ja silti, huolimatta sen uskomattomista mahdollisuuksista edistää rauhaa ja vaurautta, vapaakauppa on aina joutunut käymään ylämäkitaistelua merkantilismin 1600-ja 1700-luvuilla kylvämiä kaupan protektionismin siemeniä vastaan.

Maissilait vakiintuivat alun perin pieneksi viljan tuontitulliksi 1600-luvun lopulla Britanniassa. Lait säädettiin alun perin tukemaan kotimaista maataloutta, jotta se olisi mahdollisimman riippumaton ulkomaisesta avusta. Vuonna 1815 vuoden 1660 Maissilaki koki dramaattisen muutoksen ja teki vehnän tuonnin laittomaksi, kun hinnat olivat alle 82 s. 6d neljännestä kohti. Maissilakien suojelevaisuus merkitsi valitettavaa siirtymistä merkantilismiin.

Brittiläinen merkantilismi ei ottanut ohjaksia hetkessä. On yleensä houkuttelevaa rajata monimutkaisten yhteiskunnallisten ja poliittisten ilmiöiden, kuten merkantilismin, soveltamisala yhteen tekijään, kuten hallitusten harhaisiin käsityksiin kaupasta tai erityisistä eduista tai yhteiskunnan asenteesta yleensä. Merkantilismia oli ja on edelleenkin enemmän: se edellyttää, että tarkastelemme sen eri komponentteja niiden vuorovaikutuksen prisman kautta, ei erikseen.

merkantilismin alkuperä Britanniassa voidaan jäljittää vuoden 1651 Merenkulkulakeihin, jotka vaikuttivat suuresti siihen, miten väestö mieltää kaupan. Vallitsevan asenteen ilmaisi Thomas Mun, joka Englannin aarteessa ulkomaankauppa julisti, että ” tavallinen keino rikkautemme ja aarteemme lisäämiseksi on ulkomaankauppa, jossa meidän täytyy aina noudattaa tätä sääntöä; myydä vuosittain enemmän muukalaisille kuin kulutamme heidän arvoaan.”Merkantilistisen perinteen mukaisesti Mun näki kaupan nollasummapelinä, jossa tuonti rikastuttaa viejää tuojamaan kustannuksella. Vähemmän tuontia, enemmän vientiä on merkantilismin keskeinen viesti.

Mun uskomukset, jotka pohjautuivat kansallisen pääoman ajatuksiin ajan muodikkaiden termien kuten ”kansallisen kaupan” ja ”kansallisen kauppiaan” ohella, popularisoitiin pamflettien kirjoituksilla.

kirjoittaessaan 1700‐luvun Englannin merkantiilijärjestelmästä Adam Smith huomautti tunnetusti, että pellavalankaa voitiin tuoda Englantiin tullitta, kun taas valmiista kudotusta pellavasta kannettiin raskaita tuontitulleja. Syynä tähän oli Smithin mukaan se, että pellavalankaryhmällä oli paremmat yhteydet hallitukseen ja näin se pystyi ajamaan etujaan menestyksellisemmin.

vuoden 1815 Maissilakien aikaan merkantilismi oli juurtunut Britannian poliittiseen ja yhteiskunnalliseen elämään, ja erityiset intressit kohdistivat vaikutusvaltaansa päättäjiin ja väestöön, joka sieti sitä ainoana hyväksyttynä filosofiana. Vuonna 1846 tilanne oli kuitenkin muuttunut dramaattisesti, kun vapaakauppaa suosineet Maissilait kumottiin.

poliittisessa taloudessa ja Peelin Kumotessa Maissilait Douglas Irwin esittää, että Britannian siirtymiseen vapaakauppaan vuonna 1846 oli kaksi mahdollista syytä: Peelin näkemysten ideologinen muutos ja painostusryhmien vaikutus.

Robert Peel, joka toimi Britannian pääministerinä vuosina 1834-35 ja 1841-46, peri edeltäjiltään Maissilait ja kannatti niitä jonkin aikaa välttämättöminä toimenpiteinä. Aluksi Peel vastusti suojelun poistamista maataloudesta, mutta kääntyi lopulta vapaakauppaan. Eräässä puheenvuorossaan hän julisti: ”jos minut saataisiin uskomaan , että Maissilakien muuttaminen olisi tehokas lääke noihin ahdistuksiin, olisin ensimmäinen, joka astuisi esiin, ja… neuvoisin hartaasti lieventämään, muuttamaan,‐Ei, jos tarpeen, kumoamaan maissilait.”

hänen vaikutteidensa lähteenä oli ajan vallitseva kulutusnationalismi ja imperialistinen retoriikka omavaraisuuden puolesta. Merkantilismista tuli jotain sen ajan suosituinta pop-kappaletta: se levisi kuin infektio, ja monet ihmiset omaksuivat sen oletuksena kyseenalaistamatta käsitettä. Peel ei ollut erilainen. Hän joutui protektionismin lumoon jo varhaisessa vaiheessa julkista elämäänsä pohtimatta paljonkaan ” mielipiteitä, jotka yleensä olivat tuolloin vallalla kaikkien puolueiden ihmisten keskuudessa, kotimaisen maatalouden suojelun oikeudenmukaisuudesta ja välttämättömyydestä.”

toinen syy Peelin merkantilismin tukemiseen olivat hänen läheiset siteensä maatalousluokkaan, jota hän oli ylläpitänyt 1820-luvulla. Tietoisena tällaisen yhteyden taustalla olevasta kiistasta Peel vakuutti: ”jos kysyt minulta, sitoudunko voimassa olevan lain säilyttämiseen sen kaikissa yksityiskohdissa ja onko tämä se ehto, jolla maakorot antavat minulle tukensa, sanon, että sillä ehdolla, en voi hyväksyä heidän tukeaan.”

aikana, jolloin merkantilismi nousi listojen kärkeen, vapaakauppa nähtiin pelkkänä teoreettisena käsitteenä. Konkreettisten todisteiden puute vapaakaupan periaatteiden puolesta sai Peelin suhtautumaan kumoamiseen aluksi hyvin epäilevästi. Mutta hän oli selvästi avoin kokeille. Yksi niistä oli maissitullien alentaminen yli puolella vuoden 1842 Maissilakilain nojalla, ja Peel oli vakuuttunut siitä, ettei vapaita kauppiaita enää myönnytettäisi, mutta jättää silti tilaa muutokselle, ”Aion ylläpitää lakia, kunnes mielipiteeni muuttuu.”

kun Charles Pelham Villiers kesällä 1845 nosti esityksen Maissilakeja vastaan, Peel äänesti sen kumoon. Tämä oli luultavasti yksi harvoista käännekohdista hänen ideologisissa takeissaan kaupankäynnistä. Hän korosti vastauksessaan esitykseen, että ” täytyy sanoa, että mielestäni kokemus on osoittanut, että maissin korkeaan hintaan ei välttämättä liity korkeaa palkkatasoa.”Vaikka Peel torjui edelleen ajatuksen, että maanomistajat olisivat ainoita korkeista hinnoista hyötyjiä, hän myönsi, että kahvin ja teen kaltaisten tuotteiden tariffien leikkaaminen lisäsi kulutusta. Kun Peel oli todistamassa uudistuksia, tapahtui dramaattinen muutos.

”tuona aikana mielipiteeni maatalouden suojelusta olivat kokeneet suuren muutoksen”, kirjoitti Peel muistelmissaan. Lisäksi vuonna 1841 Peel havaitsi, että maanosan maataloustuotteiden hinnat eivät olleet niin alhaiset, että ne olisivat vahingoittaneet merkittävästi kotimaisia maanviljelijöitä.

Peel ei ollut ainoa, joka leikitteli ajatuksella vapaakaupasta ja kumoamisesta. Richard Cobdenin ja John Brightin johtama lobbausryhmä Anti‐Corn Law League, joka tunnetaan myös Vapaakauppaliittona, oli välttämätön lakien kumoamiseksi.

liitto ei kuulunut mihinkään poliittiseen puolueeseen ja toimi itsenäisesti. Erottautuessamme kaikista poliittisista puolueista”, päätöslauselmassa sanottiin, ”julistamme täten, että teemme kaikkemme saadaksemme takaisin ne parlamentin jäsenet, jotka yksin kannattavat Maissilakien kumoamista.”

sitä rahoitettiin myös yksityisesti. Jokainen maan yli viisisataa työntekijää työllistävä valmistaja oli lahjoittanut rahaa Anti-Corn Law Leaguen rahakirstuun. Jotta saataisiin aikaan yleinen mielipide, josta tulisi parlamentin johtava ääni, otettiin käyttöön erilaisia välineitä yhteiskunnan kaikilla tasoilla.

sen lisäksi, että liiga ylläpiti ja laajensi mahdollisuuksiaan poliittisiin päättäjiin, se palkkasi luennoitsijoita ja järjesti julkisia kokouksia valistaakseen yleisöä. Pamfletteja ja esitteitä tuotettiin ja levitettiin laajalti yleisen mielipiteen muokkaamiseksi.

liiton menestys ei olisi ollut mahdollista ilman Richard Cobdenia, josta tuli intohimoinen vapaakaupan kannattaja. Cobden oli puuvillatehtailija ja Britannian parlamentin jäsen vuosina 1804-1865. Hänet muistetaan parhaiten ” puuttumattomuuden ja välimiesmenettelyn yleisten periaatteiden hyväksymisen kannattajana ulkopolitiikassa, julkisuuden kaikissa diplomatian toimissa ja luopumisen kaikista kansallisen ylivallan ja ylivallan ajatuksista.”Frederic Bastiatin seuraajana Cobden näki vahvan yhteyden vapaakaupan ja rauhan välillä.

Cobden oli myös mukana Tait: n Edinburgh Magazine-lehdessä ja perusti The Manchester Examiner-nimisen lehden edistämään vapaakauppa-ajatuksiaan. ”Anti‐Corn Law” – nimistä sanomalehteä muokattiin ja jaettiin viikoittain.

kaikkia Maissilakien kumoamiseen osallistuneita ajoi enemmän heidän henkilökohtainen etunsa kuin yleinen etu. Tämä ei kuitenkaan millään tavalla heikennä heidän toimintansa arvoa koko yhteiskunnalle. Ajan johtavana lobbausryhmänä liiga popularisoi vapaakaupan valistamalla päättäjiä ja massoja sen eduista.

vaikka cobdenilla oli merkittävä rooli kumoamisen aikaansaamisessa, hänen nimensä ja panoksensa salattiin, jottei syntyisi mielikuvaa, että Peel antautuisi erityisintresseille, jotka olisivat tietenkin vaikuttaneet hänen poliittiseen koskemattomuuteensa.

puhuessaan ajan henkisistä vaikutteista Peel viittasi monissa kauppaa käsittelevissä puheissaan David Ricardoon (1772-1820) ja Adam Smithiin. Työväenpuolueesta eli yhden tekijän kauppateoriasta tunnettu David Ricardo oli paitsi taloustieteilijä myös liikemies. Hän aloitti uransa keinottelijana ja välittäjänä, mikä mahdollisti hänelle varallisuuden kartuttamisen. Myöhemmin hän siirtyi taloustieteilijäksi. Ricardo ei ollut radikaali vapaakauppias. Hän ehdotti tullien asteittaista poistamista jonkin aikaa (3-4 vuotta) sen varmistamiseksi, että mahdolliset vahingot viljelijöille tai muille protektionististen järjestelmien suojelemille ryhmille minimoidaan ja että ne pystyvät mukautumaan. Hänen maineensa ja vapaakaupan puolestapuhuja levisi ympäri Englantia ja 1820-luvulla Lordi Castlereagh pyysi häntä opettamaan maanviljelijöille joitakin taloustieteitä.

kattavien puitteiden kehittäminen vapaakaupalle ja väestön valistaminen siitä oli jo itsessään merkittävä panos. Ricardo sitoutui vakiinnuttamaan havaintonsa brittiläiseen poliittiseen perinteeseen ja toimi vuosina 1819-1823 Portarlingtonin kansanedustajana. Globe and Traveller-lehti kuvaili hänen käytöstään parlamentissa seuraavasti: ”Ricardoa pidettiin yleisesti maltillisena vastustajana. Hän oli kuitenkin päättäväisin ja perusteellisin uudistaja eduskunnan seinien sisällä.”

David Ricardo ja hänen monipuolinen iskukykynsä osoittavat, että ideoilla on merkitystä ja niiden puolesta taisteleminen vielä enemmän. Poliittisena taloustieteilijänä, kapitalistina ja kansanedustajana Ricardo oli elänyt vapaakauppa‐vakaumustaan äärimmilleen.

Maissilakien kumoamiseen vaikuttivat monet tekijät, joita olivat muun muassa Peelin näkemysten muutos, Anti‐Corn Law Leaguen lobbausyritykset, Ricardon ja Smithin ajatusten sekä kansanedustajien etujen edistäminen, joka käsitti paitsi heidän oman etunsa, myös heidän vaalipiiriensä taloudellisen toiminnan, puolueen agendan ja kapinan uhan.

merkantilismi on myrkyllistä, koska se murskaa sen juuret, mitä meidän pitäisi arvostaa eniten: vapauden, rauhan ja vaurauden. Maissilakien kumoaminen osoittaa, että merkantilististen järjestelmien ytimeen juurtuneet edut ovat monimutkaisia, niitä ei ole helppo tunnistaa, ja ennen kaikkea ne ovat usein kietoutuneet toisiinsa. Merkantilismin määritteleminen vain sen taloudellisen tehottomuuden kautta merkitsee sitä, että ummistetaan silmänsä niiltä osatekijöiltä, joiden kautta sitä on pidetty yllä jo vuosisatojen ajan. Nyt kun globaali vauraus on saavuttanut kaikkien aikojen korkeimman tasonsa, meillä on merkittävä tilaisuus vahvistaa tätä kasvua parin seuraavan vuoden aikana, jos hyväksymme vapaakaupan.

Peelin ja Ricardon sukupolvella ei ollut etuoikeutta lähteä supermarketteihin eksymään erilaisiin valintoihin tai ostamaan yhdessä maassa koottua ja toisessa valmistettua matkapuhelinta. Maailma on pienentynyt vapaakaupan ansiosta, ja voimme tehdä enemmän. Voimme lisätä kauppasopimusten määrää, ottaa mukaan useampia kehitysmaita ja korvata nykyiset ulkomaalaisvastaiset asenteet suvaitsevaisella ja yhteistyöhaluisella asenteella. Jos haluamme lisää vapautta, rauhaa ja vaurautta, meidän on varmistettava, että merkantilismista tulee pelkkä historiankirjojen tarina. Siihen tarvitaan Maissilakien kumoamista. Kumoaminen on merkittävä ja ajankohtainen esimerkki siitä, miten intohimo vapaakauppaa kohtaan yhdistettynä koordinoituihin ponnisteluihin voi ottaa ohjat käsiinsä, ja se osoittaa, että protektionismi kaikissa muodoissaan voidaan ja pitäisi kukistaa.