Michelangelo
Giuliano de’ Medicin, Nemoursin herttuan hauta, allegorisilla kuvioilla yöstä ja päivästä
1520-34
marmori
istuva hahmo n. 5 ’10” (1,8 m)
Cappelle Medicee, San Lorenzo, Firenze

Michelangelo teloitti Medicin hautojen marmorihahmot San Lorenzon uuteen Sakaristoon suuren mullistuksen aikana. Medicien paavi Klemens VII: n ja Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisarin Kaarle V: n väliset vihamielisyydet johtivat Rooman erottamiseen vuonna 1527. Samaan aikaan Firenze syrjäytti viimeisimmän Medicien ja perusti tasavallan uudelleen. Vuonna 1529 Kaarle V piiritti Firenzen Klemens VII: n yllytyksestä ja kaupunki kukistui 10 kuukautta kestäneen vastarinnan jälkeen. Medicin Uusi kuvernööri määräsi Michelangelon salamurhattavaksi, koska tämä oli auttanut tasavaltaa hyökkäyksessä. San Lorenzon kaanon piilotti Michelangelon, kunnes paavi armahti hänet. Paavi asetti virkaansa herttua Alessandro de ’ Medicin, jota ei tunnettu ystävällisyydestä. Michelangelo pakeni kotoaan Firenzestä Roomaan paavin kuoltua vuonna 1534 eikä palannut herttuan salamurhan jälkeen kolme vuotta myöhemmin. Michelangelon oppilaat asensivat kuviot haudoille lopulta vuonna 1545. (Hartt, History of Italian Renaissance art, 546-547)

vaikka kappelissa on myös Lorenzo mahtavan ja hänen murhatun veljensä Giulianon hauta, kaksi huomiota herättävämpää ovat kahden pienemmän Medici-herttuan hautakammiot, joissa on ajankohdat. Michelangelon paon vuoksi haudat eivät koskaan olleet täysin valmiit, ja jäljelle jäivät neljä dramaattista ja merkittävää hahmoa, yö ja päivä sekä aamu ja Hämärä, joissa oli karkeasta marmorista tehtyjä kohtia. Neljä lihaksikasta hahmoa näyttävät kasvavan ulos koteloistaan, kiemurtelevat turhautuneina tai roikkuvat alakuloisina. Michelangelo kirjoitti yölle omat sanansa:

Grato m’ e’ l ’sonno e piu’ l’ Esser di sasso
mentre che ’l danno e la vergogna dura;
non veder, non sentir m’ e ’gran ventura;
pero’ non mi destar, deh!
parla basso.

on ilo nukkua ja vielä enemmän olla kiveä:
niin kauan kuin häpeää ja häpeää voi kestää,
ainoa toiveeni on nähdä eikä tuntea enää.
Speak softly, I beg you, do not awaken me.

nämä pakottavat, piinatut patsaat joutuivat pakottavan, piinatun luojansa tavoin pakenemaan Firenzestä suuren uhan ja epävarmuuden aikana. Toisen maailmansodan alussa gallerioiden ja muistomerkkien vartijat olivat suojanneet patsaat hiekkasäkeillä ja rakennustelineillä. Koska Firenzen yllä oli ilmahyökkäysten uhka, päätettiin, että patsaat jouduttaisiin siirtämään, mikä ei ollut ilkeä uroteko. Tämä tehtävä oli yksi monimutkaisimmista kaikista poistoista. Herttuoita edustavien hahmojen oli poistettava ja madallettava lokeroistaan omien hautojensa yläpuolelle, ja vuorokaudenajat oli nostettava haudoista, joista ne näyttivät liukuvan pois. (Brey, 263)

Torre A Conan talletuksella MFAA: n upseeri luutnantti Hartt törmäsi patsaisiin kiivetessään puulaatikoiden päälle. Häkkejensäkin läpi ne olivat henkeäsalpaavia. Häkeltynyt Hartt katseli yhtä laatikoista kohdatakseen ” Michelangelon Aamunkoiton tuskaiset Kasvot.”(Hartt, firenzeläinen art under fire, 30) patsaat, toisin kuin Michelangelo, palaisivat Firenzeen. Ne palautettiin alkuperäisille paikoilleen.

Michelangelo
Urbinon herttuan Lorenzo de’ Medicin hauta, allegoriset hämärän ja aamunkoiton hahmot
1520-34
marmori
istuva hahmo n. 5 ’8″ (1,7 m)
Cappelle Medicee, San Lorenzo, Florence

works Cited

• Hartt, F. (1949). Firenzeläistä taidetta tulituksen alla. Princeton: Princeton University Press.