muutti Pariisiin

hyläten poikansa, de Gouges lähti Pariisiin vuonna 1770 etsimään mainetta kirjailijana. Kirjailijanimekseen hän valitsi yksinkertaisesti Olympe de Gougesin, joka on muunnelma sekä äitinsä että isänsä nimistä. Hän pyrki aktiivisesti saavuttamaan tavoitteensa ja levitti huhuja aviottomasta syntymästään. On esitetty, että hän aloitti huhut, tai ainakin rohkaisi niitä, koska uskoi, että sitomalla sukunsa markiisiin, hän pääsisi tavoittelemiinsa korkeampiin sosiaalisiin piireihin. Lisäksi hän mitä todennäköisimmin uskoi, että veriside Pompignanin markiisi Lefranciin, joka oli tunnettu kirjailija, auttaisi häntä luomaan oman maineensa kirjailijana. Huhu sai elinaikanaan valuuttaa, vaikka sen totuudesta ei ollut todisteita.

tänä aikana hän edisti uraansa tapaamalla ja luomalla yhteyksiä ajan tunnetuimpiin kirjailijoihin ja filosofeihin, ja hän raivasi tiensä korkeimpiin yhteiskunnallisiin piireihin. Koska hän ei halunnut enää koskaan mennä naimisiin, hänestä tuli tiettävästi useiden korkeassa yhteiskunnallisessa asemassa olevien miesten rakastajatar, ja hän jakautui monien rakastajiensa ja kirjoitustaitojensa kesken. Itseoppinut de Gouges kirjoitti näytelmiä, romaaneja ja sosiopoliittisia pamfletteja. Hänen dramaattisia teoksiaan olivat muun muassa Le Mariage inattendu de Chérubin ja Zamore et Mirza ou l ’ Heureux naufrage.

hänen uransa näytelmäkirjailijana osoittautui jokseenkin pettymykseksi, sillä se tuotti vain vaatimatonta menestystä. Hän oli huonosti koulutettu, osasi tuskin lukea hyvän osan elämästään, ja hänen kielioppinsa ja välimerkkinsä olivat surkeita. Tämän vuoksi hänen kirjoituksensa olivat yleensä tökeröitä, sanavalmiita ja kömpelöitä. Kuitenkin suuresti vaikuttaa ajankohtaisiin tapahtumiin, hän olisi pian vaiheessa uransa, joka osoittautui tuotteliain ja temaattisesti merkittävä. Hän alkoi tehdä poliittisia teoksia, jotka auttoivat vaikuttamaan erityisesti naisten ihmisoikeuksien kulkuun. Pariisi oli 1780-luvun lopulla poliittinen polttopiste. Ranska oli sekasortoinen maa ja vaikutusvaltaisen ja inspiroivan, joskin verisen, vallankumouksen partaalla, joka herättäisi koko maailman huomion. De Gouges oli ajanhimon vallassa.

vaikka suurin osa hänen kansalaisistaan oli ylitsevuotavan poliittisia ja jopa fanaattisen vallankumouksellisia, de Gouges otti aluksi maltillisen kannan. Hänen poliittisissa materiaaleissaan esittämiensä uudistusten tarkoituksena oli saada aikaan muutos yhteiskunnallista vakautta uhraamatta. De Gougesilla oli ystäviä Ranskan kuninkaallisissa, jotka olivat syrjäyttämäisillään, mutta hänen teoksensa pyrkivät usein kuvaamaan negatiivisesti poliittisen kirjon molemmin puolin olevia ääriliikkeitä: rojalisteja eli monarkisteja ja vallankumouksellisia. Vallankumouksen myrskyjen pyörteissä de Gouges piti itseään edelleen rojalistina. Hänen vuonna 1788 julkaisemansa teos Droits de la femme esitti edistyneitä vallankumouksellisia ihanteita ja ilmaisi samalla sympatiansa Ranskan monarkiaa kohtaan. Vuonna 1788 hän julkaisi myös isänmaalliset huomautuksensa, joissa hän esitti laajan yhteiskunnallisten uudistusten ohjelman ja kannatti monarkistisen hallituksen hajottamista. Dokumentissa hahmoteltiin myös eliittisosiaaliluokan väärinkäytöksiä. Yksi hänen teoksistaan oli poliittinen satiiri, Citoyennen isänmaallisen tapauksen projekti, johon liittyi ” vapaaehtoisvero.”

mutta de Gouges pettyisi Ranskan monarkian toimettomuuteen, ja hän kannustaisi Ranskan kuningasta Ludvig XVI: tä luopumaan kruunustaan ja asettamaan sen tilalle sijaishallituksen. Hänen mielestään tämä olisi toimiva ratkaisu alati kasvavaan kriisiin. Asukkaat olivat aseistautuneet, Bastiljiin oli hyökätty ja kaduilla suorastaan virtasi verta. De Gouges pysyi rojalistina, kunnes Ludvig XVI pakeni maasta, mikä lisäsi entisestään kasvavaa kaaosta. Siitä lähtien hänen poliittinen materiaalinsa kärjistyi ja hän asettui vahvemmin vallankumouksellisten puolelle.

vuonna 1789 Ludvig XVI: n paon jälkeen hän laati vielä kaksi satiiria, naisen huuto viisaasta ja Isänmaan pelastamiseksi.