maailman väärinymmärretyin kala lepää säilötyssä loistossaan Australian museon Ichthyology Collectionin kellariarkiston hyllyllä Sydneyssä. Herra Blobbyn—kuten fotogeeninen blobfish hellästi tunnetaan—tahrainen liha ei ole enää kuplivan vaaleanpunaista. Kuuluisa alas käännetty virne on poissa, pienet herukkasilmät ovat vetäytyneet syviin alkoveihin, ja nenä—joka aikoinaan herätti Ziggyn sarjakuvan kuuluisuuteen—on muotoiltu vähemmän nauriin kuin pudonneen kohokkaan näköiseksi.

ruopattu Uuden-Seelannin rannikolla vuonna 2003 tehdyllä tutkimusmatkalla yksilö on viettänyt viimeisen vuosikymmenen 70-prosenttisessa etyylialkoholiliuoksessa. ”Kiinnitysprosessi kiristi Herra Blobbyn ihoa ja romahdutti hänen kärsänsä”, valittaa Mark McGrouther, museon kalapäällikkö. ”Hän näyttää nyt 85-vuotiaalta Herra Blobbylta.”Itse asiassa, nykyään Blobster ehdottaa mitään niin paljon kuin vasta Botoxed uuniperuna. Onko koskaan ollut julmempia todisteita siitä, että alkoholi muuttaa ulkonäköäsi?

Uuden-Seelannin retkikuntaan tuoduista sadoista syvänmeren otuksista psychrolutes microporos oli breakout-tähti. Valokuva napsahti laivalla syttyi sosiaalisessa mediassa ja muutti tämän squidgy bottom feeder osaksi vedessä Grumpy kissa, omistautunut seuraajia Facebook, Instagram, Twitter ja Tumblr.

harvojen näkemä, mutta monien tuntema Mr. Blobby on pidetty tarpeeksi halattavana pehmoleluille ja se on inspiroinut valtameren typeriä runoja, sovelluksia, emojeja, älypuhelinpelejä, joissa on tag-repliikkejä, kuten ” Build up Your Hero and EVOLVE! Mitä outoja ja ihmeellisiä asioita hänestä tulee?”, meemit (”Go Home Evolution: you ’re Drunk”) ja jopa lastenkirjailija Michael Hearstin laulu:

Blobfish, blobfish, Jell-O of the sea—

kelluu pohjalla, laiskana kuin voi olla…

Michael Hearst-Blobfish | Kuuntele ilmaiseksi osoitteessa bop.fm

**********

kaksi vuotta sitten blobfish äänestettiin maailman hirvittävimmäksi lajiksi brittiläisen Ugly Animal Preservation Societyn nettiäänestyksessä. Pyrkiessään lisäämään tietoisuutta Luontoäidin uhanalaisista mutta ”esteettisesti haastetuista lapsista” UAPS valitsi 11 ehdokasta ja värväsi yhtä monta koomikkoa kuvaamaan lyhyitä videoita heidän puolestaan. Paul Foot, sarjakuva joka puolusti blobfish ehdokkuutta, väitti, ” surullinen kasvot blobfish vääristelee ystävällinen ja hyvin viisas pieni aivot siellä.”

joten Mr. Blobby on hieman itsekehittäjä. Selvä, maailmanluokan itsensä promoottori. Museoaiheisen verkkosivuston ”haastattelussa” blobfish kehuu ennustavansa FIFA World Cupin ja Australian Master Chef—kilpailun voittajat ja raportoivansa suorana lähetyksenä Eureka Prizes-maan arvostetuimman tiedepalkintotapahtuman punaiselta matolta. Syvältä alta tuleva olento on hyvin todellisessa merkityksessä osoittanut, miten museot voivat julkistaa fyysisiä esineitään digitaalisessa maailmassa.

aussit syleilevät möykkyjään. Tämä on maa, joka on koti ns piki pudota viskositeetti kokeilu, pisin-ja tylsin-lab testi kaikkien aikojen. Vuonna 1927 eräs Queenslandin yliopiston fysiikan professori pani suppiloon hyytyneen tervapiipun nähdäkseen, kuinka nopeasti se virtaisi. 88 vuotta myöhemmin on pudonnut yhdeksän pudotusta. Tähän mennessä yli 31 000 ”tarkkailijaa” on kirjautunut livekameraan, joka seuraa tiputuksia. Huolimatta hyvin vähän tapahtuu, feed on edelleen vakuuttavampi kuin useimmat ohjelmat Australian TV.

eli, ellei esityksessä esiinny Mr. Blobby. Tuoreessa jaksossa ”The Octonauts”—lasten sarjakuvaohjelma kapteeni Barnaclesin ja miehistön vedenalaisista seikkailuista—mukana Bob Blobfish ja hänen veljensä, Bob ja Bob. Tuskallisen tyyni Blobfish Bros ei niinkään keikku meressä vaan leijuu sen lattian yllä.

tilaa Smithsonian magazine nyt vain 12 dollarilla

tämä juttu on poiminta Smithsonian-lehden marraskuun numerosta.

osta

kuten usein julkkisten kanssa käy, 650 sylen pedon tarina on saanut omanlaisensa elämän. Herra Blobby erotettiin syntyessään Kilroysta. Magoo, vanukaskasvoinen koomikko Louis CK tai Donatella Versace, muotisuunnittelija, jonka huulet ovat niin muhkeat, että hän voi kuiskata omaan korvaansa.

sitkeimmän juorun mukaan blobfish kärsii merkittävästä uhasta ja mahdollisesta tuhosta. ”En ole ihan varma, mistä se johtuu”, Foot sanoi kampanjapuheessaan. ”Voi johtua siitä, että ihmiskunta tuhoaa elinympäristöään, tai ehkä pahat ihmiset ovat pistäneet blobfishia, tai se voi olla vain, että blobfish on ollut hieman huolimaton.”

Pohjois-Irlannissa Belfast Telegraph-lehti teki jutun uhanalaisen blobfishin ahdingosta, sillä se väitti usein kuolevansa sivusaaliina kalastustroolareissa. Englannissa eräs Guardianin Pääkirjoitus karvasi ”antropomorfisesta lookismista ”ja sen vääristyneistä tärkeysjärjestyksistä:” blobfish on jotakin parempaa kuin tavanomaisen kauneuden säännölliset piirteet ja pehmeät ääriviivat: sillä on vetävä suu ja hyytelömäiset posket, ja se on houkutteleva haavoittuvuus. Valitettavasti se ei riitä Australian rannikolla kalastavien syvänmeren troolareiden sydänjuuriin.he ovat vain sivullisia uhreja.”

käy ilmi, että totuus on toisaalla—tässä tapauksessa 3 900 metrin syvyydessä Tasmaninmeren pinnan alla.

”tuskin on lihas, mutta ei tunnu haittaavan.

se syö sitä, mikä kelluu sen suussa: äyriäisiä ja jonkin verran suolavettä.”

**********

Mr. Blobby löydettiin Australian ja Uuden-Seelannin yhteisellä tutkimusmatkalla Norfolkin ja Lord Howen saarten ympäristössä. Paristakymmenestä tiedemiehestä koostuva ryhmä vietti RV Tangaroalla neljä viikkoa näytteenottaen eläimistöä saarten kahdella pitkällä vedenalaisella vuorijonolla.

alus hinasi troolausvälineitä pitkin merenpohjaa ja verkotti yli 100 uutta kalalajia ja selkärangattomia. Saaliiksi saatiin muun muassa koralli, merimakkaroita, gulper—ankeriaita, torahammashaukkoja, kahvikurkkuja, piikkihaita, viperikaloja, liekkipäitä, jättiläismerihämähäkkejä ja sukupuuttoon kuolleen megalodonin fossiloitunut hammas-monta kertaa valkohain kokoinen hai. Oli kummituskaloja (osittain kalmareita, osittain mustekyniä), joiden kuonoissa oli sähkösensoreita kätketyn saaliin havaitsemiseksi; jopa kolmen metrin pituisia sienieläimiä; ja ryhävalaskalastajia—joita kutsutaan myös mustiksi paholaisiksi—jotka käyttävät bakteereja säteilemään valoa niiden päästä versovien pitkien korsien läpi.

eräänä päivänä tutkiessaan Tangaroan vastikään lähtenyttä retkikunnan valokuvaaja ja meriekologi Kerryn Parkinson huomasi, mitä Mark McGrouther kuvailee ”hyvin pehmeäksi, hyvin mössöksi kalaksi, suunnilleen sarjakuvan pituiseksi. Laivan huojuessa hytkyvä massa liukui edestakaisin, jopa kuolemassa.”Alahuulestaan roikkuva-kuten Humphrey Bogartin sytyttämätön savuke-oli loispistiäinen. Möykky möykyn sisällä.

Parkinson otti kuvan. ”Hän näytti niin ihmiseltä!”hän muistelee. ”Hänellä oli se tietty karisma, joka vaatii huomiota.”

nimi Mr. Blobby ei ole peräisin vuoden 1958 kauhuelokuvan uhkaavasta limanuljaskasta, vaan joidenkin mukaan bulbous, pinkki ja keltainen polkkatäplä-Britannian vastaus Barneylle—joka oli aikoinaan Independentin 10 ärsyttävimmän televisiohahmon listan kärjessä. ”Henkilökohtaisesti epäilen tuota selitystä”, mcgrouther protestoi. ”Luulen, että sitä kutsutaan Blobby, koska, pois vedestä, se on veltto, veltto asia, joka ei pysty kannattelemaan omaa painoaan. Joten se roiskuu.”

Blobfishit kuuluvat fathead sculpin-sukuun, joka on piscine-vastine Addamsin suvulle. (Karmiva ja outo, salaperäinen ja pelottava.) Tätä ”kokonaan mätää” eläintä tavataan Tyynellämerellä, Atlantilla ja Intian valtamerellä 330-9 200 metrin syvyydessä. Toisin kuin useimmilla kaloilla, niillä ei ole kelluvuutta ylläpitävää uimarakkoa. ”Jos Herra Blobbyllä olisi ilmapussi, hän romahtaisi äärimmäisessä paineessa”, McGrouther sanoo. ”Sen sijaan hän käyttää vettä rakennetukena.”Blancmangen ruumis on vettä tiheämpi, joten se voi ajelehtia passiivisesti merenpohjan yläpuolella. Tajuttuaan kauan sitten, ettei toiminnasta ole heille mitään hyötyä, heillä on taipumus pysyä melkein, ellei jopa kokonaan, paikallaan.

muiden valhe-ja odotuspetojen tavoin blobfish pysyttelee ympäriinsä, kunnes jokin vähänkään syötävä leijuu niiden avoimiin leukoihin ja imee sen sitten sisäänsä. Vaikka ravinto saattaa olla pulaa syvyyksissä ja troolarit heittävät joskus leveitä verkkoja, Mcgroutherin mielestä on liioiteltua sanoa, että blobfish on ajettu kuilun partaalle: ”Tasmaninmeri on hyvin suuri ja syvänmeren troolarit hyvin harvat.”Painokkaassa redundanssissa hän lisää:” Herra Blobby on totisesti kuollut.”

McGrouther laskee Mr. Blobby menehtyi noustessaan pintaan, veden lämpötilan dramaattisen muutoksen uhrina. ”Hänen muussatut kasvonpiirteensä saattoivat johtua siitä, että hän oli juuttunut verkon perälle, puristunut kaikenlaisten muiden merieliöiden väliin. Kun hänet heitettiin Tangaroan kannelle ja altistettiin ilmalle, hänen ihonsa oli rentoutunut. Hän olisi näyttänyt paljon vähemmän möykkyiseltä merenpohjassa.”

vaikka blobfishin tarkkaa elinikää ei tunneta, syvänmeren kalat elävät yleensä pitempään kuin matalassa vedessä elävät vastineensa. Jotkut pysyvät elossa yli 100 vuotta, koska niillä ei ole saalistajia, ja hidas kasvu ja lisääntyminen. Miten blobfish paritella? ”Kukaan ei tiedä”, McGrouther sanoo. ”Luulen, että he lukittuvat takertuvaan, melko aviolliseen syleilyyn.”

Onko blobfish syötävä? ”En ole koskaan puhunut kenenkään kanssa, joka on yrittänyt syödä sellaisen. Herra Blobby maistuisi varmaan kanalta. Toisaalta kana saattaa maistua Herra Blobbylta.”

ottaen huomioon, että McGrouther päätti olla leikkelemättä Australian museon kuuluisinta yksilöä, miten hän voi olla varma, ettei se ole neiti Blobby? ”Se on mahdollista”, hän sanoo. ”Voisin kunnolla sukupuoli ja tunnistaa hänet, mutta pidän siitä, että hän on yksi ja ainoa Herra Blobby.”

Mr. B sotkeutui sosiaaliseen mediaan samalla tavalla kuin hänet napattiin tutkimusverkkoon: vahingossa. Vuonna 2010 blobfish esiteltiin suositussa australialaisessa mainosalasta kertovassa TV-ohjelmassa ”The Gruen Transfer”. Segmentissä, joka arvioi paras luova hoito kova myy, kaksi virastoa haastettiin Muoti kampanjoita noin ” saving the blobfish.”Niin sukupuuttohuhu sai alkunsa.

Sydneyläinen firma teki Mr. Blobbylle Photoshop-muodonmuutoksen. Sen vastustaja Brisbanesta lähetti pulskan keski-ikäisen miehen kaduille. Alastomana, lukuun ottamatta uimahousuja ja vyönkiristystä, jota vain Pinokkio saattoi himoita, hän kuljeskeli kaupungin toreilla, ravintoloissa ja bussipysäkeillä kahta kylttiä heilutellen. Yksi kuului: ”mitä pitäisit siitä, jos Troolaisin takapuolesi?”; toinen lupasi: ”50 000 allekirjoitusta ja palaan sinne, minne kuulun.”

viikon sisällä Mr. Blobbyllä oli 500 Facebook-seuraajaa.

blobfishin nettiprofiili sai vielä suuremman nosteen vuonna 2013, kun se voitti rumin eläin-kilpailun ja siitä tuli suojeluskunnan virallinen maskotti. Muiden kilpailijoiden joukossa olivat hyppyetana, maailman ainoa papukaija joka ei osaa lentää (kakapo), salamanteri joka ei koskaan kasva aikuiseksi (aksolotl) ja Andien ”kivespussivesisammakko. Liman asukkaat tekevät tästä väitetystä lemmenrohdosta frappen nylkemällä sen ja juoksuttamalla sen tehosekoittimen läpi. Valitettavasti harva UAPS: n äänestäjäkunnan jäsen äänestäisi kosketuksesta puhumattakaan häpyläisiä, joiden olemassaolon bikinien vahaus on tiettävästi vaarantanut.

Mcgroutherin mielestä kunnia on ansaitsematon. ”Se oli pyhäinhäväistys, todella epäreilua”, hän sanoo. ”Minulla oli ennen ruma koira nimeltä Florence, sekarotuisen näköinen otus. Hän oli sokea ja menettänyt suurimman osan hiuksistaan ja mielestään, vaikkakaan ei koskaan ruokahaluaan. Herra Blobby on paljon viehättävämpi kuin Firenze.”

niin houkutteleva, että muutama vuosi sitten museo asetti blobfishin näytteille omassa vitriinissään. Koululaisia kehotettiin jättämään muusi-lappuja. Mieleenpainuvin: ”muistutat opettajaani.”

Mcgroutherin mukaan Mr. Blobby kuuluu museon pysyvään kokoelmaan. ”Hän ei ole hirveästi vaarassa täällä”, intendentti sanoo. ”Meillä ei ole ollut pommiuhkauksia, eikä yksikään terroristi ole vaatinut meitä luovuttamaan Herra Blobbya. Hän viihtyy vetisessä haudassaan.”

…Ja kyllä se on surullinen ilme; ehkä se tuntuu alakuloiselta –

sillä, kiitos kalastustroolareiden

kohta tätä kalaa ei enää ole.

ruma eläinsuojeluyhdistys kysyy, miksi komeat, eläintarhan näytteille kelpaavat eläimet saavat leijonanosan julkisuudesta, tutkimuksesta, suojelulainsäädännöstä sekä julkisesta ja yksityisestä taloudellisesta tuesta. ”Ihmiset ovat aina huutaneet ’Pelastakaa valas'”, sanoo järjestön puheenjohtaja, biologi Simon Watt, ” mutta tähän mennessä kukaan ei ole puolustanut gobinaamaisia kalmareita tai satoja lajeja, jotka kuolevat sukupuuttoon joka päivä.”

Watt sanoo, että ihmisillä on taipumus olla puolueellisia nisäkkäitä kohtaan ja ”narsistisia” kiintymyksessään luontoon. ”Välitämme vain eläimistä, jotka muistuttavat meitä itsestämme, tai niistä, joita pidämme suloisina”, sanoo Watt, kirjan The Ugly Animals kirjoittaja: Emme voi Kaikki olla pandoja. ”Suosimme suuria silmiä, tuuheaa häntää ja eläimiä, joilla on vähintäänkin tunnistettavat Kasvot.”

hän väittää, että vaikka tiikerit ja lumileopardit vievät kaiken huomion taistelussa lajien säilyttämiseksi, rumilla ankanpoikasilla—tylsillä, rakastamattomilla ja laiminlyödyillä—on yhtä tärkeä rooli ekologisessa verkossa. Ajatellaanpa paljasta myyrärottaa, joka on lähes yhtä vastenmielinen kuin blobfish. ”Tiede on osoittanut, että rotat kestävät kipua eivätkä voi saada syöpää”, Watt sanoo. ”Löydön seurauksena ihmisten syöpätutkimus on edennyt, eikä myyrärotta näytä enää aivan yhtä rumalta.”

kertoi (varovasti), että tuo blobfish ei sittenkään ole uhanalainen, Watt päästelee kuuluvaa huokausta. ”Olen iloinen mutta surullinen”, evoluutiobiologi sanoo. ”Olen iloinen, koska kaikki, mikä ei ole uhanalaista, tekee minut onnelliseksi, mutta surullinen, koska ehkä palkinnon olisi pitänyt mennä eläimelle, kuten Tonkininokaiselle apinalle, joka on pahassa pulassa ja tarvitsee lehdistöä. Mutta jos blobfish voitto on saanut ihmiset tajuamaan, että sukupuutto on laajempi ongelma, se on kaikki hyvä.”

suurille ikäluokille, sukupolvelle, joka oli kerran nuori ja idealistinen ja joka tunsi olevansa suurelta osin arvostamaton, grönlanninhylje ja sen valtavat anovat silmät symboloivat tietynlaista ekologisen tietoisuuden tasoa. Näiden viattomien vanhetessa blobfish—inertti, veltto, jatkuvassa merellisessä melankoliassa-saattaa olla suhteemme luontoon, planeettaan ja tulevaisuuteen uudet kasvot.

Mr. Blobby on kala päähän pehmenneelle maailmalle.