: n kanssa tavalla tai toisella, suoraan tai epäsuorasti, taiteesta on tullut välttämätöntä ja se kietoutuu nyt elämäämme. Mutta suuri alkuperäkysymys jää jäljelle-kumpi tässä on alkuperäinen ja kumpi heijastus? Palaamme kysymykseen: Jäljitteleekö elämä taidetta vai Jäljitteleekö taide elämää? Kohdataan tämä kuuluisilla mielipiteillä. Aristoteleelle kaikki oli elämää jäljittelevää taidetta.

Taide paitsi jäljittelee luontoa, myös täydentää sen puutteita.

Taide täytti luonnon ja elämän tyhjät kohdat, joita ei voitu täyttää. Yksinkertaisemmin sanottuna ihminen, jonka voi olla vaikea arvostaa yötaivasta omin päin, voi hyvinkin herätä ihastusta nähdessään Van Goghin Tähtiyön.

mutta sitten voi kysyä, miten on taiteen matkimisen laita? Oscar Wilde suojelee sinua.

elämä jäljittelee taidetta huomattavasti enemmän kuin taide elämää.

Oscar Wilde vakuuttaa, ettei elämästä ja luonnosta löydy sitä, mitä siellä oikeasti on, vaan sitä, mitä taiteilijat ovat opettaneet ihmisiä löytämään sieltä taiteen avulla. Irlantilainen runoilija ja näytelmäkirjailija tukee sitä omalla esimerkillään. Hän jatkaa, että vaikka Lontoossa on ollut sumua vuosisatojen ajan, se tapahtui vasta sen jälkeen, kun ”runoilijat ja maalarit ovat opettaneet tällaisten efektien ihanuuden…niitä ei ollut olemassa ennen kuin taide oli keksinyt ne.”

odota. Tämä on hyvin samankaltainen esimerkki taiteen jäljittelee elämää. Mitä väliä sillä on? Van Goghin Tähtikirkaassa yössä puhutaan vain siitä, miten yksi ihminen osaa arvostaa maalattua yötaivasta, joka voisi tuntua täydellisemmältä kuin varsinainen yötaivas. Yötaivas on aina ollut olemassa täällä,ja siihen tosiasiaan ei puututa. Lontoon sumun tapauksessa Wilde sanoo sumun syntyneen ihmisten elämään vasta, kun artistit saivat heidät arvostamaan sitä. Wilde suostuttelee meitä siitä, että elämä imitoi taidetta enemmän. Mitä se nyt sitten on — jäljitteleekö elämä taidetta ”enemmän”?