ensimmäisen tallennetun lämpömittarin valmisti Italialainen Santorio Santorio (1561-1636), joka oli yksi 1500-luvun lopulla työskennelleistä venetsialaisista tiedemiehistä. Kuten monet keksinnöt lämpömittari syntyi työn kautta monet tiedemiehet ja parannettiin, kun monet muut.

1596 Galileo Galilei & ensimmäistä Termoskooppia

Galileo Galileita väitetään usein lämpömittarin keksijäksi. Hänen keksimäänsä välinettä ei kuitenkaan voitu varsinaisesti kutsua lämpömittariksi: ollakseen lämpömittari välineellä on mitattava lämpötilaeroja; Galilein väline ei tehnyt tätä, vaan ainoastaan osoitti lämpötilaeroja. Hänen instrumenttiaan pitäisi oikeutetusti kutsua termoskoopiksi.

Termoskooppi

lämpömittarin edeltäjä, termoskooppi on lämpömittari ilman asteikkoa; se osoittaa lämpötilaeroja vain eli se voi näyttää, jos lämpötila on korkeampi, alempi tai sama, mutta toisin kuin lämpömittari se ei voi mitata eroa eikä tulosta voida tallentaa myöhempää käyttöä varten. Termoskooppia käytti laajalti Venetsian tiedemiesryhmä, johon kuului myös Galileo. Termoskoopista lämpömittariin oli vain pieni askel.

1612 Santorio Santorio – ensimmäinen lämpömittari

Italialainen Santorio Santorio (1561-1636) lasketaan yleisesti soveltaneen vaa ’ an ilmalämpötermoskoopille ainakin jo vuonna 1612, ja siksi häntä pidetään lämpömittarin keksijänä lämpötilan mittauslaitteena. Santorion instrumentti oli ilmalämpömittari. Sen tarkkuus oli huono, sillä vaihtelevien ilmanpaineiden vaikutuksia lämpömittariin ei tuolloin ymmärretty.

1654 ensimmäisen sinetöidyn Neste-Lasilämpömittarin

sinetöidyn neste-lasilämpömittarin, tuttavallisemmin meille nykyään, valmisti ensimmäisenä Toscanan suurherttua Ferdinand II (1610-1670) vuonna 1654. Hänen lämpömittarissaan oli alkoholitäyte. Vaikka tämä oli merkittävä kehitysaskel, hänen lämpömittarinsa oli epätarkka eikä käytössä ollut standardoitua asteikkoa.

1714 ensimmäinen elohopealämpömittari

Gabriel Fahrenheit (1686-1736) teki ensimmäisenä elohopeaa käyttävän lämpömittarin. Elohopean ennustettavampi laajentuminen yhdistettynä parantuneisiin lasintyöstötekniikoihin johti paljon tarkempaan lämpömittariin.

Fahrenheit – ensimmäinen Standardilämpömittarin asteikko

Fahrenheit käytti juuri löydettyjä kiintopisteitä laatiessaan ensimmäisen standardilämpöasteikon lämpömittarilleen. Fahrenheit jakoi veden jäätymis-ja kiehumispisteet 180 asteeseen. 32 valittiin alemman kiintopisteen luvuksi, koska tämä tuotti asteikon, joka ei alittaisi Nollaa edes mitattaessa alimpia mahdollisia lämpötiloja, joita hän voisi tuottaa laboratoriossaan – jään, suolan ja veden seosta. Joskus on esitetty, että Fahrenheit olisi jakanut asteikkonsa 100 asteeseen käyttäen veren lämpötilaa (väärin mitattuna) ja veden jäätymispistettä kiintopisteinä – tämä ei pidä paikkaansa. Fahrenheit-asteikko on käytössä vielä nykyäänkin.

1731 Réamurin asteikko

Ranskalainen René Antoine Ferchauld de Réamur (1683-1757) ehdotti vuonna 1731 lämpömittarin asteikkoa, jossa veden jäätymispiste oli 0° ja kiehumispiste 80°. Réamur-asteikko ei ole nykyisin käytössä.

1742 Celsius-asteikko

vuonna 1742 ruotsalainen tiedemies Anders Celsius (1701-1744) laati lämpömittarin asteikon, joka jakoi veden jäätymis-ja kiehumispisteet 100 asteeseen. Celsius valitsi veden kiehumispisteeksi 0 astetta ja jäätymispisteeksi 100 astetta. Vuotta myöhemmin ranskalainen Jean Pierre Cristin (1683-1755) käänsi Celsius-asteikon ylösalaisin tuottaakseen nykyään käytetyn Celsiusasteikon (jäätymispiste 0°, kiehumispiste 100°). Kansainvälisellä sopimuksella vuonna 1948 Cristinin mukautettu asteikko tuli tunnetuksi nimellä Celsius, ja se on käytössä vielä nykyäänkin.

1848 absoluuttinen lämpötila – asteikko tai Kelvin-asteikko

vuonna 1848 Sir William Thomson, Largsin Paroni Kelvin, Skotlannin Lordi Kelvin (1824-1907) ehdotti absoluuttista lämpötila-asteikkoa, jossa nolla astetta olisi teoreettinen alin mahdollinen lämpötila, jossa molekyylien liike lakkaa. Kelvin määritteli 1 Kelvinasteen olevan yhtä celsiusastetta vastaava. Kelvin-aste on nykyinen lämpötilan mittauksen Vakioyksikkö.