div>

huhtikuu on julmin kuukausi, jossa kasvatetaan
syreenejä kuolleesta maasta, sekoitetaan
muisto ja halu, sekoitetaan
tylsät juuret kevätsateella
-T. S. Eliot,”the Wasteland”

kun astumme huhtikuussa kohti globaalia karanteenia, odottavat monet ihmiset siteeraavan TS Eliotin runoa ”The Waste Land.”Ja ”kuulla” tarkoitan ” nähdä meemejä sosiaalisessa mediassa.”Koska emme usein kuule ihmisten sanovan juuri mitään enää. Se on huhtikuun synkkää ironiaa, jonka Eliot vangitsi niin loistavasti. Tämä voi olla ensimmäinen Huhtikuu kenenkään muistissa, jossa Eliotin avausraidat ovat järkeviä.

ymmärtääksemme, miksi huhtikuu on eliotille ”julmin kuukausi”, meidän on ymmärrettävä, ettei hän esitä yleistä väitettä Aprillisuudesta. April ei ole luonnostaan julma. Mutta Eliot puhuu vatsastapuhuen runonsa maailman asukkaiden puolesta-eriskummallista, korkeamodernistista fantasiamaailmaa nimeltä ”The Waste Land” – Maata, jota maailmanlaajuinen pandemia on syvästi muokannut.

Eliot kirjoitti kuuluisan runonsa edellisen, maailmaa sammuttaneen maailmanlaajuisen pandemian jälkimainingeissa. Hän ja is-Vaimo sairastuivat espanjantautiin joulukuussa 1918, ja hän kirjoitti suuren osan runosta toipumisaikanaan. Kirjallisuuskriitikot ovat vasta äskettäin alkaneet tutkia sitä syvällistä vaikutusta, joka maailmanlaajuisella pandemialla oli sodanjälkeiseen kirjallisuuteen, jota olemme pitkään kutsuneet ”Modernistiseksi”, ja tämän kaltaisiin kohtiin ”The Waste Land” – kirjasta, jossa Eliot tarkoituksellisesti peittää Danten Infernon Lontoon kaupunkikuvaan.::

Unreal City,
under the brown sumu of a winter dawn,
väkijoukko virtasi London Bridgen yli, niin monta,
en ollut ajatellut kuoleman kumonneen niin monia.
huokaukset, lyhyet ja harvinaiset, olivat uloshengitettyjä,
ja jokainen mies kiinnitti silmänsä jalkojensa eteen.
Flowed up the hill and down King William Street.

Tämä on sekä historian että myytin maailma. Historiallisesti Eliot rakensi maailmansa Lontoon palasista espanjantaudin aikana ja heti sen jälkeen. Vuosien 1918 ja 1920 välillä jopa sata miljoonaa ihmistä ympäri maailmaa kuoli espanjantautiin, paljon enemmän kuin ensimmäisessä maailmansodassa.Englannissa neljäsosa väestöstä sairastui tautiin, ja yli 200000 ihmistä kuoli. Raskas kuolonuhrien määrä muokkasi Eliotin mestariteosta paljon enemmän kuin edes sodan verilöyly.

Eliot rakensi myös Jätemaata antropologian-erityisesti Jessie Westonin vuonna 1920 ilmestyneen kirjan ”from Ritual to Romance” vaikutuksesta. Kuten antropologeilla oli tapana tehdä 1900-luvun alussa, Weston jäljitti tavan, jolla kulttuurimyytti kulki pakanuudesta kristinuskoon muuttamatta mytologiansa ydinosia.

kyseessä oli haavoitetun maan myytti. Perusmuodossaan se meni näin: Kuningas haavoittuu, yleensä seksuaalisesti, tavalla, joka antaa hedelmättömyyttä koko maalle. Mikään ei kasva ja kaikki on syvältä. Ainoa tapa parantaa maa on, että sankari lähtee matkalle parantamaan kuningasta. Tämä on keskeinen myytti Oidipus-tarinan ytimessä, ja kristinuskoon käännyttyään siitä tuli Graalin maljan myytti.

Eliot ’ s Waste Land on siis runo, joka kuvittelee, millaista olisi jäädä loukkuun haavoittuneeseen maahan-sellaiseen, joka ei kykene kasvuun, tuottavuuteen tai uudistumiseen. Nuori Eliot näki tämän metaforana nykyaikaiselle huonovointisuudelle-ihmisten vuosisatojen ajan käyttämien symbolien ja kertomusten demytologisoinnin myötä ihmiset kohtasivat jotain ”haavoittuneen mythoksen kaltaista.”Tämä olisi jonkinlainen eksistentiaalinen kriisi, mutta enemmän viittauksia veteen.

miksi huhtikuu on siis raain kuukausi autiossa maassa? Koska joutomaalla eletään hedelmällisyyden ja uudistumisen aikaa. Se on (Eliotin tuntemilla leveysasteilla) kun lumi sulaa, kukat alkavat taas kasvaa ja ihmiset istuttavat satonsa ja odottavat satoa. Huhtikuu on, kun nuorten sydämet kääntyvät rakkauden ajatuksiin. Ja totta puhuen vanhojen sydämet eivät yleensä ole kovin kaukana. Huhtikuussa uskalletaan toivoa.

erämaassa mikään ei voi olla julmempaa kuin toivo, sillä se voi johtaa vain pettymykseen. Se johtaa aina pettymykseen. Autiomaassa toivo satuttaa, ja April satuttaa ennen kaikkea pilkkaamalla meitä mahdollisuuksilla, joita ei voi koskaan toteuttaa. Eikä vain Autiotuvassa. Mitä enemmän olen lukenut Eliotin suuren runon alkusäkeitä, sitä enemmän olen tajunnut, miten vaarallinen tunne toivon suuri teologinen hyve voi olla. Kyynisyys ja ironia ovat turvassa. Jotta voisi toivoa, on avattava ovi pettymykselle, hylkäämiselle ja epäuskolle.

ehkä tärkeintä Joutomaasta voi kuitenkin sanoa, että se oli Eliotin runollisen uran alku eikä loppu. Vuonna 1922 ilmestyneen ”aution maan” lopussa näemme pilkahduksen toivon heikosta mahdollisuudesta — lievästä noususta muuten perin pohjin masentavassa kirjallisuudessa. Vuoteen 1930 mennessä toivon pilkahdus muuttuu kirkkaaksi (joskin hataraksi) leimahdukseksi elokuvassa ”Tuhkakeskiviikko.”Ja vuoteen 1939 mennessä hän oli, joskaan ei tiennyt sitä silloin, kirjoittamassa sanoituksia, joista tulisi musikaali CATS. Eliot toisin sanoen parani, mutta kesti kymmenkunta vuotta toipua Suuren sodan ja suuren pandemian luomasta maailmasta.

pandemiat päättyvät. Taas sataa. Kevätsateet uudistavat maata vuosittain. Meidän on hyvä muistaa tämä, vaikka valmistautuisimme uuteen julmaan huhtikuuhun erämaassa.