perustuslain johdanto—tai ”Säätölauseke”—on enemmän kuin vain syöttäjän pitkä tuuletus ennen syötteen toimittamista kotipesään. Se on säännös, joka julistaa ”tämän perustuslain” säätämisen ” Me Yhdysvaltain kansalaiset.”Julistuksella on merkittäviä vaikutuksia perustuslain tulkintaan. Vaikka johdanto—osassa ei sinänsä myönnetä valtuuksia ja oikeuksia, sillä on merkittäviä vaikutuksia sekä siihen, miten perustuslakia tulkitaan ja sovelletaan, että siihen, kenellä on oikeus perustuslain tulkintaan-kaksi suurinta yleistä kysymystä Valtiosääntöoikeudesta.

tarkastellaan kahta isoa tapaa, joilla Johdanto vaikuttaa siihen, miten perustuslakia on tulkittava. Ensinnäkin johdanto-osassa täsmennetään, että parhaillaan säädetään ”tästä perustuslaista”—termi, joka viittaa yksiselitteisesti itse kirjalliseen asiakirjaan. Tämä on yhtä aikaa sekä itsestään selvää että valtavan tärkeää. Amerikalla ei ole kirjoittamatonta perustuslakia.”Meidän järjestelmämme perustuu kirjoitettuun perustuslaillisuuteen – yhden, sitovan, arvovaltaisen, kirjoitetun lakitekstin noudattamiseen ylimpänä lakina.

tässä määritellään laillisen perustuslaillisen argumentoinnin alue ja rajat: perustuslaillisen tulkinnan yritys on pyrkiä ymmärtämään kirjoitetun tekstin sanoja, lauseita ja rakenteellisia vaikutuksia asiakirjan kontekstissa (mukaan lukien aika ja paikka, jossa se on kirjoitettu ja hyväksytty).

perustuslain sanat eivät ole valinnaisia. Ne eivät ole myöskään pelkkiä ponnahduslautoja tai lähtökohtia yksittäiselle (tai oikeudelliselle) spekulaatiolle tai subjektiivisille mieltymyksille: jos perustuslain määräyksissä on esitetty riittävän selvä sääntö hallinnolle, tämä sääntö on maan ylin laki ja sitä on noudatettava. Samoin silloin, kun perustuslain määräyksissä ei säädetä säännöstä—kun ne jättävät asiat avoimiksi—tällaisten asioiden päätöksenteon on oltava avointa kansalle edustuksellisen demokratian instituutioiden kautta. Ja lopuksi, jos perustuslaissa ei sanota mitään aiheesta, siinä ei yksinkertaisesti sanota mitään aiheesta, eikä sitä voida käyttää edustuksellisen hallituksen päätösten kaatamiseen. Tuomioistuimet, lainsäätäjät tai muutkaan valtion virkamiehet eivät voi ”keksiä” uusia perustuslaillisia merkityksiä, joita itse asiakirja ei tue.

toiseksi johdanto-osan, jossa todetaan ne tarkoitukset, joita varten perustuslaki on säädetty, voidaan hyvin ajatella antavan hyvin lempeän tulkinnallisen ”sysäyksen” sille, mihin suuntaan perustuslain tiettyä säännöstä olisi tulkittava läheisessä tapauksessa. Johdanto-osassa ei anneta toimivaltaa tai oikeuksia, mutta seuraavia säännöksiä on tulkittava niiden tarkoituksen mukaisesti. Kuten tuomari Joseph Story esitti vuonna 1833 julkaistussa tutkielmassaan perustuslaista Käyttäen esimerkkinä johdanto-osan lausetta ”yhteisen puolustuksen turvaamiseksi”:

kukaan ei voi epäillä, että tämä ei laajenna kongressin valtuuksia hyväksyä mitään toimenpiteitä, joita he saattavat pitää hyödyllisinä yhteisen puolustuksen kannalta. Mutta oletetaan, että tietyn vallan termit myöntävät kaksi konstruktiota, joista toinen on rajoittavampi, toinen vapaamielisempi, ja kumpikin on sanojen mukainen . . . ; jos toinen haluaa edistää yhteistä puolustusta ja toinen kumota sen, eikö ensin mainittu pitäisi hyväksyä järkevimpien tulkintaperiaatteiden mukaisesti? Onko meillä vapaus, minkään järjen tai terveen järjen periaatteen nojalla, omaksua rajoittava merkitys, joka tekee tyhjäksi perustuslain tunnustetun kohteen, kun edessämme on toinen yhtä luonnollinen ja sopivampi kohde? 2 Joseph Story, Commentaries on the Constitution of the United States §462 at 445 (1833).

lopuksi johdannolla on merkittäviä vaikutuksia siihen, kenellä on perimmäinen valta perustuslain tulkinnassa. Nykyaikana on tullut muotiin samaistaa perustuslain tulkinnan valta lähes yksinomaan tuomioistuinten ja erityisesti Yhdysvaltain korkeimman oikeuden päätöksiin. Vaikka onkin totta, että tuomioistuimilla on oikeus perustuslain tulkintaan niiden käsiteltäviksi tulevissa asioissa, on yhtä totta, että myös muilla kansallisen hallituksen—ja myös valtionhallinnon—haaroilla on samanlainen vastuu perustuslain uskollisesta tulkinnasta. Mikään näistä perustuslaissa luoduista tai tunnustetuista hallintoelimistä ei ole itse perustuslakia parempi. Mikään ei ole parempi kuin kansan lopullinen valta hyväksyä, muuttaa ja tulkita sitä, mikä on loppujen lopuksi perustuslaki, jonka ovat säätäneet ja säätäneet ”Me Yhdysvaltain kansalaiset.”

James Madison, yksi perustuslain johtavista arkkitehdeista, esitti sen parhaiten Federalistisessa nro 49:

hänen kansansa on ainoa laillinen vallan lähde, ja juuri heistä on johdettu perustuslaillinen peruskirja, jonka nojalla useat hallitushaarat pitävät valtaansa . . . . On ilmeistä, että kun eri osastot ovat täysin koordinoituneet yhteisen komissionsa ehtojen mukaan, kumpikaan niistä ei voi teeskennellä yksinomaista tai ylempää oikeutta ratkaista toimivaltansa välisiä rajoja, ja miten vahvempien loukkaukset voidaan estää tai heikompien vääryydet korjata vetoamatta itse kansaan, joka voi komission avustajina yksin ilmoittaa sen todellisen merkityksen ja valvoa sen noudattamista?

johdanto—osassa voi siis olla—hiljaa-paljon sanottavaa siitä, miten perustuslakia on tulkittava ja kenellä on perustuslaillisen tulkinnan perimmäinen valta. Se laatii kirjallisen perustuslain kaikkine siihen liittyvine asioineen. Siinä kuvaillaan, mihin tarkoitukseen kyseinen asiakirja hyväksyttiin, mikä vaikuttaa erityissäännösten tulkintaan. Siinä julistetaan myös rohkeasti, että asiakirja on kansan—Ei hallituksen eikä minkään sen haaran— säädös ja että se on edelleen sen omaisuutta.siinä annetaan selvä merkki siitä, että me kansalaiset olemme viime kädessä vastuussa perustuslakimme asianmukaisesta tulkinnasta ja soveltamisesta.

lisätietoja:

Michael Stokes Paulsen & Luke Paulsen, the Constitution: An Introduction (2015) (luvut 1 ja 2).

Michael Stokes Paulsen, määrääkö perustuslaki säännöt omalle Tulkinnalleen?, 103 um. U. L. Rev. 857 (2009).

Michael Stokes Paulsen, the Irrepressible Myth of Marbury, 101 Mich. L. Rev. 2706 (2003).

Michael Stokes Paulsen, Kapteeni James T. Kirk and the Enterprise of Constitutional Interpretation: Some Modest Proposals from the Twenty-Third Century, 59 Albany L. Rev. 671 (1995).

Michael Stokes Paulsen, the Most Dangerous Branch: Executive Power to Say What the Law Is, 83 Geo. L. J. 217 (1994).