Narratiivitarina yhdistää erilaisia filosofisia ja sosiologisia teorioita kliinisen sosiaalityön käytännön käyttämiseksi (Walsh, 2010). Interventiovaiheiden aikana hyödynnetään menetelmiä,kuten normalisointia/vahvistamista, dekonstruktiota/rekonstruktiota, juhlimista/yhdistämistä, ryhmäterapiaa ja asiakashenkisyyden selvittämistä. Ensimmäisen arviointivaiheen aikana lääkärin tehtävänä on auttaa asiakasta kehittämään elämäänsä uusi näkökulma, joka kuvaa asiakkaan myönteisemmäksi tai tuottavammaksi, kevyemmäksi (Walsh, 2012). Tämä vaihe edellyttää, ettälinjan on omaksuttava ”tietämätön kanta.”Tämä tekniikka edellyttää, että asiakas irrottaa tai poistaa muista lähteistä etukäteen paljastetut tiedot asiakkaan kokemuksista ja antaa aktiivisille luettelointitekniikoille mahdollisuuden kuulla asiakkaan henkilökohtaisen kokemuksensa kuvauksen koko merkitys (Allen, 2012). Tässä lähestymistavassa roolit ovat päinvastaiset, ja asiakas on asiantuntija kertomaan kerrontansa, kun taas lääkäri on täysipainoisesti mukana tämän oppimiskokemuksen aikana. Työntekijä kehottaa asiakasta kertomaan huolistaan keskusteltuaan avoimesti siitä, miten asiakas käsittelee näitä haasteita päivittäin (Walsh, 2012). Ongelman ulkoistaminen keskittymällä asiakasvoimiin, saavutuksiin ja tulevaisuuden tavoitteisiin; asettaa vaiheen normalisoinnille ja vahvistumiselle. Jotta väliintulo olisi tehokas ja asiakkaan kannalta hyödyllinen, on tärkeää, että asiakas ei syyllisty itsesyytöksiin sisäistämällä ongelmaa, vaan tunnustaa ja ymmärtää, että ongelma on ongelma, ei henkilö (Walsh, 2012).

normalisointi/vahvistaminen

tätä tekniikkaa käytettäessä työntekijä tutkii muita haasteita, joita asiakas on saattanut kohdata aiemmin.Ratkaisukeskeiset kysymykset, kuten ”miten selviydyit vaikeista ajoista menneisyydessä” tai ”onko aikoja, jolloin olet pystynyt vastustamaan ongelmaa”, auttavat kliinikkoa tunnistamaan vahvuuksia, jotka voivat olla asiakkaan kannalta kaksijakoisia (Walsh, 2012). Tiedostamisen myötä asiakkaalla on mahdollisuus reflektoida menneitä kokemuksia ja motivoitua ja voimaantua luomaan uutta.

dekonstruktio/rekonstruointi

kerrontaterapian aikana terapeutti ja asiakas haluavat ymmärtää taustaoletuksia, jotka edistävät ongelman esiintymistä (Walsh, 2010). Postmodernismista alkunsa saanut termi dekonstruktio antaa asiakkaalle mahdollisuuden paljastaa haastavia oletuksia ja tulla tietoiseksi sisäistetyistä ilmentymistä, jotka edistävät henkilökohtaisia uskomuksia. Tämä prosessi sallii asiakkaan ja terapeutin selittää näitä uskomuksia tuomalla tietoisuutta tarinaan; tämä avaa uusia mahdollisuuksia (Walsh, 2010). Tietoisuudella asiakkaalla on valta repeä-kirjailija Uusi persoonallinen kerronta tarinalinjalleen, joka tunnetaan nimellä rekonstruktio. Asiakas on valmis rekonstruoimaan kertomuksensa omien tavoitteidensa mukaisesti(Walsh, 2010). Rekonstruktioprosessin aikana, johon sisältyy erilainen näkökulma menneisyydestä ja tulevaisuudesta, asiakas ei ole enää rajoittunut kulttuurisiin vaikutuksiin, vaan hänellä on valta ja vapaus kirjoittaa uudelleen uutta innovatiivista kerrontaansa.

celebrating and Connecting

kliinisen hoidon viimeinen vaihe on, kun nuorentunut yksilö palauttaa yhteyden muihin yhteiskunnalliseen maailmaan. Yhteyksien palauttaminen henkilöihin, paikkoihin tai perinteisiin, jotka kerran katkaistiin, tunnetaan nimellä personalpilgrimage (Allen, 2012). Juhlat ovat mitä tahansa erityistä muistoa aclientin uudesta kerronnasta (Walsh, 2012). Asiakkaan olosuhteista riippuen erityiset muistotilaisuudet voivat vaihdella palkinnoista tai palkintoseremonioista. Kerrontaterapian rakenteen ja sen asiakkaiden irtisanomista koskevien näkemysten vuoksi loppuvaihe on luonnollinen ja mieltä ylentävä.

tekniikan sisällyttäminen Narratiiviterapiaan

muiden tekniikoiden, kuten taiteen, musiikin ja tukiryhmien, sisällyttäminen interventioistuntoihin on vaikuttanut interventioiden koordinointiin. Taiteen käyttö henkilökohtaisiin kokemuksiin liittyvänä luovan ilmaisun muotona tarjoaa yksilöille ainutlaatuisen tavan ilmaista tunteita ja tunteita. Tutkimukset ovat osoittaneet, että musiikki toimii tehokkaasti perheväkivallasta selviytyneiden kanssa terapeuttisena tekniikkana, joka parantaa elämän laatua ja lisää henkilökohtaista kasvua (Williams & Taylor, 2004). Yhteisessä ympäristössä yksilöillä on mahdollisuus heijastaa elämänkokemuksiaan taiteen ja musiikin kautta rauhoittavien ja mielikuvituksellisten ilmaisutekniikoiden muodossa.

Williamsin ja Taylorin (2004) mukaan ryhmäterapiat parantavat yksilön itsekunnioitusta, lisäävät itseluottamusta, tuovat ihmisiä yhteen ja kannustavat luovuuteen. Lui, Dore, andAmrani-Cohenin (2013) tutkimus ehdottaa ryhmäpohjaisia interventioita, jotka tarjoavat tukea muille, ovat looginen terapeuttinen lähestymistapa intiimien kumppanien hoitoon. Ryhmäistuntojen aikana käsiteltyyn sisältöön voi sisältyä käytettävissä olevien resurssien tarkastelu ja universaalien tuntemusten käsitteleminen tavoitteena luoda kannustava ilmapiiri osallistujille (Lui et al., 2013).