1.4 kolme eri ajanjaksoa velan suhde BKT: hen

ensimmäinen merkittävä ajanjakso Kreikan velan kasvussa suhteessa BKT: hen oli 1980-luvulla. Se oli 22,5 prosenttia BKT: stä vuonna 1980, jolloin useimpien Euroopan valtioiden taso oli korkeampi, ja vuonna 1993 se oli 100,3 prosenttia. Tänä aikana yksityinen sektori oli melko kehittymätön joissakin Kreikan valtion omistamissa laitoksissa (sähkö -, televiestintä -, vesi -, jätevesi-ym.).

Kreikan valtio käytti 1980-luvulla huomattavia summia palkkoihin, valtionyhtiöiden rahoittamiseen ja muihin julkisiin menoihin. Se myönsi merkittäviä lainoja valtionyhtiöille, samalla kun se lisäsi eläkkeitä sekä lukumääräisesti että kokonaisuutena, ja tarjota tuloja eri vähemmistöille, erityisesti pieni – ja keskituloisille, jotka eivät välttämättä kuulu sosiaalisesti syrjäytyneiden, ahdistuneiden ja heikoimmassa asemassa olevien ryhmiin (Kazakos, 2001; Xafa, 2017; Papadopoulos, 2016; Romaios, 2012). Vuonna 1982 tehtiin poliittinen päätös nostaa minimipalkkoja 40 prosenttia, yhden päivän aikana (Kazakos, 2001). Tämä päätös heijasti tuolloin vallassa olleen sosialistihallituksen yleisempää halukkuutta tukea pienituloisia kansalaisia Euroopan yhteisöihin liityttyään vuonna 1981 selviytyä ulkomailta tulevan kasvavan kilpailun yhteiskunnalle aiheuttamista kielteisistä vaikutuksista. Useat tutkimukset viittaavat julkisen sektorin työntekijöiden yli kaksinkertaistumiseen 1980-luvulla (KS.Papadopoulos, 2016). Romaios (2012: 349) viittaa heidän määränsä 32 prosentin kasvuun vuodesta 1980 uuden sosialistihallituksen ensimmäisen poliittisen kauden loppuun (vuonna 1985). Hän viittaa myös valtion elättäjään, joka ei harjoittanut tarvittavaa valvontaa työntekijöiden tuottavuudessa, vaikuttavuudessa eikä harjoitetussa kehityspolitiikassa. Useat tarkkailijat näyttävät olevan yhtä mieltä (mukaan lukien Romaios, 2012; Kazakos, 2001; Papadopoulos, 2016) siitä, että maa joutuu noidankehään juuri tänä aikana.

merkittävä syy vähimmäispalkkojen korotuksiin on korkea inflaatio 1970-luvun lopulla ja 1980-luvulla. kun 1970-luvulla, jolloin tapahtui kaksi öljysokkia, keskimääräinen inflaatio oli 12 prosenttia; 1980-luvulla se nousi hieman alle 20 prosentin (Papadopoulos, 2016). Se pyrittiin onnistuneesti laskemaan 24,9 prosentista vuonna 1980 20,5 prosenttiin vuonna 1983. Inflaation aiheuttamat merkittävät tulonmenetykset korvattiin palkkojen automaattisella sopeuttamisella inflaatioon, kun taas, kuten Dracatos (1988) selittää, kaksi kolmasosaa hintojen noususta siirrettiin vaihtotaseen alijäämään, joka kasvoi merkittävästi. Lisäksi 1980-luvun alussa ja Kreikan liityttyä Euroopan yhteisöihin hinnat alkoivat nousta kaupattavien tavaroiden osalta, minkä jälkeen palkat ja palkkiot nousivat (Dracatos, 1988). Todennäköisesti hinnankorotukset siirtyivät kaupankäyntitavaroista muihin kuin kaupankäyntitarkoituksiin, mikä aiheutti tietyn Balassa-Samuelson-ilmiön (jollaista on havaittu useissa muissakin EU: hun liittyneiden valtioiden tapauksissa).

1980-luvulla myös kulutus ja kulutustahti nousivat voimakkaasti (Dracatos, 1988). Jälkiviisauden avulla voi nyt paremmin ymmärtää, että Kreikan talous lähti kulutuspohjaisen kehityksen tielle keinona kompensoida huomattavia tulonmenetyksiä ja 1970-luvulla alkanutta ja 1980-luvulla jatkunutta hinnannousua. Vastatessaan deindustrialisaation, organisatorisen rakennemuutoksen ja maailmanlaajuisen kilpailun haasteisiin sosialistihallitus asetti politiikkansa keskipisteeksi täystyöllisyyden ja uhrasi muut makrotaloudelliset tavoitteet sekä julkisen talouden vakauden ja elinkelpoisuuden.

vuonna 1983 Kreikan drakma devalvoitiin 15,5 prosentilla kompensoidakseen kilpailukyvyn menetyksiä. Tuolloin julkisen sektorin roolia viennin vauhdittajana pidettiin välttämättömänä (Kazakos et al., 2016). Tähän suuntaan on luotu useita instituutioita: viennistä vastaava virasto, viennistä vastaava elin ja uusi standardointi – ja pakkausjärjestö. Lisäksi päätettiin tiettyjä teollisuudenaloja koskevista tuonnin suojatoimenpiteistä (Kazakos et al., 2016). Olemassa oleva alijäämä ja yksityisten nettomääräisten varojen virtojen väheneminen tekivät valtion lainanoton välttämättömäksi (Kazakos et al., 2016).

samaan aikaan kaikkien luottolaitosten korot olivat hyvin korkeat, eikä niiden taso ollut mahdollistanut investointeja ja tuotannon edistämistä. Kuten Dracatos (1988) huomautti, luottopolitiikan rooli tuotannon aktivoinnissa oli riittämätön, eikä se kyennyt ratkaisemaan likviditeettiongelmaa, joka oli olemassa jo vuonna 1982.

helmikuussa 1982 Kreikan valtio toimitti muistion, jossa se esitti kantansa suhteistaan Euroopan yhteisöihin selvitäkseen useista talousongelmistaan. Vaikka muistiossa tunnustetaankin Kreikan pitkän aikavälin rakenteellinen ja makrotaloudellinen epätasapaino ja ongelmat, siinä todettiin myös Euroopan yhteisöjen saaman kilpailun vahvuus ja valtion vaikeudet selviytyä siitä tuolloin, kun otetaan huomioon, että varoja siirrettiin erittäin vähän yhteisen EU: n talousarvio7: n kautta (Kazakos, 2001).

todisteita Kreikan vaikeuksista selviytyä EY: n kilpailusta varhaisessa vaiheessa löytyy giannitsisin (1988) toimittamasta laajennetusta analyysista. Giannitsis (1988) on havainnut vuosien 1981-86 aikana markkinaosuuksien muutoksia, kilpailukyvyn heikkenemistä ja siihen liittyvää kasvuvauhdin hidastumista. Hän esitti, että sodan jälkeen kehittynyt Kreikan perinteinen teollisuuspylväs ei kykene selviytymään EY-kumppaniensa kilpailusta. Tämä osa erotettiin toisesta muutoksessa olevasta osasta. Hän havaitsi, että kreikkalaisen tuotannon integroituminen kansainvälisille markkinoille oli vähäistä ja suoja säilyi (vaikka sitä alennettiinkin). Giannitsis (1988: 422) viittasi myös komission tietynlaiseen kielteiseen suhtautumiseen kaikkiin niihin tekijöihin, jotka olisivat olleet keskeisiä välineitä kehityssuuntautuneen tuotantopolitiikan kannalta. Hän mainitsi pienimuotoisen teollisuudensuojan hylkäämisen, ” suurten teollisuusinvestointien rahoituksen hiljaisen hylkäämisen muistion yhteydessä, Euroopan yhteisöjen tuomioistuimeen tehdyn valituksen ja kaikkien teollisuudenalojen sopeuttamispakon, pääomanliikkeiden, alikehittyneen tuotantotoiminnan (maatalouskoneet, autot, lääkkeet jne.) suojelemiseksi.), ja erityisesti yhtenäismarkkinoiden käyttöönotto vuonna 1992, vaikka poikkeamismahdollisuuksia oli vähän” (Giannitsis,1988: 422), 8 jotka kaikki muodostivat osittaisia toimia ”laajemmasta käsityksestä, jonka keskeinen tavoite oli status quon säilyttäminen ja Euroopan sisäinen työnjako osallistumisessa teollisuuden erikoistumisen hyötyihin sekä Euroopan” pohjoisen ” ja ”etelän” väliset voimatasapainot ” (Giannitsis, 1988: 422).

vuonna 1985, heti kun Kreikan sosialistihallitus astui toisen kerran valtaan (neljän vuoden vaalikierros), se harkitsi vakavasti mahdollisuutta toteuttaa vakausohjelma vaihtotaseen epätasapainon aiheuttaman kehityksen kääntämiseksi. Vakausohjelmasta päätettiin lopulta,ja vaihtokauppana Kreikan hallitus lainasi yhteisöltä 1750 miljoonaa yhdysvaltain dollaria. Yhteisön viranomaisten Kreikan hallitukselle tarjoama vaihtoehto olisi ollut kääntyä Kansainvälisen valuuttarahaston puoleen (Kazakos, 2001). Kreikan hallitus oli myös päättänyt olla pyytämättä rahoitusta kansainvälisiltä markkinoilta, koska ajoitus oli kriittinen ja lainakorot olisivat olleet paljon korkeammat kuin yhteisön laina. Kreikan hallituksen ohjelman tavoitteena oli Kreikan talouden kilpailukyvyn välitön parantaminen, inflaation hidastaminen sekä tuotantorakenteiden voimaannuttaminen ja nykyaikaistaminen (Kazakos, 2001). Kreikan drakman välitön 15 prosentin heikkeneminen auttoi ohjelman välitöntä täytäntöönpanoa ja vahvan valuutan politiikan (”vahva drakma”) edistämistä. Valtio päätti olla uhraamatta vaan pitää julkiset investoinnit koskemattomina (Kazakos, 2001).

kaksi lisäehtoa oli suosinut tämän politiikan valintaa (lainan saamiseksi E. C.: ltä). Ensinnäkin yhteisö salli Kreikan olla lakkauttamatta tiettyjä etuoikeuksia (kuten vientitukia ja maaöljymonopolia). Ja toiseksi: ”bensiinin hinnan dramaattinen lasku, joka osaltaan paransi maksutasetta, ja kansainvälisten korkojen lasku, joka vähensi valtion budjetin taakkaa korkojen maksamisesta” olemassa olevien kertyneiden velkojen osalta (Kazakos, 2001: 381).

näistä olosuhteista huolimatta ohjelma kesti vain kaksi vuotta. Kazakos (2001) katsoo, että lyhyt kesto johtuu seuraavista syistä: I) ohjelman pääasiallisen rasitteen kantoivat palkansaajat ja erityisesti jotkut heistä; ii) uskottavuusongelma: vakausohjelman jälkeen toteutettavat politiikat olivat kaikkea muuta kuin vaaleja edeltäviä lupauksia ja vaalipiirissä luotuja odotuksia. Jälkimmäiselle annettiin lupaukset ”vielä parempia päiviä” 9 (Kazakos, 2001: 381-382). Kreikan pääministeri, erittäin arvostettu taloustieteilijä, oli riittävän selkeä ja vaati tiedottaessaan Kreikan kansalaisille, että talous edellyttää tällaista politiikan muutosta, seisoa kahdella jalallaan eikä ”lasitavarajaloilla”10; (iii) ohjelma oli yksipuolinen eikä sillä ollut kehityssuuntausta. Niinpä samalla kun se alensi reaalipalkkoja 13: lla.4% kahden vuoden kuluessa se jätti julkisen talouden alijäämän lähteet ennalleen eikä ollut käsitellyt julkisten menojen leikkaamista koskevaa ongelmaa (ibid: 387). ”Tahattomana sivutuotteena ”se johti”vahvan drakman” politiikan luomiseen. Komissio oli laskenut, että drakman arvo oli 27 prosenttia vuosina 1988-1996 (ibid: 387).11 Arsenis (2016) viittaa siihen, että vahvan drakman politiikka on ollut melko epäonnistunutta.

Xafa (2017) selittää, että velan suhde BKT: hen kasvoi huomattavasti vuodesta 1992 vuoteen 1993, mikä johtui hallituksen päätöksestä kirjata useita yrityksiä omistaneiden maatalousosuuskuntien ja-yritysten, Kreikan Maatalouspankin (ATE), Kreikan teollisuuden kehityspankin (ETBA) ja muiden valtion omistamien pankkien sekä valtion omistamien yritysten ja organisaatioiden takaamattomat ja takaamattomat velat 1980-luvulla. Kreikan yritysten Rakenneuudistusjärjestö (OAE) perustettiin vuonna 1981 kahden öljykriisin, deindustrialisaation ja kasvavan kansainvälisen kilpailun seurauksena. Sen tavoitteena oli avainasemassa olevien yritysten ja Kreikan teollisuuden uudelleenjärjestely. Tätä tavoitetta ei ole saavutettu, ja 43 yrityksen yhteenlaskettu velka, joka oli 172 miljardia drakmaa, kolminkertaistettiin lopullisesti ennen kuin Kreikan hallitus päätti yksityistää nämä yritykset vuonna 1990 (Xafa, 2017). Vuonna 1992 Kreikan hallitus laski liikkeeseen valtion obligaatioita kaikkien korottamattomien lainojen maksamiseksi, mikä kasvatti julkista velkaa 21,6 prosenttia suhteessa BKT: hen (Xafa, 2017). Velan äkillinen kasvu suhteessa bruttokansantuotteeseen johtui tuolloin myös Kreikan päätöksestä liittyä valuuttaunioniin, mikä edellytti Kreikan keskuspankin puolueettomuutta valtiolta. Valtio joutui kantamaan Kreikan keskuspankin kolmen suuren tilin velkataakan: öljyn tuontilainat, valuuttakurssierot ja alijäämien rahoittamisen. Niitä kertyi vuosikymmenten aikana Kreikan keskuspankin tileille ja niiden koko oli 3,1 miljardia drakmaa, mikä oli tuolloin 22,3 prosenttia Kreikan bruttokansantuotteesta. Kreikan valtio käytti tuolloin IMF: n tukea järjestääkseen tämän osan velasta laskemalla liikkeeseen kansainvälisiä velkakirjoja. Xafa (2017) huomauttaa, että tämän asetuksen seurauksena julkinen velka nousi 87,8 prosentista vuonna 1992 110,1 prosenttiin vuonna 1993.

on merkille pantavaa, että vuosikymmen ennen Maastrichtin sopimusta Kreikan valtio oli täyttänyt 60 prosentin velkasuhteen suhteessa BKT: hen (tämä asetettiin välttämättömäksi edellytykseksi liittymiselle yhteiseen valuuttaunioniin Maastrichtin sopimuksen jälkeen vuonna 1993). Useiden peräkkäisten vuosien aikana sekä ennen yhteisvaluuttaan liittymistä että sen jälkeen Kreikka ei kuitenkaan ollut täyttänyt tätä erityistä kriteeriä. Tämä on osoitus siitä suuntauksesta, joka Kreikan taloudessa on kehittynyt sen EY-jäsenyyden aikana.

erillinen velkasuhteen jakso on se, joka alkaa vuodesta 1993 ja ulottuu vuoteen 2008 asti, juuri ennen kriisin puhkeamista. Tämä on pitkä ajanjakso, jonka aikana velka suhteessa BKT: hen vakiintui noin hieman yli 100 prosentin tasolle. Tämän kauden ensimmäinen vaihe, jossa kaikki määrät lasketaan Kreikan Drakmoina, on erotettava merkittävästi vuoden 2001 jälkeisestä toisesta vaiheesta, jolloin Euro korvaa drakman. EU: n koheesiopolitiikan ohjelmakauteen kuuluu myös kaksi erillistä Kreikan valtion ohjelmakautta, joista ensimmäinen kesti vuodet 1994-1999 ja toinen vuodesta 2000 vuoteen 2006 (KS.luvut 2 ja 3).

kauden tärkein näkökohta on se, että vaikka velka prosentteina BKT: stä mitattuna pysyy melko vakaana, nimellisesti se kasvaa edelleen merkittävästi. Kuva. 1.7 esittää Kreikan konsolidoidun bruttovelan BKT: n vuositasot. Kun se oli 100,8 miljardia euroa vuonna 1995, se kasvoi 136 euroon.5 miljardia vuonna 1999 ja 163 miljardia euroa vuonna 2001. Suurin osa Kreikan valtion konsolidoidusta bruttovelasta kertyi vuoden 2001 jälkeen. Vuosina 2001-2008 velka nousee 163 miljardista eurosta ennennäkemättömään (koko Kreikan valtion historian aikana) 264,8 miljardiin euroon. Tämän lyhyen ajanjakson aikana velka kasvaa lähes 101,8 miljardilla eurolla ja yli kaksinkertaistuu vuoteen 1998 verrattuna.velka on syntynyt pääasiassa sen liityttyä euroalueeseen. Voidaan väittää, että tämä on pääsyy markkinoiden reagointiin, koska näytti siltä, että Kreikka suunnitteli jonkinlaista poikkeamaa tai toimintahäiriötä toiminnassa. Velkaa kertyi 51,1 miljardia euroa vuosina 2000-2004 ohjelmakauden 2000-7 alkuvaiheessa ja 65,5 miljardia euroa vuosina 2004-8. Jos velka mitataan vuodesta 2004 vuoteen 2009, joka sisältää vuoden 2009 eli hallituksen vaihtovuoden, velka kasvaa—jälleen—101,8 miljardilla eurolla.

kuva 1.7. Julkisyhteisöjen konsolidoitu bruttovelka Kreikka, miljardeina euroina.lähde: julkisyhteisöjen konsolidoitu bruttovelka: liiallisia alijäämiä koskeva menettely (perustuu EKT 2010: een), Ameco-sarjan muuttuja: UDGG. Huomautus: arviot vuosille 2017 ja 2018.

Fig. 1.8 jaotellaan BKT sen eriin eli kulutusmenoihin, pääoman bruttomuodostukseen sekä tavaroiden ja palvelujen nettovientiin. Se auttaa siten tarkastelemaan tarkemmin edellä mainittua BKT: n noususuuntausta kaudella 2001-9. Se näkyy Fig. 1.8 että tämä BKT: n nouseva trendi liittyy lähinnä kulutusmenojen nousevaan trendiin (vuodesta 1996) eikä pääoman bruttomuodostuksen nousevaan trendiin. Jälkimmäinen on vähemmän ilmeinen verrattuna edelliseen, joka on paljon jyrkempi. Lisäksi on selvää, että bruttokansantuotteen kolmannen osatekijän osalta tavaroiden ja palvelujen nettovienti (vienti vähennettynä tavaroiden ja palvelujen tuonnilla) on negatiivista ja sen kehitys heikkenee kriisivuoteen ja IMF: n sopeutuspolitiikkojen alkamiseen asti. Kreikan taloudelle on toisin sanoen ominaista kulutuksen voimakas kasvu verrattuna rajallisempaan kykyyn muodostaa kiinteää pääomaa. Lopputulos on sellainen, että tavaroiden ja palvelujen tuontia tapahtuu enemmän kuin vientiä.

kuva 1.8. BKT ja sen osatekijät (menolähestymistapa).

lähde: Hellenic Statistical Services, saatavilla verkossa 17/10/2017 lähtien. Huomautus: BKT lasketaan laskemalla yhteen kulutusmenot (FCE), pääoman bruttomuodostus sekä tavaroiden ja palvelujen viennin ja tavaroiden ja palvelujen tuonnin erotus. BKT mitattuna markkinahintoina. Tietoja on tarkasteltu käyttäen perusvuotta 2010 EY: n asetuksen 549/2013 (EKT 2010) mukaisesti. Arviot jaksolta 2011-16 (Asteriskilla).

Fig. 1.9 paljastaa kulutusmenojen rakenteen. On ilmeistä, että kotitalouksien kulutus ei ole ainoastaan paljon suurempi suhteessa julkisyhteisöjen kulutukseen (ja tietysti kotitalouksia palvelevien voittoa tavoittelemattomien laitosten kulutukseen—KPVISH), vaan että kotitalouksien kulutuksessa on huomattava nouseva suuntaus, jota voitaisiin luonnehtia merkittäväksi kasvutekijäksi. On syytä mainita, että kulutuksen suhteellinen kohdentaminen ei muutu merkittävästi vuoden 2009 jälkeen. Näin ollen voidaan tehdä merkittävä johtopäätös, että kiinteän pääoman muodostuminen Kreikassa ei ollut riittänyt viennin vauhdittamiseen ja maan kehitys (ilmaistuna BKT: n kasvuna euroalueen jäsenyyttä edeltävänä aikana ja sen liittymisen jälkeen) johtui enimmäkseen kulutuksesta. Juuri tämä täsmällinen kasvumalli liittyy velkaantumisen kasvuun.12

kuva 1.9. Kulutusmenojen jakautuminen, 1996-2016.lähde: Hellenic Statistical Services, saatavilla verkossa 17/10/2017 lähtien. Huom.kulutusmenot (FCE) on julkisyhteisöjen kulutuksen, kotitalouksia palvelevien voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen kulutuksen ja kotitalouksien kulutuksen summa. Tietoja on tarkasteltu käyttäen perusvuotta 2010 EY: n asetuksen 549/2013 (EKT 2010) mukaisesti. Arviot jaksolta 2011-16 (Asteriskilla).

vuonna 2008 ja sen jälkeen velka kasvoi edelleen, mutta tämän osan kasvusta voidaan katsoa johtuvan kriisin purkautumisesta, lukuun ottamatta syitä, jotka johtivat edellä mainittuun ilmeiseen ja merkittävään noususuuntaukseen.

ei voi antaa luotettavaa ennustetta siitä, olisiko nouseva trendi jatkunut, jos kriisiä ei olisi ilmennyt. Mutta nämä kaksi, nouseva trendi ja kriisin tuleminen, voidaan nähdä kahtena—eikä ainutlaatuisena—erillisenä syynä, jotka johtavat samaan lopputulokseen (vuoden 2008 jälkeen).

heti vuoden 2008 jälkeen konsolidoidun velan kasvu on niin jyrkkää, että se nousee 356,3 miljardiin euroon vuonna 2011.

kuten kuvassa. 1.10 konsolidoidun bruttovelan muutos oli 14,8 miljardia euroa vuonna 2001 (vuodesta 2000 vuoteen 2001), 17,8 miljardia euroa vuonna 2004 ja 14,7 miljardia euroa vuonna 2005.

kuva 1.10. Julkisyhteisöjen sulautetun velan vuosimuutos, mrd. euroa.

lähde: AMECO series, UDGG. Huomautus: arviot vuosille 2017 ja 2018. Kirjoittajan laskelmat.

julkisyhteisöjen sulautetun velan muutos pieneni vuoden 2004 jälkeisenä aikana, heti kun valtio vaihtui (Kuva. 1.10).13 Valtion sulautetun velan supistumissuuntaus on sama kuin kaudella 1996-1998, joka oli kauden ensimmäinen vaihe. Jos ne nähdään yhdessä, ne paljastavat poliittisia pyrkimyksiä vakauttaa taloutta verotuksellisesti. Vuonna 2004, jolloin olympialaiset järjestettiin Ateenassa, muutos oli 17,8 miljardia euroa, 7,7 miljardia euroa enemmän kuin vuonna 2003 (jolloin muutos oli 10,1 miljardia euroa).

viikunat. 1.7 ja 1.10 osoittavat, että kaikkina vuosina paitsi vuonna 2012 (jolloin PSI – yksityisen sektorin osallistuminen – määrättiin) Kreikan velka kasvoi nettomääräisesti joko korkeana tai matalana. Tämä ei näy velan trendissä bruttokansantuotetta kohti. Syynä on ilmeisesti se, että murtoluvun nimittäjäkin kasvaa.

kolmas ja viimeinen kausi alkaa maailmanlaajuisen kriisin kynnyksellä vuonna 2009 ja jatkuu tähän päivään asti.

taulukosta 1.3 käy ilmi, että jos toteutuneelle velkatasolle asetetaan joka vuosi sama keskimääräinen kasvusuuntaus (viimeisessä sarakkeessa), velka olisi saavuttanut vuoteen 2011 mennessä saman tason kuin lopullisesti (virallisesti) kirjattu. Lisäksi eristämällä ja käyttämällä tätä vuosien 2001-8 kasvusuuntausta vain (toinen sarake) ja aloittamalla vuoden 2008 jälkeen konsolidoidun velan oletettu taso vuonna 2012 on lähes sama kuin todellisuudessa (ensimmäisen sarakkeen luvut). Tähän tulokseen päästiin vuoden 2011 osalta huolimatta siitä, että IMF noudatti useita aktiivisia politiikkoja. Tästä ennusteesta voi päätellä, että IMF: n politiikalla ei ollut onnistuttu poistamaan makrotalouden epätasapainoa ja Kreikan velkaantumisen kasvavaa trendiä siihen mennessä vuosien 2010-2011 alussa.15

kuva. 1.11 kuvaa julkisyhteisöjen kokonaistuloja, kokonaismenoja ja nettoluotonantoa vuosina 1995-2016. Julkisyhteisöihin kuuluvat valtio, Paikallishallinto ja sosiaaliturvarahastot. Sekä kokonaismenot että kokonaistulot kasvavat. Nettoluotonoton kasvu johtuu kokonaismenojen kasvusta kokonaistuloja suuremmaksi erityisesti vuoden 2002 ja vuoden 2007 jälkeen. Jos poliittinen valinta/Halukkuus olisi ollut sellainen, että kokonaistulot olisivat ylittäneet kokonaismenot, nettolainanotto olisi vähentynyt.

kuva 1.11. Julkisyhteisöjen kokonaismenot, kokonaistulot ja nettoluotonotto.

lähde: Kreikan tilastoviranomainen, tiedot muuttuivat kiinteähintaisiksi yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin, AMECO-sarjan (ZCPIH), avulla miljoonina euroina.

verrattuna muihin euroalueen kumppaneihin Kreikan nettolainanotto prosentteina BKT: stä alkaa heikentyä vuoden 1995 jälkeen, kun maan pyrkimykset liittyä euroalueeseen voimistuvat ja kun maa osallistuu euroalueeseen varhaisessa vaiheessa (2001-9) (Kuva. 1.12).

kuva 1.12. Nettoluotonanto ( + ) tai − Otto ( – ) prosentteina BKT: stä.

lähde: AMECO series, UBLA (nettoluotonanto ( + ) tai nettoluotonotto ( − ): koko kansantalous).

Kreikan talouden luottoluokitus, sellaisena kuin useat luottoluokitusyhtiöt ovat sen antaneet, ei noudata kolmea ajanjaksoa koskevaa samaa tai vastaavaa jaottelua. Eri luottoluokitusyhtiöiden käyttämissä mittauksissa (Kuva. 1.13), Kreikan luottoluokitus oli huipussaan vuosina 1998-2008, heti kun maa paransi makrotaloudellisia lukujaan ja erityisesti sen liityttyä euroalueeseen saavuttaen jopa Aa2: n tason. Sen jälkeen se laski merkittävästi vuodesta 2008 vuoteen 2011, heti Kreikan kriisin puhjettua, saavuttaen todellisen merkitykseltään hyvin vähäisen luottoluokituksen (Ca tai C).16

kuva 1.13. Kreikan talouden luottoluokitukset.

lähde: Public Debt Management Authority, Kreikka.