sivutuotteena. Elämän tarkoituksen ja korkeamman järjestyksen merkityksen uskotaan siis tuottavan onnellisuutta. Näyttää siltä, että yleinen konsensus on, että onnellisuus ei synny mielihyvän tavoittelusta vaan yksilöllisten vahvuuksien ja hyveiden kehittymisestä, joka liittyy positiivisen psykologian käsitteeseen (Vella-Brodrick, Park & Peterson, 2009). Eudaimonin ja hedonisen onnellisuuden erot on lueteltu alla.

Hedoninen (Subjektiivinen Hyvinvointi)

1. positiivisen mielialan läsnäolo
2. negatiivisen mielialan puuttuminen
3. Tyytyväisyys elämän eri osa-alueisiin (esim. työ, vapaa-aika)
4. globaali elämäntyytyväisyys

Eudaimoninen (psyykkinen hyvinvointi)

1. hallinnan tai autonomian tunne

merkityksen ja tarkoituksen tunne

2. henkilökohtaisen ilmaisun tunne

sosiaalinen panos pätevyys Henkilökohtainen kasvu itsensä hyväksyminen

P>positiiviset psykologit tarkastelevat onnellisuutta sekä hedonistisesta että eudaimonisesta näkökulmasta, jossa he määrittelevät onnellisuuden miellyttävän elämän, hyvän elämän ja mielekkään elämän ehdoilla (Norrish &Vella-brodrick, 2008). Peterson ym., tunnistettu kolme polkua onnellisuuteen positiivisesta psykologisesta näkökulmasta:

1. nautinto on prosessi, jossa positiivinen tunne maksimoidaan ja negatiivinen tunne minimoidaan, ja sitä kutsutaan miellyttäväksi elämäksi, johon liittyy nautinnollisia ja positiivisia kokemuksia.
2. sitoutuminen on prosessi, jossa uppoutuu ja uppoutuu käsillä olevaan tehtävään, ja sitä kutsutaan hyväksi elämäksi, johon kuuluu olla aktiivisesti mukana elämässä ja kaikessa, mitä se vaatii ja vaatii. Hyvän elämän katsotaan siis johtuvan siitä, että yksilö viljelee ja sijoittaa omia vahvuuksiaan ja hyveitään ihmissuhteisiinsa, työhönsä ja vapaa-aikaansa (Seligman, 2002) soveltaen siten omaa parastaan haastavissa toiminnoissa, jotka johtavat kasvuun ja osaamisen ja tyytyväisyyden tunteeseen, joka tuo onnea.
3. merkitys on prosessi, jolla elämällä on korkeampi tarkoitus kuin itsellä, ja sitä kutsutaan tarkoitukselliseksi elämäksi, johon liittyy vahvuuksiemme ja henkilökohtaisten ominaisuuksiemme käyttäminen tämän korkeamman tarkoituksen palvelemiseen. Mielekäs elämä, kuten hyvä elämä, edellyttää yksilön soveltavan omia vahvuuksiaan toimintaan, mutta erona on, että näiden toimintojen koetaan edistävän suurempaa hyvää merkityksellisessä elämässä.

Viime kädessä on näiden kolmen edellä kuvatun elementin yhdistelmä, jonka positiivinen psykologia ehdottaa muodostavan autenttisen ja vakaan onnellisuuden (Vella-Brodrick, Park & Peterson, 2009; Carruthers & Hood, 2004).