2007 koulut Wikipedian valinta. Politiikka ja hallitus

oligarkia ( kreikaksi Ὀλιγαρχία, Oligarkhía) on hallitusmuoto, jossa poliittinen valta on käytännössä yhteiskunnan pienellä eliittiosalla (erottui se sitten varallisuudesta, perheestä tai sotilaallisesta kyvykkyydestä). Sana oligarkia tulee kreikan kielen sanoista ”harvat” (ὀλίγον ófligan) ja” hallita ” (ἄρχω arcgekho).

oligarkia, aristokratia ja Plutokratia

historiallisesti monet oligarkiat antoivat poliittisen vallan avoimesti vähemmistöryhmälle, joskus väittäen, että tämä oli aristokratia (”järjestö ’paras’ ja ’kirkkain'”). Tällaisia valtioita hallitsivat usein mahtiperheet, joiden lapset kasvatettiin ja ohjattiin oligarkian vallan perillisiksi. Tätä valtaa ei kuitenkaan välttämättä myöskään käytetä avoimesti, vaan oligarkit haluavat mieluummin pysyä ”vallassa valtaistuimen takana” ja käyttää valtaa taloudellisin keinoin. Vaikka Aristoteles oli uranuurtaja termin käyttämisessä rikkaiden vallan synonyyminä, jolle tarkka termi on plutokratia, oligarkia ei aina ole rikkauden hallitsema, sillä oligarkit voivat yksinkertaisesti olla etuoikeutettu ryhmä.

oligarkia vs. monarkia

varhaiset yhteiskunnat voivat muuttua oligarkioiksi kilpailevien heimopäälliköiden välisen liiton seurauksena tai kastijärjestelmän seurauksena. Oligarkioista voi usein tulla muutoksen välikappaleita vaatimalla, että monarkit tai diktaattorit jakavat vallan, mikä avaa oven vallanjaolle yhteiskunnan muiden osien kesken (kun oligarkia tarkoittaa ”harvojen valtaa”, monarkia tarkoittaa ”yhden valtaa”). Yksi esimerkki vallan jakamisesta yhdeltä henkilöltä suuremmalle ihmisryhmälle tapahtui, kun englantilaiset aateliset liittyivät yhteen vuonna 1215 pakottaakseen vastahakoisen Englannin kuninkaan Juhanan allekirjoittamaan Magna Cartan, hiljaisen tunnustuksen sekä kuningas Juhanan vähenevästä poliittisesta vallasta että alkavan oligarkian olemassaolosta. Kun englantilainen yhteiskunta jatkoi kasvamistaan ja kehittymistään, Magna Carta uudistettiin toistuvasti (1216, 1217 ja 1225), mikä takasi suuremmat oikeudet suuremmille ihmismäärille ja loi siten perustan Englannin perustuslailliselle monarkialle.

Oligarkiat voivat myös kehittyä itsevaltaisemmiksi tai monarkistisemmiksi hallitusmuodoiksi, joskus seurauksena siitä, että yksi perhe nousee ylitse muiden. Monet myöhäiskeskiajalla perustetut eurooppalaiset monarkiat saivat alkunsa tällä tavoin.

esimerkkejä oligarkioista

esimerkkejä historiallisista oligarkioista ovat Sparta ja Puola-Liettuan Kansainyhteisö. Nykyaikainen esimerkki oligarkiasta voidaan nähdä Etelä-Afrikassa 1900-luvulla. Täällä oligarkian perusominaisuudet on erityisen helppo havaita, sillä eteläafrikkalainen oligarkian muoto perustui rotuun. Toisen buurisodan jälkeen englantia ja Afrikaansia puhuvien valkoisten välille solmittiin hiljainen sopimus. Yhdessä he muodostivat noin kaksikymmentä prosenttia väestöstä, mutta tämä pieni osa hallitsi laajaa alkuperäisväestöä. Valkoisilla oli käytössään lähes kaikki koulutus-ja kauppamahdollisuudet, ja he ryhtyivät kieltämään tätä mustalta enemmistöltä entistä enemmän. Vaikka tämä prosessi oli jatkunut 1700-luvun puolivälistä lähtien, vuoden 1948 jälkeen siitä tuli virallinen hallituspolitiikka ja se tuli maailmanlaajuisesti tunnetuksi apartheidina. Tämä kesti vuoteen 1994, jolloin Etelä-Afrikkaan tuli demokratia, jota rytmitti siirtyminen demokraattisesti valittuun, mustan enemmistön hallitsemaan hallitukseen.

Venäjä on leimattu oligarkiaksi tiettyjen yksilöiden, oligarkkien, vallan takia, jotka rikastuivat suuresti kommunismin kaatumisen jälkeen. Arvostelijoiden mukaan tämä tapahtui laittomilla tavoilla ja korruption takia.

kapitalismia yhteiskuntajärjestelmänä, josta merkittävimpänä esimerkkinä Yhdysvallat, kuvataan joskus oligarkiaksi. Kriitikot väittävät, että kapitalistisessa yhteiskunnassa valta – taloudellinen, kulttuurinen ja poliittinen – on kapitalistiluokan käsissä. Kommunistivaltiot on myös nähty oligarkioina, joita hallitsee erityisoikeuksia omaava Luokka, nomenklatura.

”oligarkian Rautalaki”

jotkut kirjoittajat kuten Vilfredo Pareto, Gaetano Mosca, Thomas R. Dye ja Robert Michels uskovat, että mikä tahansa poliittinen järjestelmä kehittyy lopulta oligarkiaksi (”oligarkian Rautalaki”). Tämän koulukunnan mukaan nykyaikaisia demokratioita tulisi pitää vaaleilla valittuina oligarkioina. Näissä järjestelmissä todelliset erot elinkelpoisten poliittisten kilpailijoiden välillä ovat suhteellisen pieniä ja (oligarkkisen eliitin toimesta) asetetaan tiukat rajat sille, mikä muodostaa ”hyväksyttävän” ja ”kunnioitettavan” poliittisen kannan. Lisäksi poliitikkojen urat ovat vahvasti vaaleilla valitsemattomien talous-ja mediaeliitin varassa.

historioitsija Spencer R. Weart esittää kirjassaan Never at War, että oligarkiat sotivat harvoin keskenään.