syyllisyyden tunteet syntyvät siitä, että pettää omat eettisen käyttäytymisen säännöt. Jos säännöt kuuluisivat jollekulle toiselle, olisit vapaa syyllisyydestä. Mutta jos olet tietämättäsi sidoksissa näihin moitteettomiin normeihin—tai ehkä kasvaessasi ”imenyt” ne perheestäsi-olet altis tälle itseään piinaavalle tunteelle.

psykologisena ilmiönä syyllisyys voi olla turhauttavan piikikästä. Sillä jos sinua vaivaa tyrannimainen superego—sellainen, joka tuntee olevansa pakotettu tulemaan perääsi pienenkin havaitun rikkomuksen vuoksi-tällaiset tunteet vainoavat sinua silloinkin, kun et ole tehnyt mitään, mitä yleisesti pidettäisiin syyllisenä. Terapeuttina olen nähnyt monia ihmisiä, jotka syyttävät itseään laittomista ajatuksista tai impulsseista, joita meillä kaikilla on ollut joskus. Jos meistä tuntuu, että joku on huijattu tai petetty meitä, esimerkiksi, on vaikea olla elättämättä kostonhimoisia fantasioita. Tai jos libidomme mellastaa, on lähes vastustamatonta olla repimättä vaatteita keneltä tahansa, joka kiihottaa meitä eniten. Ja niin edelleen.

on siis oleellista selvittää, milloin syyllisyydentunteet ovat rationaalisesti perusteltuja ja milloin ne ovat enemmän tai vähemmän mielivaltaisia—eivät perustu tosiasioihin, ja siksi tarpeettomasti rankaisevat itseään. On selvää, että jos olet aiheuttanut viattomalle ihmiselle vahinkoa tai jättänyt auttamatta jotakuta kriisissä, kun se olisi ollut riittävän helppoa, olisi epäeettistä olla kokematta muutamaa katumuksen tuskaa. Tällaisissa tapauksissa olisi melkein pakko olla sosiopaatti, jos omatunto ei vaivaisi.

aiheesta kirjoittaneet ovat puhuneet siitä, kuinka tärkeää on erottaa rationaalinen eli ”tuottava” syyllisyys kohtuuttoman itsekriittisestä ja vastuuttomasta syyllisyydestä. Tällainen perusteeton syyllisyys on yhdistetty tarpeettomaan tunneperäiseen kärsimykseen ja itseinhoon. Ja jos se kestää tarpeeksi kauan, tämä sisäinen tuskallinen voi johtaa sellaisiin ahdistusta tai häpeä-pohjainen ongelmia kuten päihteiden, seksuaaliset häiriöt, ja valtava valikoima muita itseään sabotoiva käyttäytymistä. Jos syyllisyydentunteet eivät ole välttämättömiä, – jotta voisit ottaa vastuun merkittävästä rikoksesta, – tällaiset tunteet eivät palvele sinua tai ketään.

Mitä tällaiselle aiheettomalle itseruoskinnalle sitten pitäisi tehdä? Miten voit tehokkaasti puhua itsesi ulos tunteesta, joka-olkoonpa se miten ansaitsematonta tahansa-uhkaa tarttua sinuun? Syyllisyydentunteet nimittäin tuppaavat kulminoitumaan tuskalliseen, tuottamattomaan märehtimiseen-joka vuorostaan vain vahvistaa tunnetta ja voimistaa tunneperäistä kurjuuttasi.

tässä on joitakin ehdotuksia, joita sinun pitäisi pitää hyödyllisinä:

(1) kerro itsellesi, että teit parhaasi—että mikä tahansa terveen arvostelukyvyn puute pakotti sinut tekemään jotain, mitä nyt kadut, oli vielä tuolloin paras mahdollinen arvostelukykysi. Olet saattanut yksinkertaisesti olla liian vihainen, ahdistunut, masentunut, hajamielinen tai uupunut ollaksesi täysin moraalisen kykysi vallassa. Voitko siis hyväksyä, että ottaen huomioon erityiset psyykkiset tai fyysiset olosuhteet, – ette olisi voinut toimia toisin kuin teitte?

• selviytyminen syyllisyydestä
• Etsi terapeutti läheltäni

itsen anteeksianto seuraa-ja on riippuvainen—myötätuntoisesta itseymmärryksestä. On siis välttämätöntä tutkia olosuhteita, jotka ympäröivät virkavirhettäsi, jos haluat arvioida itseäsi vähemmän negatiivisesti.

(2) mieti, ettet huonon käytöksesi aikaan tiennyt, mitä nyt tiedät. On epäystävällistä tai jopa julmaa syyttää itseään siitä, että toimii tavalla, jota olisi ehdottomasti vältetty, jos olisit ollut enemmän tietoinen kuin realistisesti olisi voinut odottaa sinulta tuolloin. Tunnettu sanonta: ”jälkiviisaus on aina 20/20” on tässä osuva, sillä se Nollaa epäonnisen inhimillisen taipumuksen lukea itsellemme tietoa, joka olisi voinut estää jonkin haitallisen (tai jopa traumaattisen) tapahtuman tapahtumasta—kun itse asiassa sellainen tieto ei ollut silloin meidän ulottuvillamme.

sano, että koet syyllisyyttä, koska hyvä ystävä pyysi sinua tulemaan heidän asunnolleen, koska he olivat todella alakuloisia, ja että pyysit anteeksi, koska sinulla oli aiempi sitoumus, jonka rikkominen olisi ollut äärimmäisen kiusallista. Seuraavana päivänä sait tietää, että hän oli juovuksissa myöhemmin samana iltana, nousi autoon ja ajoi puhelinpylvääseen. Nyt he ovat sairaalan teho-osastolla pahoissa vammoissa.

aluksi on tarpeeksi luonnollista kokea syyllisyyttä ja syyttää itseään siitä, ettei ole ollut heidän tukenaan, kun heidän aikaisempi puhelunsa selvästi osoitti heidän olevan suuressa hädässä. Ja myönnettäköön, että voisi olla vaikea karkottaa ajatus, että olisit voinut estää heidän onnettomuutensa, jos olisit perunut suunnitelmasi heidän varalleen. Saatat siis hyvinkin nähdä itsesi kantamassa tiettyä vastuuta heidän itsensä vahingoittamisesta.

mutta mieti: näin ankaraa päättelyprosessia seuratessasi kuinka reilu olet itseäsi kohtaan? Yleensä se, että pidät itseäsi moraalisesti syyllisenä toisen onnettomuuteen, koska oletettavasti olisit voinut välttää sen, on objektiivisemmasta ja inhimillisemmästä näkökulmasta vääryyden tekemistä itsellesi. Monet tilanteet aiheuttavat syyllisyyttä, koska olet taipuvainen tuntemaan olevasi vastuussa toisten käytöksestä, mutta myös liian vastuussa heistä.

(3) muistuta itseäsi siitä, että et ole syyllinen selviytyessäsi tragediasta, jota joku läheinen ei tehnyt. Jatkaen auto-onnettomuuksien esimerkkiämme, sanokaa, että joku, jonka hyvin tunsitte, kuoli ajoneuvotragediassa, jossa itse olitte matkustajana. Et ole vastuussa hänen kuolemastaan, mutta syyllisyyden kokeminen tuskin on epätavallista.

tätä kutsutaan yleisesti ”selviytyjän syyllisyydeksi”, ja me kaikki olemme enemmän tai vähemmän alttiita sille. Tällaisissa tilanteissa sinun on kuitenkin toistuvasti sanottava itsellesi, että se, joka saattaa menettää henkensä tällaisessa onnettomuudessa, on pitkälti sattuman varassa. Toisen onnettomuudesta selviytyminen ei tee sinua syylliseksi. Keskity siis tietoisesti mihin tahansa kohtaamaasi aiheettomaan syyllisyyteen ja anna sen sijaan itsesi keskittyä paljon oikeutetumpiin surun ja murheen tunteisiin.

(4) Muista, että itsesi syyttäminen virheestä tai virheestä, joka ei siihen aikaan ollut hallinnassasi, on aikomusta tai tahtotilaa, joka ei ehkä lainkaan luonnehdi käyttäytymistäsi. Jos sinulla olisi ollut tietoisuus, intuitio, oivallus, energia, jota sinulla ei silloin ollut, olisit tietysti toiminut toisin. Mutta koska tilanteen tosiasialliset tosiasiat ovat ristiriidassa sen käsityksen kanssa, että olisit voinut käyttäytyä toisin, niin itsesi syyllistäminen jostakin epäonnesta on lähes kirjaimellisesti (itsensä) loukkaamista vahingon rinnalle.

onko sinulla tapana soimata itseäsi virheistä, joita me kaikki aika ajoin teemme? Jos on, sinun on lakattava olemasta niin ankara itsellesi. Voit olettaa, että jos päästät itsesi pälkähästä, teet vain lisää virheitä. Mutta näin on harvoin. Itse asiassa, jos olet vähemmän hermostunut, tai hajamielinen, mahdollisuus tehdä virhe, tämä yksin todennäköisesti vähentää virheiden, lipsahduksia, tai kömmähdyksiä olet todennäköisesti sitoutua.

sanotaan, että kolaroit oman tai toisen auton. Kysy itseltäsi: ”Olisinko voinut realistisesti estää tämän tapahtumasta?”Onnettomuus ei todellakaan ollut vapaaehtoinen, tai sitä ei kutsuttaisi onnettomuudeksi. Mieti muita sattumia,jotka ovat saattaneet vaikuttaa epäonneen. Olisiko sitä voinut jouduttaa ei vain Sinun heikko arvostelukykysi, vaan ehkä yhtä paljon tai enemmänkin muut tekijät. Siihen voi sisältyä vaarallisia tieolosuhteita, hämmentävä liikennemerkki, toisen kuljettajan äkillinen pysähtyminen keskelle risteystä, valmistusvirhe autosi merkissä ja mallissa ja niin edelleen.

mikä tahansa asia, joka voi aiheuttaa sinulle ja / tai muille henkistä tai fyysistä kipua, voi liittyä tilanteisiin, jotka eivät ole ensisijaisesti sinun vastuullasi. Ne voivat koskea sinua, mutta eivät välttämättä sotke sinua siihen. Ja vaikka olisitkin suoraan vastuussa onnettomuudesta, – kuinka moni ihminen elää elämänsä ilman onnettomuutta? Meillä kaikilla on arviointivirheitä. Ja kun näin tapahtuu, on kysyttävä itseltäsi jälkeenpäin: (a) onko sinulla jotain hyödyllistä oppia onnettomuudesta, jottet toista sitä, ja (b) mitä on vastahakoisuutesi takana antaa itsellesi anteeksi. Täytyykö sinun tuntea syyllisyyttä ja ajatella vähemmän itseäsi vain siksi, että olet yhtä ihminen kuin me muutkin?

(5) kerro itsellesi, että itsellesi asettamasi käytösihanteet voivat olla liian korkeat tai että alkuperäinen perheesi on saattanut rohkaista sinua omaksumaan—tai jopa pakottaa sinut—liian tiukat normit, joiden mukaan nyt arvioit itsesi. On mahdollista, että syyllistät itseäsi siitä, ettet ole saanut aikaan jotain, mitä et voi saavuttaa. Meillä kaikilla on tiettyjä synnynnäisiä rajoja, ja jos sait viestin, että jos olet epäonnistunut jossain se oli vain siksi, että et ollut yrittänyt tarpeeksi, saatat emotionaalisesti rangaista itseäsi, kun et onnistu jotain uskot sinulla olisi, tai olisi pitänyt.

lisäksi pakonomainen täydellisyyden tavoittelu on ihana asetelma epäonnistumiselle ja alhaiselle itsetunnolle. Jos itsensä hyväksyminen-jonka ihannetapauksessa pitäisi olla ehdotonta-saa osuman aina, kun et täytä mahdollisesti kohtuuttomia odotuksiasi, takaat vain oman kurjuutesi.

(6) tunnusta ja kunnioita oikeuttasi suojella omaa etuasi. Oletko joku, jonka on vaikea sanoa ei, sillä jos teet niin, tunnet syyllisyyttä? Mutta miten moraalisesti olet vastuussa siitä, että noudatat sitä, mitä joku muu saattaa pyytää sinulta? Enkä missään nimessä halua puhua ajattelemattomuudesta tai itsekkyydestä. Päinvastoin pidän anteliaisuutta ja toisten palvelemista kiitettävänä, humanistisena elämänasenteena. Haluan vain huomauttaa, että yleisenä käyttäytymisoppaana-sinulla on täysi oikeus arvostaa tarpeitasi yhtä paljon kuin toisen. Jos näin ei ole, sinua todennäköisesti kohdellaan ihmisten ovimattona, koska vaikka muiden mieltymykset olisivat suoraan ristiriidassa omiesi kanssa, alistat itsesi rutiininomaisesti niille.

jos huolehdit toisten eduista ja yleensä sivuutat omasi, kannattaa harkita tällaisen itseään alentavan käytöksen todennäköistä lähdettä. Uskotko, että ihmiset eivät pidä sinusta, jos kiellät heiltä sen, mitä he haluavat? Tai että olet rakastettava vain, jos palvelet muita? Tai voisiko olla olemassa jokin muu itseään halventava ohjelma, joka saa sinut säännöllisesti panemaan toisten halut ja tarpeet omiesi edelle? Jos näin on, sinun voi olla korkea aika panna koetukselle tällaiset kielteiset oletukset itsestäsi. Ja menossa eteenpäin, työskennellä voittaa kaikki ahdistus muuttaa niitä.

(7) Tunnustakaa oikeuksienne puolustamisen oikeutus. Läheisesti edellä, tämä ehdotus keskittyy tunne kunnossa vakuuttaminen itse ja mukavasti asettaa rajoja, kun joku voi olla partaalla hyödyntää sinua. Jos esimerkiksi saat pyytämättä puhelun, jossa yritetään myydä sinulle jotain, älä ole huolissasi siitä, että sinua saatetaan pitää epäkohteliaana, jos pohjimmiltaan suljet puhelimen. ”Kylmät puhelut” itsessään saatetaan nähdä luonnostaan töykeinä, koska ne osoittavat vain vähän tai eivät lainkaan kunnioitusta sitä henkilöä kohtaan, johon on otettu yhteyttä. Pohjimmiltaan sinua pidetään mahdollisena ”merkkinä” – ihmisenä, joka saattaa olla valmis luottamaan vieraaseen ja ostamaan jotain, kun siihen ei ole mitään hyvää syytä. Valitettavasti on lukemattomia ihmisiä, jotka käyttävät sinua mielellään hyväkseen, jos annat heille mahdollisuuden. Siksi on tärkeää muistuttaa itseäsi siitä, että monissa erilaisissa tilanteissa sinun on ehkä pysyttävä lujana, kun vaistosi kertoo, että perusoikeuksiasi loukataan muuten.

(8) kerro itsellesi, että vaikka he olisivat ristiriidassa toisen kanssa, ei omien tavoitteiden ahkeroimisessa ole mitään väärää tai pahaa. Tässä on korostettava, että vaikka et ehkä halua osallistua ristiriitaisiin tai kilpailutilanteisiin, on aikoja, jolloin se on väistämätöntä. Sanotaan, että syyllistätte itseänne aina, kun olette tilanteessa, jossa menestyäksenne teidän on kilpailtava ja voitettava joku muu. On tuskin itseä kunnioittavaa perääntyä vain siksi, että painostava, määräilevä tai ylisääntelevä omatuntosi saattaa painostaa sinua ” jättäytymään pois kilpajuoksusta.”

Varttuessasi olet saattanut olla ehdollistettu pitämään itseäsi itsekkäänä aina, kun et alistunut perheellesi olosuhteissa, joissa se, mitä he yrittivät saavuttaa, oli vastoin omia pyrkimyksiäsi. Mutta huolimatta siitä, kuinka vaikealta voi nyt tuntua seistä vahvana ja taistella sen puolesta, mikä on sinulle aidosti tärkeää, päädyt myymään itsesi lyhyeksi, jos hylkäät tavoitteesi vain siksi, että ne ovat ristiriidassa toisen kanssa.

ja lopuksi—ja ehkä tärkeimpänä:

(9) puhu myötätuntoisesti—mutta arvovaltaisesti—”sisäiselle lapsellesi”, jonka kanssa suurin osa järjettömistä syyllisyysohjelmistasi on lähtöisin. Varhaisemmassa iässä, voit käytännössä olettaa, että olet saanut viestejä oman talonmies ”ohjeistaa” sinua, että tietyt käyttäytymismallit olivat huonoja. Ja että heidän pitäisi herättää sinussa syyllisyydentunteita. Koska sinulla ei ollut siihen aikaan valtuuksia kyseenalaistaa tai kyseenalaistaa heidän näkökantaansa, päätit, että sinun on parempi mukautua näihin sääntöihin, syyllistäen itseäsi rutiininomaisesti aina, kun toimesi eivät olleet näiden kiistattomien normien mukaisia.

mutta nyt olet vanhempi ja sinulla on täysi oikeus, oman kokemuksesi ja omakohtaisen moraalisen viitekehyksen perusteella, päättää uudelleen, mikä mielestäsi on väärin tai kiellettyä. Tai ainakin se, mikä omassa arvojärjestelmässä on ymmärrettävää ja siten anteeksiannon ansaitsevaa. Jos esimerkiksi vanhempasi saavat sinut päättelemään, että halujesi asettaminen heidän halujensa edelle oli itsekästä tai että ei ollut hyväksyttävää tulla joksikin muuksi kuin lääkäriksi, lakimieheksi tai insinööriksi, tai jos perheesi palvontapaikan saarnaaja julisti järkkymättömästi, että esiaviollinen seksi oli syntistä ja olisi vaarallista lopulliselle avioliitollesi jne. voitko suhtautua näihin vanhentuneisiin, syyllisyyttä herättäviin ”opetuksiin”eri tavalla?

pystyykö aikuinen osa sinua jotenkin kuvittelemaan sen ahdistuneen lapsen, joka aluksi sai sellaisia itsetuhoisia viestejä kuin seisoi edessäsi? Ja voitko päättäväisesti kertoa lapselle, että he ovat kaikki aikuisia nyt eikä enää tarvitse suojella itseään vanhempien kritiikiltä ”lietsomalla” sinua syyllisyydellä,mutta voi antaa sinun tehdä päätöksiä, jotka parhaiten sopivat teille kahdelle ainutlaatuisena, itse määräävänä yksilönä, josta sinusta tuli?

yhteenvetona, voitko nyt laatia omia aikuisten moraalinormejasi ohjaamaan käyttäytymistäsi, opetuksia, jotka ovat tarpeettomasti vaarantaneet sinut elämällä elämää, joka olisi sinulle vapaampaa ja antoisampaa.

huomaat, että jos näissä monissa ehdotuksissa on jokin ensisijainen teema, se on hyväksyä itsesi täysin, ehdoitta. Sillä kyllä, olet saattanut tehdä virheitä … voit olla varma, että teet niitä jatkossakin. Mutta ellei moraalisia ”rikkomuksia” tehdään puhtaasta, väärentämättömästä pahuudesta (jolloin on epätodennäköistä, että edes luet tätä!), olet varmasti oman myötätuntosi arvoinen. Ja riittävän anteliaisuuden ja rakkaudellisen huomaavaisuuden avulla huomaat, että on vähemmän ja vähemmän, mistä sinun tarvitsee jopa antaa itsellesi anteeksi.