saatuaan potkut luutnanttina elokuussa 1970 Woodward pääsi Harvard Law Schooliin, mutta hänet valittiin olemaan osallistumatta siihen. Sen sijaan hän haki työtä the Washington Postin toimittajana samalla kun suoritti George Washingtonin yliopiston Shakespearen ja kansainvälisten suhteiden jatko-opintoja. Postin metropolitan-toimittaja Harry M. Rosenfeld antoi hänelle kahden viikon oikeudenkäynnin, mutta ei palkannut häntä, koska hänellä ei ollut journalistista kokemusta. Oltuaan vuoden Montgomery Sentinelissä, joka oli viikoittain ilmestyvä sanomalehti Washington D. C.: ssä. Woodward palkattiin Post reportteriksi vuonna 1971.

WatergateEdit

Woodward ja Carl Bernstein saivat molemmat tehtäväkseen raportoida 17.kesäkuuta 1972 tapahtuneesta murrosta demokraattien kansallisen komitean päämajaan Watergate-nimisessä toimistorakennuksessa Washingtonissa. Heidän työnsä, toimittaja Ben Bradleen alaisuudessa, tuli tunnetuksi siitä, että hän raportoi ensimmäisenä useista poliittisista ”likaisista tempuista”, joita Nixonin uudelleenvalintakomitea käytti uudelleenvalintakampanjansa aikana. Heidän kirjansa skandaalista, kaikki Presidentin miehet, tuli No. 1 bestseller ja myöhemmin muutettiin elokuva. Vuoden 1976 elokuva, jonka pääosissa olivat Robert Redford Woodwardina ja Dustin Hoffman Bernsteinina, muutti toimittajat julkkiksiksi ja herätti tutkivan journalismin kiinnostuksen aallon.

kirja ja elokuva johtivat myös Woodwardin salaisen Watergate-tiedonantajan, Syväkurkun, henkilöllisyyden kestävään arvoitukseen, joka oli viittaus tuohon aikaan suositun pornoelokuvan nimeen. Woodward sanoi suojelevansa Syväkurkun henkilöllisyyttä, kunnes mies kuolee tai antaa nimensä paljastua. Yli 30 vuoden ajan vain Woodward, Bernstein ja kourallinen muita tiesivät tiedonantajan henkilöllisyyden, kunnes hänen perheensä väitti Vanity Fair-lehdelle olevansa entinen liittovaltion poliisin FBI: n apulaisjohtaja W. Mark Felt toukokuussa 2005. Woodward vahvisti välittömästi väitteen todenperäisyyden ja julkaisi myöhemmin kirjan nimeltä The Secret Man, joka kertoi yksityiskohtaisesti hänen suhteestaan Feltiin.

Woodward ja Bernstein julkaisivat kaikkien presidenttien Miesten jälkeen toisen Watergatea käsittelevän kirjan ”the Final Days” (Simon and Schuster 1976), joka käsitteli perusteellisesti ajanjaksoa marraskuusta 1973 presidentti Nixonin eroamiseen elokuussa 1974.

Woodwardin ja Bernsteinin Watergate-papereita säilytetään Harry Ransom Centerissä Texasin yliopistossa Austinissa.

”Jimmy’ s World”-skandaalin

syyskuussa 1980 julkaisun etusivulle ilmestyi sunnuntaijuttu nimeltä ”Jimmy’ s World”, jossa toimittaja Janet Cooke kirjoitti henkilökuvan kahdeksanvuotiaan heroiiniaddiktin elämästä. Vaikka jotkut Postin sisällä epäilivät tarinan todenperäisyyttä, sitä puolustivat lehden toimittajat mukaan lukien Woodward, joka oli apulaistoimitusjohtaja. Woodward toimitti tarinan Pulitzer – palkinnon harkintaan, ja Cooke sai Pulitzer-palkinnon 13.huhtikuuta 1981. Tämän jälkeen tarina todettiin täydelliseksi sepitelmäksi, ja Pulitzer palautettiin. Jälkikäteen Woodward lausui:

uskon, että päätös nimetä tarina Pulitzeriksi on vähämerkityksinen. Uskon myös, että sillä voitolla ei ole merkitystä. Se on loistava tarina-väärennös ja petos, että se on. Olisi absurdia, että minä tai kuka tahansa muu toimittaja tarkastelisi palkintoehdokkaina olevien tarinoiden aitoutta tai paikkansapitävyyttä.

1996 campaign finance controlersyedit

Kiinan väitetty rooli Yhdysvaltain vuoden 1996 kampanjarahoituskiistassa sai ensi kertaa julkista huomiota, kun Woodward ja Brian Duffy julkaisivat jutun, jonka mukaan Yhdysvaltain oikeusministeriön tutkimus varainkeruutoiminnasta oli paljastanut todisteita siitä, että kiinalaiset agentit pyrkivät ohjaamaan ulkomaisten lähteiden lahjoituksia demokraattien Kansalliskomitealle (DNC) ennen vuoden 1996 presidentinvaalikampanjaa. Toimittajat kirjoittivat tiedustelutietojen osoittaneen, että Kiinan Washingtonin-suurlähetystöä käytettiin DNC: n avustusten koordinointiin.

George W. Bushin hallintomenot

Woodward vietti enemmän aikaa kuin kukaan muu toimittaja entisen presidentin George W. Bushin kanssa, haastatellen häntä kuusi kertaa lähes 11 tunnin ajan yhteensä. Woodwardin neljä kirjaa, Bush at War (2002), Plan of Attack (2004), State of Denial (2006) ja The War Within: A Secret White House History (2006-2008) (2008) ovat yksityiskohtaisia kertomuksia Bushin presidenttikaudesta, mukaan lukien vastaus syyskuun 11. päivän iskuihin ja Afganistanin sotiin ja Iraq.In tammikuussa 2002 julkaistussa artikkelisarjassa hän ja Dan Balz kuvailivat Camp Davidin tapahtumia syyskuun 11.päivän jälkimainingeissa ja käsittelivät maailmanlaajuista Hyökkäysmatriisia.

Woodward uskoi Bushin hallinnon väitteitä Irakin joukkotuhoaseista ennen sotaa. Aikana ulkonäkö Larry King Live, hän kysyi puhelinsoittaja, ”Oletetaan, että menemme sotaan ja mennä Irakiin ja ei ole joukkotuhoaseita”, Woodward vastasi ” luulen, että mahdollisuus, että tapahtuu on noin nolla. Sitä on liikaa.”Woodward myönsi myöhemmin virheensä sanoen:” taisin pudottaa pallon tähän. Minun olisi pitänyt suhtautua paljon, paljon kovemmin joukkotuhoaseiden todellisuuteen kohdistuvaan skeptisyyteen, toisin sanoen sanoa: ”hei, katso, todisteet eivät ole niin vahvoja kuin he väittivät.””

vuonna 2008 Google Talks-sarjan yhteydessä Googlen toimitusjohtajan Eric Schmidtin haastattelema Woodward kertoi, että hänen Bush at War-sarjastaan on tekeillä neljäs kirja. Tämän jälkeen hän lisäsi leikillään, että hänen vaimonsa oli sanonut tappavansa hänet, jos hän päättää kirjoittaa sarjassa viidennen.

osallisuus Plame scandalEdit

Marraskuun 14.päivänä 2005 Woodward antoi kahden tunnin lausunnon erityisavustaja Patrick Fitzgeraldille. Hän todisti, että vanhempi hallinnon virkamies kertoi hänelle kesäkuussa 2003, että Irakin sotakriitikko Joe Wilsonin vaimo (myöhemmin tunnistettu Valerie Plameksi) työskenteli CIA: lle JOUKKOTUHOASEANALYYTIKKONA, ei peiteagenttina. Woodward näyttää olleen ensimmäinen toimittaja, joka sai tietää työstään (joskaan ei hänen nimeään) hallituslähteeltä. Lausunnosta uutisoi Washington Post 16. marraskuuta 2005, ja se oli ensimmäinen kerta, kun Woodward paljasti julkisesti, että hänellä on tapauksesta erityistä tietoa. Woodward todisti, että tiedot annettiin hänelle ”rennosti” ja ”suoralta kädeltä”, ja sanoi, että hän ei usko sen olleen osa mitään koordinoitua pyrkimystä ” out ” Plame CIA: n työntekijänä. Myöhemmin Woodwardin lähde tunnisti itsensä. Se oli Richard Armitage, Colin Powellin apulainen ja Irakin sodan ja Valkoisen talon sisäpiirin sisäinen kriitikko.

Woodward sanoi paljastuksen tulleen pitkän, luottamuksellisen taustahaastattelun päätteeksi hänen vuonna 2004 julkaistuun kirjaansa ”Plan of Attack”. Hän ei tuolloin paljastanut virkamiehen paljastusta, koska se ei tuntunut hänestä tärkeältä. Myöhemmin hän piti sen itsellään, koska se tuli osana luottamuksellista keskustelua lähteen kanssa.

lausunnossaan Woodward sanoi myös keskustelleensa Scooter Libbyn kanssa kesäkuussa 2003 käydyn keskustelun jälkeen luottamuksellisen hallintolähteensä kanssa ja todisti, että on mahdollista, että hän olisi kysynyt Libbyltä lisää kysymyksiä Joe Wilsonin vaimosta ennen kuin tämä työskenteli CIA: ssa ja hänen henkilöllisyytensä oli julkisesti tiedossa.

Woodward pyysi Washington Postin toimittajalta Leonard Downie Jr: lta anteeksi sitä, ettei kertonut hänelle aiemmin kesäkuussa 2003 käydystä keskustelusta. Downie hyväksyi anteeksipyynnön ja sanoi, että vaikka lehti olisi tiennyt, se ei olisi muuttanut uutisointiaan.

New Yorkin yliopiston professori Jay Rosen Arvosteli Woodwardia ankarasti siitä, että hänen väitetään olleen Bushin Valkoisen talon myötäeläjä, ja myös siitä, ettei hän kertonut totuutta roolistaan Plamen asiassa, kirjoittaen: ”Woodward ei ole vain metsästyksessä, mutta hän on hitaasti muuttumassa jahdatuksi. Osa mitä jää paljastamatta on, miten Woodward pelasi Bushin joukkue, ja mitä he luulivat tekevänsä vuotamalla hänelle, sekä mitä hän teki kyseenalaisia tietoja hän sai.”

muu ammatillinen toiminta

vaikka Woodward ei ole enää Postin palveluksessa, Woodward on jatkanut kirjojen kirjoittamista ja reportaaseja Washington Postiin, ja hänellä on lehden apulaispäätoimittajan titteli, jota Post median kolumnisti Margaret Sullivan kuvaili kunnialliseksi ilman säännöllisiä vastuita. Hän keskittyy presidenttiyteen, tiedusteluun ja Washingtonin instituutioihin, kuten Yhdysvaltain korkeimpaan oikeuteen, Pentagoniin ja Federal Reserveen. Hän kirjoitti myös kirjan Wired, joka kertoo Hollywoodin huumekulttuurista ja koomikko John Belushin kuolemasta.

vuonna 2018 Woodward ilmoitti osallistuvansa tutkivan journalismin verkkokurssille.

Sequester kiista Obaman hallinnon kanssa

22.helmikuuta 2013, vähän ennen kuin Yhdysvaltain liittovaltion budjetin sequester astui voimaan, Washington Post julkaisi Woodwardin kolumnin, jossa hän arvosteli Obaman hallintoa lausunnoista vuosina 2012 ja 2013, joiden mukaan jatko-osaa olivat ehdottaneet Republikaanit kongressissa; Woodward sanoi tutkimuksensa osoittavan, että jatko-osa oli peräisin Valkoisesta talosta. Lehdistösihteeri Jay Carney vahvisti, ” sequester oli jotain, josta keskusteltiin,ja kuten on raportoitu, se oli ajatus, että Valkoinen talo esitti.”

helmikuun 27.päivänä Woodward kertoi Politicolle, että ennen kolumnin julkaisua Woodward oli soittanut Valkoisen talon vanhemmalle virkailijalle, jonka toimittajat myöhemmin tunnistivat talousneuvonantaja Gene Sperlingiksi, keskustellakseen jutusta, ja että virkamies oli ”huutanut noin puolen tunnin ajan” ennen kuin lähetti hänelle sivun mittaisen sähköpostin, jossa oli lause: ”luulen, että tulet katumaan tuon väitteen tuijottamista.”Politicon reportaasissa Woodwardin keskittymistä kyseiseen linjaan kuvailtiin” tehden selväksi, että hän näki sen verhottuna uhkana”, vaikka Woodward ei käyttänyt sanaa ”uhka” tai ”uhattu”. Myös useat muut lähteet kertoivat Woodwardin ilmaisseen linjan aiottuna uhkana.

seuraavana päivänä Politico julkaisi Woodwardin ja Sperlingin koko sähköpostien vaihdon. Sperlingin ”katumuslinjaan” johtaneissa lausunnoissa luki: ”mutta olen todella sitä mieltä, että sinun pitäisi harkita uudelleen kommenttiasi siitä, että tuloja pyytävä presidentti siirtää maalipaikkaa. Tiedän, ettet ehkä usko tätä, mutta ystävänä luulen, että tulet katumaan tuon väitteen tuijottamista.”Valkoinen talo julkaisi myöhemmin lausunnon, jonka mukaan” mitään uhkaa ei tietenkään ollut tarkoitettu…Viestissä vihjattiin, että Herra Woodward katuisi tekemäänsä havaintoa jälkivartijasta, koska se havainto oli epätarkka, ei muuta.”Julkaistuaan sähköpostit useat konservatiiviset kommentaattorit ilmoittivat, etteivät enää hyväksyneet ”katumuslausunnon” luonnehtimista uhkaukseksi.

helmikuussa 28 Fox News-kanavan haastattelussa Woodward sanoi, ettei ole koskaan käyttänyt sanaa ”uhka”, mutta sanoi Sperlingin käytöksen olevan ”ei tapa toimia Valkoisessa talossa”. Hän sanoi myös: ”minulle on tulvinut sähköposteja lehdistön ihmisiltä, jotka sanovat, että tämä on juuri se tapa, jolla Valkoinen talo toimii, he yrittävät hallita eivätkä he halua tulla haastetuiksi tai risteytetyiksi”. National Journalin toimittaja Ron Fournier, konservatiivinen Washington Postin kolumnisti Jennifer Rubin ja Fox Newsin toimittaja ja Clintonin entinen neuvonantaja Lanny Davis ilmaisivat tukensa Woodwardille; Fournier ja Davis kertoivat vastaavista kokemuksista Obaman hallinnon virkamiesten kanssa.