kansainvälisen oikeuden mukaan luovutus on muodollinen diplomaattinen prosessi, jossa yksi valtio pyytää toista henkilöä palauttamaan vankikarkurina olevan rikollisen sellaisten rikosten johdosta, joista on säädetty pyynnön esittäneen valtion lainsäädännössä ja jotka on tehty sen maan lainkäyttövallan ulkopuolella, josta kyseinen henkilö on hakenut turvapaikkaa. Kansainvälinen luovutus on valtioiden vilpittömässä mielessä toteuttama velvollisuus edistää ja toteuttaa oikeutta.

ensimmäisen virallisen luovuttamista koskevan säädöksen antoi vuonna 1833 Belgia, joka sääti myös ensimmäisen turvapaikkaoikeutta koskevan lain. Rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista koskevissa säädöksissä ei ainoastaan täsmennetä luovutettavia rikoksia, vaan myös yksityiskohtaisia menettelyjä ja suojatoimia, samalla kun määritellään säädöksen ja perustamissopimuksen välinen suhde.

jotkin valtiot sallivat luovutuspyynnöt, jos ne ovat vaihtaneet vastavuoroisuusilmoituksen pyynnön esittäneen valtion kanssa. Vaikka luovutuspyynnöistä on ollut tapana kieltäytyä valtioiden välisen sitovan kansainvälisen velvoitteen puuttuessa, usein karkurit luovutetaan kuntalain perusteella tai sopimusvaltioiden vilpittömän mielen osoituksena. Epävarmuus kuitenkin viittaa siihen, että Luovutussopimuksiin kuulumattomat valtiot voivat olla pakolaisten turvasatama.

luovutusprosessiin vaikuttaa kaksi tekijää: sitovan luovutussopimuksen olemassaolo ja sen maan kunnallislaki, josta luovutusta pyydetään.

(Intian) vuoden 1962 Luovutuslain mukainen menettely

Intian hallituksella on tällä hetkellä kahdenkeskisiä Luovutussopimuksia neljänkymmenen kahden maan kanssa ja Luovutussopimuksia yhdeksän muun maan kanssa nopeuttaakseen ja helpottaakseen luovutusprosessia. Intiassa karkotetun luovuttamista Intiasta vieraaseen maahan tai päinvastoin säännellään vuoden 1962 Intian Luovutuslain määräyksillä. Luovutuksen perustana voisi olla Intian ja vieraan valtion välinen sopimus ja ilman sopimusta luovutusjärjestely. Lain 3§: n mukaan Intian hallitus voisi antaa ilmoituksen, jolla lain säännökset laajennettaisiin koskemaan yhtä tai useampaa ilmoitettua maata.

oikeusperusta rikoksen johdosta tapahtuvalle luovuttamiselle sellaisten valtioiden kanssa, joiden kanssa Intialla ei ole luovutussopimusta (Ei-sopimusvaltiot), on Intian vuoden 1962 Luovutuslain 3§: n 4 momentissa, jossa todetaan, että keskushallinto voi ilmoitetulla määräyksellä pitää kaikkia yleissopimuksia, joissa Intia ja vieras valtio ovat osapuolina, Luovutussopimuksena, jonka Intia on tehnyt kyseisen vieraan valtion kanssa ja jossa määrätään luovutuksesta kyseisessä yleissopimuksessa määriteltyjen rikosten johdosta. Intia on myös vuonna 1997 solmitun terroristien pommi-iskujen tukahduttamista koskevan kansainvälisen yleissopimuksen osapuoli. Tämä antaa myös oikeusperustan luovuttamiselle Terrorismirikoksissa.

toukokuussa 2011 Intian hallitus ratifioi kaksi YK: n yleissopimusta – korruption vastaisen Yhdistyneiden Kansakuntien yleissopimuksen (Uncac) ja kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden vastaisen Yhdistyneiden Kansakuntien yleissopimuksen (UNCTOC) ja sen kolme pöytäkirjaa.

Jos asianomaisten maiden välillä on rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista koskeva sopimus, luovutuspyynnön on perustuttava siihen sisältyviin erityisvaatimuksiin. Sisäasiainministeriön ulkomailla tapahtuvaa tutkintaa ja oikeusapupyyntöjen antamista koskevissa laajoissa ohjeissa todetaan, että luovutuspyyntöjä tehdään vasta syytekirjelmän jättämisen, saman tiedoksiannon ja pidätysmääräyksen antamisen jälkeen. Jos syytetty aiotaan pidättää ja esittää Intian tuomioistuimissa, tarvittavat toimet tehdään luovutusprosessin kautta.

näin ollen Tutkintaviraston jätettyä syytekirjelmän, jos Maistraatti ottaa asiasta tiedon, antaa määräyksen / ohjeet, joilla perustellaan syytetyn tuomitseminen oikeudenkäyntiin ja pyytää syytetyn läsnäoloa oikeudenkäyntiä varten, luovutuspyyntö tehtäisiin ulkoasiainministeriölle. Kun tällainen pidätysmääräys annetaan, tuomaria ohjaavat edellä mainitut seikat.

pyyntö esitetään maistraatin omana todistuksena, jossa esitetään alustava syyte syytettyä vastaan. Fumus boni juridisen tapauksen selvittämiseksi valaehtoisessa todistuksessa on esitettävä lyhyet tosiseikat ja tapauksen historia, johon on viitattu todistajien lausuntojen ja asiaan liittyvien asiakirjatodisteiden, vedottujen oikeussäännösten ja syytetyn kuvauksen perusteella ja joka osoittaa hänen henkilöllisyytensä. On tarpeen täsmentää rikokset, joista syytettyä syytetään, ja niiden enimmäisrangaistusta koskevat säännökset.

luovutuspyynnössä on oltava tuomarin määräys, jolla perustellaan syytetyn osallistuminen oikeudenkäyntiin syytekirjelmässä esitettyjen todisteiden perusteella, ja ohjeet, joilla pyritään varmistamaan syytetyn läsnäolo oikeudenkäynnissä, jotta häntä voidaan käsitellä kyseisessä tuomioistuimessa nykyisessä oleskelumaassa, sekä jäljennös ensimmäisestä toimivaltaisen oikeusviranomaisen asianmukaisesti allekirjoittamasta ilmoituksesta (FIR). Pyyntöön on liitettävä Alkuperäinen ja voimassa oleva pidätysmääräys, josta käy selvästi ilmi rikokset, joista syytettyä on syytetty, ja se, että tuomioistuin on ottanut huomioon mainitut kohdat.

väitettyä rikoksentekijää ei saa luovuttaa pyynnön esittäneeseen valtioon ilman sopimusta. Valtiot eivät ole velvollisia luovuttamaan ulkomaalaisia tai kansalaisia, tai jos rikosta ei ole määritelty luovutettavaksi rikokseksi perustamissopimuksessa. Luovutus voidaan evätä puhtaasti sotilaallisista ja poliittisista rikoksista. Terrorismirikokset ja väkivaltarikokset on jätetty poliittisten rikosten määritelmän ulkopuolelle luovutussopimuksissa. Jos kyseessä on kaksoisrangaistavuus ja jos rikoksen muodostava teko on rikos sekä pyynnön esittäneessä maassa että vieraassa maassa, rikos voidaan tuomita kummassa tahansa maassa riippuen tekijöistä, kuten alueesta, jolla rikos on tehty, sekä syytetyn kansalaisuudesta.

luovutus voidaan evätä, jos vuoden 1962 Luovutuslain mukaista asianmukaista menettelyä ei noudateta.

Intian välinen rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista koskeva sopimus & UK

Intian ja Yhdistyneen kuningaskunnan välisen rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista koskevan sopimuksen 1 artiklan mukaan Intian ja Yhdistyneen kuningaskunnan velvollisuutena on luovuttaa henkilö, jota syytetään tai tuomitaan jonkin valtion alueella tehdystä rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta joko ennen tämän sopimuksen voimaantuloa tai sen jälkeen. Kukin sopimusvaltio antaa toisilleen keskinäistä apua rikosasioissa.

luovuttamisrikos määritellään rikokseksi, josta on molempien sopimusvaltioiden lainsäädännön mukaan rangaistava vankeusrangaistus vähintään yhden vuoden ajaksi, lukuun ottamatta luonteeltaan poliittisia rikoksia, mutta mukaan lukien kokonaan veroluonteisiin rikoksiin liittyvät rikokset tai vakavat rikokset, kuten murha, räjähdyksen aiheuttaminen, terrorismi jne.

luovutuspyyntö voidaan hylätä, jos henkilöä syytetään luovutusrikoksesta pyynnön vastaanottaneen valtion tuomioistuimissa tai jos syytetty katsoo, että syyte pyynnön vastaanottaneessa valtiossa on epäoikeudenmukainen, sortava, ennakkoluuloinen tai syrjivä.

jos pyyntö koskee jo tuomittua henkilöä, tarvitaan vakaumustodistus. Kiireellisissä tapauksissa pyynnön vastaanottanut valtio voi pidättää henkilön väliaikaisesti, kunnes hänen luovutuspyyntönsä on käsitelty. Hänet voidaan kuitenkin vapauttaa 60 päivän kuluttua pidätyspäivästä, jos hänen luovutuspyyntöään ei ole vastaanotettu. Kun henkilö on luovutettu pyynnön esittäneeseen valtioon, häntä voidaan syyttää vain 45 päivän kuluessa pyydetystä rikoksesta, vähäisemmästä rikoksesta tai rikoksesta, johon pyynnön vastaanottanut valtio on suostunut.

luovuttaminen voidaan evätä rikoksesta, johon liittyy kuolemanrangaistus pyynnön esittäneessä valtiossa, jos samasta rikoksesta ei anneta kuolemanrangaistusta pyynnön vastaanottaneessa valtiossa. Kun luovutus on myönnetty, pyynnön vastaanottaneen valtion on luovutettava syytetty ilmoitetussa kohdassa tai pyynnön esittäneen valtion on poistettava henkilö alueelta kuukauden kuluessa tai määrätyllä tavalla.

artikkelin II osassa käsitellään Intian ja Yhdysvaltojen, Intian ja Arabiemiraattien välisiä luovutussopimuksia. Siinä käsitellään edelleen omien kansalaisten luovuttamatta jättämistä koskevaa käytäntöä ja erilaisia kysymyksiä, joita valtiot saattavat kohdata käsitellessään luovutuspyyntöä.