Abstrakti

edellisissä luvuissa on tarkasteltu julkisen vallan intervention tehokkuutta koskevia perusteita, erityisesti silloin, kun markkinat eivät saavuta allokatiivista tehokkuutta, sekä keinoja, joilla tällainen interventio rahoitetaan. Kokonaiskysynnän hallinnan peruskeynesiläinen malli on esimerkki siitä, miten interventiota voidaan teoriassa käyttää massatyöttömyyden aikana talouden tuotannon maksimoimiseksi, jolloin talous siirretään takaisin tuotantomahdollisuuksien rajamaille. Syrjäyttäminen vähentää intervention tehoa, mutta jos se on alle 100 prosenttia, lisääntynyt tuotanto voi johtaa hyvinvoinnin paranemiseen (KS.Luku 5). Pareto-optimaalisuuden analyysi osoitti kuitenkin, että yksityiskohtaiset tiedot sekä tuotanto-olosuhteista että kulutusetuuksista ovat tarpeen, jos allokatiivinen tehokkuus aiotaan saavuttaa markkinattomien järjestelmien avulla (KS.Luku 2). Lisäksi ”toiseksi paras” – teoria viittaa siihen, että hajanaiset interventiot voivat olla haitallisia, koska ne pikemminkin lisäävät kuin vähentävät jakamisen tehokkuutta.